keskiviikko 27. helmikuuta 2013
Äitikoira 4-vuotta!
Ja pennutkin jo viikon! Penulaatikossa kaikki hyvin. Penut syö, nukkuu ja möykkää. Iltaan mennessä kaikki ovat varmaankin tuplanneet painonsa, viimeistään huomenna.
lauantai 23. helmikuuta 2013
Kuvia
Hyvin menee ja pennut kasvaa. Isoimmat neljä ovat jo reilusti yli 300g, pikkuisetkin lähteneet nyt hyvään kasvuun, kun olen järjestänyt niille muutaman kerran privaattiaikoja tisseille.
torstai 21. helmikuuta 2013
Sisko ja sen veljet
Pennut syntyivät 20.2. saldona 6 urosta (2 ruskeaa, 4 mustaa) ja 1 musta narttu.
Ei tullut ihan sellaista tilausta kun piti, mutta kaikki voivat hyvin, se on tärkeintä. Synnytys meni suht vauhdilla ja hyvin, kirjoittelen myöhemmin lisää.
No niin, kerrotaanko jotain lisää?
Tiistaina töistä tullessa lämpö oli laskenut 37.1:een. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä alkoi avautumisvaihe, Kitty läähätti 4:stä eteenpäin. Aamupäivän aikana tuli pariin otteeseen vähän vihreetä limaa, joka ei ole hyvä asia, joten käytiin varmistamassa Espoon Eläinsairaalassa, että kaikki on ok. Samalla röntgenistä paljastui, että pentuja saattaisi olla seitsemän. Kaikki oli ok, ei ketään tukkona eikä merkkejä kuolleesta pennusta, vihreä lima oli kuulemma ihan ok, kun oli niin "hyvä väristä vihreetä". Avautumisvaihe oli vielä kesken, joten palattiin kotiin odottelemaan ja eipä tarvinnut kauaa odotella, kun supistukset alkoivat. Ensimmäiset 2 urosta olivat käsissäni nopeammin kuin kuvittelinkaan, ja kätilö oli vasta matkalla. Mutta hyvin me Kittyn kanssa selvittiin :)
Synnytys meni melko vauhdikkaasti, 6 ensimmäistä syntyivät ilman suurempia taukoja 2,5h sisään. Sitten 2h päästä tuli vielä ruskea pieni poika. Kitty oli hyvä synnyttäjä ja on osoitautunut hienoksi äitikoiraksi! Alkuun sitä piti vahtia, ettei liiskaa pentuja alleen, mutta tänään olen voinut jättää sen huoletta yksin nukkumaan pentulaatikkoon, kun olen itse ollut eri huoneessa.
Ja ne pennut:
1. 16:10 pienin musta poika 198g
2. 16:20 musta poika (niskatäplä kynsilakasta) 250g
3. 16:50 ruskea poika 252g
4. 17:05 musta poika (häntätäplä) 230g
5. 17:30 musta poika (selkätäplät), valkoista leuan alla 260g
6. 18:40 musta tyttö! 248g
7. 20:50 ruskea poika, valkoista leuan alla 205g
Kolmella uroksella oli ensin villalanka kaulassa, mutta turvallisuus syistä merkkasin ne myöhemmin kynsilakalla. Sittemmin löysin niistä kyllä pieniä valkoisia merkkejäkin kaulasta.
Pieniä poikia täytyy nyt seurata, että pääsevät tarpeeksi tisuille eivätkä jää mörssäreiden varjoon.

torstai 14. helmikuuta 2013
Valmiina ollaan...
... Penulaatikko on kasattu.
Lenkkeilyt on tällä viikolla jääneet aika lyhyiksi erinäisten koirasta johtumattomien syiden takia. Mutta tuntuu, että ihan ei töppönenkään enää nouse siihen malliin, että tarvis kovin isoja lenkkejä tehdä. Muuten ei mitään sen mainittavampaa isompaa, masu kasvaa ja sitä rataa... viimeinen (ehkä?) viikko käynnistyy huomisen jälkeen. Seuravassa postauksessa laatikossa onkin jo toivottavasti enemmän elämää :)

perjantai 8. helmikuuta 2013
Vauvat nyrkkeilee
Tänään tuli seitsemäs viikko täyteen ekasta astutuksesta ja alkaa kahdeksas. Enää pari viikkoa!
Eilen illalla tunsin ensimmäistä kertaa pentujen liikkeet, nyrkkeilivät melkoisesti. Masu jatkaa kasvuaan.
Masu ei kyllä haittaa mammakoiran menoa, lenkeillä se pääasiassa jolkottelee, mutta tarpeen tulleen hyppii ja pomppii hankeen ja kinoksiin. Torstaina tehtiin pientä tottista, lähinnä edelleen perusasennon viilausta ja tyyppi nosti kierrokset ihan kattoon. Ei tullut treenaamisesta mitään, kun poikitti ja edisti niin paljon, ja sen seurauksena pysähdyksissä perusasennot oli ihan vinoja. Jotain keinoja pitäs keksiä sen perusasennon paikan fiksaamiseen.
Käpylehmä

maanantai 4. helmikuuta 2013
lauantai 2. helmikuuta 2013
Hups, yllätystreenit!
Eihän sitä voi vastustaa, kun pääsee rakennustreeneihin, joten otettiin eilen pieni tauko mammalomaan ja käytiin Kittyn kanssa vähän hommissa Lintuvaaran homekoulussa. Ja siellä oli melkeen kaikki lempparityypitkin, hän oli niin onnellinen!
Kolme figua, ensimmäinen jumppasalin keskelle pystytetyssä kaksiosaisessa teltassa, siinä sisemmässä. Tovin jos toisenkin sai etsiä reikää mistä pääsi figun luo, hienosti tarkensi. Suorapalkka. Toisen piti olla kaapissa umppari ilmaisulla (video). Voimakkain haju lensi vastakkaiselle seinälle nurkkaan, tarkentaminen vaati hurjasti töitä ja lopulta Kii sai kaapinoven auki ja ilmaisi ihan kivasti seisovan figun.
Vika oli L-mallisessa käytävässä kulmassa oleva "vaksinkoppi", joka tiedettiin vaikeaksi piiloksi, sieltä ei paljon hajut ulos tule. Eivätkä tulleet nytkään. Kii ilmaisi edellisen piilon figua peesaaja joukosta. Sen siitä saa heti, kun ottaa ilmaisua mukaan. Raotin lopulta kopin ovea niin, että sieltäkin tulisi hajua. Kii sai kuitenkin sitten hajua myös "ikkunan" kautta, ja kehuin siitä, ja lopulta se löysi tiensä myös ovenrakoon ja siitä sisälle. Suorapalkka. Lopuksi kun sai tyypeiltä vielä extranamia, ei meinannut riemulla olla rajaa.

Ihan vaan salaa kävin treenaamassa, eihän kukaan huomannut. Kuva © M. Saukko
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)