torstai 30. syyskuuta 2010

Takaaohjausta

Sitä se sitten varmaan joskus tulee olemaan, joten sitä pitäisi harjoitella ja paljon. Että ohjaaja jää jälkeen, kun kärpänen liisteripaperiin ja pikkukelpi kiitää horisontissa.

Eilen jatkui agitreeneissä takaaleikkausteema. Tällä kertaa leikkaukset oli viety radalle. Alussa oli sama kuvio peilikuvana, kun viime viikon treeneissä. Ja loput leikkaukset olikin sitten vauhdin kanssa radalla, jaiks.

Ensin otettiin tuota alkukuviota 1-3, sitten 1-4 ja lopulta 1-5,6. Takaaleikkaus piti siis tehdä väleihin 2-3, 4-5, 8-9 ja 10-11, vaikka muita järkevämpiäkin vaihtoehtoja olisi ollut. Sitten loppuksi otettiin loppupätkää 6-12. Ja lopulta koko rata, huhhuh! Siinä jäi ohjaaja melkoisesti jälkeen leikkauksessa 4-5 sekä 10-11, mutta Kitty kääntyi pääasiallisesti hienosti! Se myös eteni ja haki esteitä vaikka jäinkin taakse. Taidettiin saada koko ratakin onnistumaan kerran tai pari ohjauksellisesti, jotain rimoja tippui tai koira meni ali, mutta niitä ei nyt tässä treenissä laskettu. Rimat oli ihan normimaxi-korkeudella, ehkä 55. Joitain laskettiin vähän alas, kun meni ali. Taitava Siiwi.

Kouluttaja totesi, että tätä se sitten tulee olemaan - takaaohjausta. Ja kehui, että tuolla vauhdilla voitetaan kevyesti kisoja. Jaaha, pitäisi vaan ehkä tehdä virheetön suoritus ensin.

Tein erikseen keppejä, keinua, puomia ja A:ta. A oli hiiiiiidaas, hitsi vie. Puomikin oli hidas. mentiin lopuksi hallin toisen pään radalle, jossa oli puomi putkiansoilla, sai saatiin siis treenattua sekä kontaktiin vauhtia, että puomi-putki erottelua. Erottelu toimi hienosti! Ja kontaktiin tuli vauhtia, kun palautuin targetin peliin. Sitä pitäisi hinkata vielä paljon.

Odotteluvuoroilla tehtiin tokoa sekä hallissa että pihalla. Estehyppyä kokeiltiin, ja pihalla seuraamisen liikkeellelähtöjä. Niitä olen tehnyt kotonakin, en palkkaa jos tiputtaa yhtään lähtiessä kontaktin, vaan matka loppuu siihen. Palkka tulee jos kontakti säilyy ekat 2 askelta. Jospa siitä joskus jotain tulisi. Liikkeestä maahan oli hieno ja extempore kokeilin liikkeestä seiso, jota ei siis olla yhtään harjoiteltu sen Korri-kurssin jälkeen. Mutta sehän osasi! Vau ja jee! Ei mennyt maahan, vaan jäi seisomaan. Niiaten kyllä, mutta kuitenkin. Himpulat sentään, pitäskö alkaa treenata ja mennä kokeeseen?

maanantai 27. syyskuuta 2010

Pistojen sijaan serpentiiniä

Hakutreenit Siikajärvi2:lla, pouta, ei juuri tuullut.
Tarkoitus oli ottaa parin piston jälkeen tyhjiä, mutta kun ei suoria pistoja tullut, ei otettu tyhjiäkään. Alue oli periaatteessa tallaamaton, ja tarkoituksena olikin, että on tyhjä ja mm:t kiertää kaukaa. Mutta eka pisto osui kuitenkin ensimmäiselle koiralle olleeseen harvaan tallattuun alueeseen ja sehän aiheutti melkoista kiemurointia, kun Kit haki jälkeä. Myös toiselle ja kolmannelle pistolle se haki jäljen (meni kyllä muuten suht suoraan ja paremmin kun eka), joten neljäs mm menikin sitten piilolle kaukaa etukautta. Kovasti yritti Siwwi taas hakea jälkeä, mutta nyt ei löytänytkään, joten ajautui takaisin keskilinjalle takakautta. Uusi lähetys olikin sitten hyvä ja suora.

Että jos nyt taas palattaisi vaan niihin suoriin pistoihin ennen tyhjiä. Sain myös vinkiksi opettaa sille eteenmenon kuntoon, että voin sitten noissa volteissa lähettää sitä "eteen" käskyllä ettei tarvitse kutsua luokse ja lähettää kokonaan alusta.

Kakkosmm:llä oli puraissut maalimiestä sormeen, kun kiireessä oli rullan napannut. Se on nykyään vissiin aika hätäistä se rullan ottaminen. Tähän kokeillaan korjaustoimena, että mm pitää hieman vastaan, ja että rullan paikkaa vaihdellaan, että joutuu kiertämään maalimiestä ja etsimään sen. Ettei vaan sitten kiintorullan kanssa ala käydä niin, että se nappaa lennosta parin metrin päästä.

perjantai 24. syyskuuta 2010

19. rauniotreeni: paukkuja

Ei satanut! Melkoisen reipas tuuli poikki alueen, eli kun meillä oli käärmekasa, alakasa ja pelto, niin juuri vasten, jos aikoi käydä "normaalissa" järjestyksessä vasemmalta lähtien. Otettiin siis yksitellen, ettei tule hajunvaihtoja.

Ensimmäinen paukku kun tultiin alueelle seuraamalla. Tiputti kontaktin, pyynnöstä nosti uudestaan ja oli oma itsensä. Vapautin ja mentiin lähemmäksi aluetta nelivedolla ;D. Aloitettiin käärmekasalta. Kit juoksi sen samantien ympäri, mutta pinkoi sitten jo kohti alakasaa, joten kutsuin sen takaisin. Tuuli vei hajut varmaan kasalta pois pellolle, joten hetken Kit sai tehdä hommia, että löysi. Sitten tuli pieni tenkkapoo, kun piti tiputtautua pimeeseen ahtaaseen koloon alas, mutta meni se sitten sinne.

Toinen paukku tuli, kun matkattiin kohti kakkosmm:stä, joka oli alakasan alkupäässä palkin alla pressun takana. En nähnyt mitä Kit teki paukun aikaan, koska se livahti juuri jääkaappihässäkän taakse. Hommia se jatkoi kuitenkin, ja löysi pian mm:hen. Vähän aikaa se oli joutunut tuhertamaan pimeässä pressun takana, ennenkun löysi mm:hen ja rullan.

Kolmas paukku tuli jälleen hetki seuraavalle lähdön jälkeen. Ja taas Kit ehti kasan taakse enkä taaskaan nähnyt mitä se teki, mutta pian se kaahasi kasan yli jälleen samalle puolelle missä itse olin, ja etsi jo kolmatta, joka löytyikin pajun juuren putkesta ilmeisesti ihan helposti. Mutta sitten minä olinkin koiralta kateissa, kun se lähti palauttamaan rullaa. Se tuli jostain ihan eri suunnasta koko hännystelijäporukan läpi. Oli jo hyvin hämärä, ja mietinkin sen ollessa rullaa hakemassa, että mitenhän se minut löytää. No, löysi sitten pienen etsimisen jälkeen kuitekin. Oli se taas niin pätevä.

torstai 23. syyskuuta 2010

Takaaleikkauksia

Päivän teemana oli takaaleikkaukset. Juhan mukaisessa takaaleikkauksessa on 4 vaihetta:
  • 0-vaihe: Ohjaaja on 2 esteen siivekkeen kohdalla paikallaan, rintamasuunta kohti 3:sen siivekettä.
  • 1-vaihe: Ohjaaja lähtee kohti 3-sen siivekettä, rintamasuunta kohti 3:sen riman keskikohtaa, ja ohjaa koiran hypylle.
  • 2-vaihe: ohjaaja lähtee "jyräämään" koiraa liikkuen linjalla 2-4bc-väliin.
  • 3- vaihe: koira on 3:sen riman päällä, ohjaaja leikkaa koiran linjan ja juoksee kohti 4:sta

Tehtiin hommaa vaiheittain, tarkoituksena oli tehdä ensin leikkaus 4a:lle, sitten 4b:lle ja lopuksi 4c:lle. Aloitettiin kylläkin ihan ilman 4s-esteitä pelkällä tekniikalla. Myöhemmin päästiin siihen vaiheeseen, että olisi ollut mahdollista ottaa 4:nen. Pituus menikin ok, rengas on meidän kompastuskivi, Kit menee sen aina väärin (murr), joten palkattiin ennen rengasta. 4c:tä ei ehditty tehdä. Aluksi Kit toki heitti voltin 3:sen jälkeen, mutta kouluttajan heitellessä palkkaa 3:sen siivekkeen lähelle 4:sten puolelle, alkoi homma sujua. Ja lopulta se sujui oikein mallikelpoisesti, niin että ihan tosissaan pystyin lähtemään jyräämään koiraa vaikka se oli vasta edessäni ja jatkoi siitä huolimatta hienosti 3:lle. Pitää vaan vieläkin jatkaa naksuttelua, eli koiran rintamasuunta on kohti leikkaussuuntaa, pää kääntyy vilkaisemaan minne ohjaaja leikkaa > naks. Tätähän kesällä vähän tehtiin, mutta nyt se on taas jäänyt.

Odotellessa tehtiin puomia (toiseen suuntaan hyvä, toiseen hiipimistä) ja keinua (ok). Lopuksi mentiin ulkona keppejä, lipsui lipsui. Oli kyllä jo aika väsynytkin siinä vaiheessa. Hitsi miten sen lipsumisen saa pois? Treenaamalla vaan kai? Luulisi sen joskus tajuavan, että hutiloinnista ei saa palkkaa, vain tunnollisesta työstä, mutta kun ei....
Ja sitten tetsattiin renkaita, niitä oli pihalla 2 erilaista. Välillä etenkin ensimmäiset kerrat meni väärin, sitten paremmin. Toistoja, toistoja. Paljon vaatisi vielä toistoja yksittäisillä esteillä, että ne saisi varmoiksi.

Lokakuun alusta meillä alkaa koko talveksi varattu vakkarivuoro 4 koirakon porukalla Veikkolan uudessa lämmitetyssä agihallissa, ja sitten kyllä toistellaan!

maanantai 20. syyskuuta 2010

18. rauniotreeni: pähkinöitä

Kun omat metsätreenit oli peruttu osallistujapulan vuoksi (ESPYleiri, me jätettiin se väliin), niin mentiin kouluttajien ja hälyryhmän vapaavuorolle raunioille. Ennen treeniä lenkillä satoi lähes kaatamalla ja kastuttiin likomäriksi, mutta treenien aikaan ei satanut, ja tuuli hieman.

Alueeksi otettiin vain alakasa ympäristöineen. Teemana meillä oli vaikeat piilot, ja yksitellen ettei vaihda hajua.

1mm teletappiputkiston (4-tuulen mallinen metalliputkisto, jonka keskeltä nousee pystyputki ylös) yläputkessa. Yläputki on niin korkea, ettei Kit kunnolla ylettäisi yläkautta kurkata sisään ja ottaa rullaa, joten oletuksena oli, että se menee sisälle teletappiin ja keskellä sitten tajuaa nostaa itsensä ylös. Aluksi se kiersi kovasti yläputkea ulkopuolelta, mutta tosiaan ei ylettänyt ylös. Lopulta pyysin sitä alas, ja jossain vaiheessa kiertelyidensä jälkeen se meni sisälle teletappiin, tutki tarkasti kaikki neljä haaraa, alkoi pyöriä keskellä, nosti vähän nokkaa jne. Ja lopulta hiffasi, taitava pieni.

2mm oli "jääkaapin" korkean osan yläosassa luukun takana, luukku hieman raollaan. "jääkaapin" matala osa on n. 5x3m kokoinen ja 1m korkea metalliseinäinen iso "laatikko" jonka toisessa päässä on siis tämä korkea osa. Kit työsti ja kitisi hajuja piilon alla laatikon sisällä ja ympärillä, välillä nosti nenääkin ylös ja kehuin siitä. Välillä se kävi tuulettamassa nenää pellollakin. Lopulta se tajusi itse nousta ensin viereiselle kasalle, ja siitä läheisen kiven päälle, josta sitten pääsi hyppäämään metalli"laatikon" päälle josta pääsi piilolle. Ja tuli samaa tietä taikaisin rullan kanssa. Jälleen taitava pieni.

3mm oli alakasan päässä isossa putkessa kahden vanerilevyn välissä, niin että koira kuitenkin pääsisi luokse asti kasan pään suunnasta (eri siis mistä kuljettiin). Kit sai hajut kasan päälle putken raoista, haukkuva koira olisi ilmaissut tästä, mutta Kipsun piti päästä hakemaan rulla. Aikansa ylhäällä kuikuiltuaan se tuli alas ja lähti etsimään rakoa mistä pääsisi lähemmäs. Lopulta se sujahti pienestä välistä sisään, mutta tulikin rullan kanssa putken toisesta päästä, fiksu koira! Näytölle se sujahti taas siitä ahtaasta kolosta. Oli se taas hieno.

perjantai 17. syyskuuta 2010

17. rauniotreeni: taas hajunvaihto

Satoi, mutta tuulikin. Alueena talot ja käärmekasa, meille 3mm. Vähän epäröin pientä aluetta ja valmiita maalimiehiä, kun viimeksi 2vk sittenhän se vaihto hajua ja meni sekaisin näytölle mennessä, että kelle olikaan menossa.

1. mm oli ylätalon takana olevassa "karsinassa". Vähän aikaa joutui työstämään, mutta hyvin toimi. Siitä sai sitten melkeen heti hajun keskitalon maalimiehestä, mutta ei osannut paikallistaa. Oltiin siis talojen takana. Suhasi ees taas keskitalon keskiosassa lautapinojen päällä, kitisi ja vinkui, muttei löytänyt. Ei tietenkään, koska mm oli talon alla. Ohjasin sitä sitten lopulta talon sivustalle mistä pääsisi alle, mutta sillon se sai alatalon yläosassa palkin päällä makaavasta maalimiehestä hajun ja ponkaisi suoraan sinne. Tosi nopea löytö, ilmaisu ja näyttö, hyvä oli, ainoo vaan että olisi pitänyt työstää se kakkos-mm ensin loppuun asti. Kolmoselta lähtiessä se sitten sai hajun kakkosesta, sujahti suoraan talon alle ja tuli pian rullan kanssa takaisin. Nopea, helppo.

Paljon vaikeampia piiloja, mutta selvästi erillään toisistaan tai yksitellen, ettei pääse vaihtamaan hajua. Näissä treeneissä ei paukuteltu, vaikka kuin oisin halunnut. :(

maanantai 13. syyskuuta 2010

Kelpieleirillä 10.-12.9.

Viikonlopuksi kokoontui liuta Maiskis-lapsia sekä muutama muukin rotutoveri Lotan suvun tilalle Asikkalaan. Paikalla olivat Kittyn lisäksi Nemi, Nikki, Gitte ja Naxe (M. Nemiroo, Nimaroo, Neveroo, Naxe), äiti Jilla (Cefeus Jillaroo) sekä Visa (Musnat Cashew), Qvick (Cefeus Lonely Boy) ja Luca (Bestseller Hoppu Heppu). Osa oli koko viikonlopun, osa kävi päiväreissuilla treeneissä. Ohjelmassa oli hakua ja jälkeä lähimaastoissa ja pelloilla, lauantaina agilityä Kanavan Koirakillan maneesilla sekä tokoa. Perjantaina ehdittiin tehdä yksi kierros hakua, lauantaina treenattiin tehokkaasti klo 9-20 hakua, jälkeä, esineruutua (ei Kittylle) ja aksaa, ja sunnuntainakin n. klo 10-17 tokoa, hakua ja jälkeä. Melkoisen tehokasta!

Naxe, Nikki, Kitty, Gitte, Visa, Nemi, Jilla ja Qvick
Haku 1
Perjantai-ilta. Kosteahkoa, ei juuri tuullut, 4mm, maasto paikoin vaikeakulkuista kaatuneiden kuusien vuoksi. Edellisten päin mäntyä menneiden tyhjätreenien jälkeen otettiin pelkkiä löytöjä. Paikalla oli Lucan ohjaaja Jukka, jolla oli kokemusta ja sain hyviä neuvoja. Kit toimi hienosti, pistot oli suht suoria ja ilmaisut toimivat. Ei moittimista.

Haku 2
Lauantai aamu. Tihkusateista, kosteaa, mutta ihan kiva tuuli. Oltiin rinteisessä maastossa, joka oli selvästi helppokulkuisempi kuin edellinen. Tuuli tuli viistosti keskilinjan oikealta puolelta nostaen hajut rinteeseen.
1. oikea löytö, kaarsi tuulen mukana ohi ja ylös rinnettä, eteni kyllä ihan ok ehkä 40-50 metriin. Kutsuin pois ja lähetin uudelleen, hieno!
2. vasen tyhjä, ihan hyvä!
3. oikea löytö. Kaarsi tuulen mukana taas ylös ja ohi, uusi lähetys, joka hyvä!
4. vasen löytö. Lähti taas kaartamaan ylös rinnettä, mutta korjasi itse, hyvä. Rulla tippui matkalla useammankin kerran, mutta hyvin piti siitä huolen.

Ihan hyvä treeni. Tyhjä meni hyvin, samoi oli hyvää treeniä ja "opetusta" koiralle, kun se löydöillä kaarratti ohi ja teki ikäänkuin "tyhjät" ja sitten jouduin lähettämään uudelleen ja sieltä tulikin sitten löytö. Eli jos se vaikka vähän oppisi, että kannattaa mennä, siellä silti voi joku ollakin. Perjantaina Jukan kommentit oli, että pistot tositosi varmaksi ennen tyhjää, mutta sitten kuitenkin otettiin lauantaina tyhjä ja hyvinhän se meni. Lindalta tuli noottia, että pitäisi liikkua keskilinjaa eteenpäin. Niin pitäisi! Sitä vaan unohtuu jäkittämään. Rullaan pitäisi myös vahvistaa sitä tarkkuutta, eli se jo unohtunut laatikkoleikki pitäisi oikeasti ottaa ohjelmistoon. Tosin, tuleehan meillä vähän vastaavaa treeniä jo raunioilla.

Team ruskea: Kitty, Visa ja Jilla

Agility
Lauantaina aamun hakutreenien jälkeen ajeltiin Asikkalaan aksaamaan. Lotta suunnitteli meille radan, jossa oli tarkoitus harjoitella edes jotain edellisenä iltana kuulemistamme agilityn ohjaustekniikoista (joista Lotta oli tehnyt lopputyönsä ja meille esitteli). Me jätimme kuitenkin hifistelyn vähemmälle, ja keskityimme enemmän perusasioihin.

Rata oli haastava, etenkin kun ei me olla pitkää rataa juurikaan tehty, ei juuri maxi hyppyjä hypätty, ja kuten jo aiemmin tuli todettua, estevarmuus on vielä ihan vaiheessa, kuten siis näissäkin treeneissä. Kit meni parissa paikassa monesti rimojen ali (2 ja 8), rengasta se teki väärin, puomin alastulo paikka on epävarma (hiipii kontaktilla), kepeilläkin lipsuu, jne jne. Kovasti siis pitäisi tehdä ihan estevarmuus treeniä.

Muuten Lotta kehui Kittyä urheiluautoksi, joka kyllä kiihtyy ja käyttää takapäätään kiihdytyksissä. Se on tosi herkkä ohjaukseen eli sitä ei tarvitse jarrutella, kun kuuntelee niin hyvin. Ratoja on videolla, saapa nähdä saako niitä joskus tännekin, tai kehtaako niitä laittaa...

Toko
Sunnuntai-aamuna tokoiltiin ja Lotta neuvoi. Me otettiin vain seuraamista, ja taas palattiin aiheeseen imutus, jossa palkka tulee ulkopuolelta nyrkin pohjasta, jotta koira koira kääntyisi suorempaan. Sain ohjeet miten käsi pitäisi olla, nyt vaan pitäisi osata treenata se oikea asento ja tapa palkata. Lisäksi Kit tarvitsee takapäätreeniä, eli molemmat hoituvat sillä, kun pyöritään pientä ympyrää vasemmalle. Ohjaajalle imutustreeniä, koiralle takapäätreeniä.

Kun imutus sujuu, eli sekä koira että ohjaaja sen osaavat, voisi käden siirtää normaaliin paikkaan (ei imutusta enää) ja opettaa koira luopumaan siitä. Palkatessa käsi vaan palaa imutusasentoon "jes"-sanan tai naksun jälkeen ja vaikka koiran pää siirtyisi oikeasta paikasta kohti kättä, palkka tulee vasta imutusasennosta.

Kittyllä on kuulemma hyvä vire (sillä olikin!) ja hyvä siitä tulee - kuulemma. Toivottavasti, pitäisi ensin vaan ehkä vähän treenata...

Ja yleisohjeena, että ohjaaja on hiljaa niin kauan, kunnes tulee onnistuminen, palkka ja lopetus. Jos koira mokaa/pudottaa kontaktin, niin treeni katkeaa "ohoh, höpsistä" eikä aleta nostamaan sitä millään käskytyksillä "kip,kip" mitä olen tähän asti tehnyt. Kun menee hyvin, on palkan paikka "jes"+palkka, ja siihen taukoaa. Eli huonoon lopetus, hyvään palkka, ei välimuotoja.

Oli myös yleisesti puhetta nk. "panostetusta palkasta" (en ollut termiä kuullutkaan). vähän niinkun takapalkka, kippo/lelu, jonka koira tietää olevan, superpalkka, jonne pääsee jos menee hyvin. Jos tulee moka, palkka lähtee pois. Mutta tämä tarvisi ensin koiralle opettaa, mitä se tarkoittaa ja mitä tapahtuu jos mokaa eli palkka lähtee pois. Pistetään pohdintaan.

Kokeilin ohimennen paikalla olleita megakapuloita. 650g tuli ihan normaalinoudolla, tosin jostain ihmeen syystä luovutus tuli sivulle (ja vinoon) eikä eteen niinkun pitäisi! Sotkeeko rulla kuviota? Noutoa tosin ei olla taas hetkeen harjoiteltu ollenkaan. Myös 1kg:nen nousi ja kulki, mutta en pyytänyt siitä luovutusta. 2kg:nen näyttää utopialta näille sinteille... Jilla ja etenkin Visa hakivat sitäkin sujuvasti.

Jälki 1 ja 2
Ensimmäiset jäljet tehtiin lauantai-iltana. Tein 2 lyhyttä jälkeä n. 20+ cm heinäpeltoon. 1 jälki oli n. 25m ja toinen 50m, joka askeleessa nami, askeleet n. normaali askelluksella (joka on sattuneista syistä tällä ohjaajalla aika lyhyt!)
Ensimmäinen jälki vanheni n. 1,5h ja toinen varmaan 2h (oli tehty ensin, ja välissä ajettiin Nikkin jälki).
Jälki nro 1: Oli vielä hinausta ja vetoa, mutta nenä maassa se meni ihan koko matkan.
Jälki nro 2: Nyt oli päästy jo juonesta kiinni, meno oli rauhallista ja varmaa ja pystyin kulkemaan suurimman osan ajasta liina suht löysällä! Sain Lotalta ohjeeksi tasaisen jarruttamisen ja liinassa roikkumisen sijaan muistutella askelten tarkistelusta pienillä nyppäyksillä. Toimi, kun ne vaan sai osumaan oikeaan aikaan.

Jälki 3
Sunnuntaina ei tehty hakua, vaan tein jälleen 2 jälkeä läheiseen hieman lyhyemmäksi ajaettuun uraan peräjälkeen. Ensin pidempi n. 50m ja sen perään lyhyempi n. 25m. Mutta kun ajettiin ensimmäinen jälki ( jälki nro 3, n. 1,5h vanhana), huomattiin, että heinä oli sen verran lyhyttä ja kuivahkoa, että askeleet ei paikoin näkyneet. Oli siis kovin hankala vaatia tarkkuutta nykimisellä, kun askeleita ei näkynyt, joten päätettiin hylätä jälkin nro 4. Olisin voinut tehdä uuden, mutta en sitten jaksanut, kun ei mitään välttämätöntä paikkausta tarvinnut.

Jälki nro 3 meni taas hieman vauhdikkaammin, kun edellisillan kakkonen, eli välillä piti jarrutella ja nyppiä. Ihan kohtalaisen hyvin se meni, pari kertaa isomman jarruttelun seurauksena Kit nosti päänsä ja piti pienen tauon, mutta jatkoi sitten itse. Jäljet on videolla, laitan niitä blogiin kun ehdin purkaa ne kamerasta. Alkoi kutkuttaa ajatus peltojäljestä (Nikkihän sitä treenaa ihan tosissaan), mutta mutta ... tarvis niitä peltojakin!

Paukut
Ja ammuttiinkin, haulikolla. Itse paukku oli mielestäni selvästi hiljaisempi kun 9mm:ssä, mutta kaiku voimakkaampi. Ekalla kerralla otin Kittyn kanssa seuraamista/imutusta, ja mielestäni se vähän laski alas, mutta toimintakyky säilyi hyvänä. Paukkuja tuli varmaan 4-5 jostain 50m päästä aukeelta pellolta, etenin hieman kauemmas paukku paukulta. Toisella kerralla ehkä 5-10min myöhemmin seisoin pihapiirissä missä muutkin ja vaan hengattiin. Kit kiinnostui/terästäytyi kyllä joka laukauksesta, ja vikalla pääsi pari "piip, piip", paukkujen jälkeen oli kuitenkin oma itsensä ja leikki.

Oli hieno leiri, paljon tehtiin, hienosti meni ja koirat jaksoi, jopa itsekin, vaikka sunnuntaina alkoi kyllä jo ryydytys iskeä. Tosi paljon kiitoksia kaikille, ja superkiitos Lotalle! :)