... sillon kun nukkuvat, muuten eivät enää niinkään, kun kiukkuavat, tappelevat ja purevat! :D Pennut on ylihuomenna jo 5 viikkoisia, niin se aika rientää!
Viime viikko vähän hujahti ohi, kun meillä riehui mahapöpö, mistä lie kulkeutunut tänne, kun ei olla missään käyty. Kitty ja pennut olivat kaikki oksennustaudissa ja ripulissa, Kitty kävi nesteytettävänä lääkärissä 2 kertaa ja pennuista 6/7 joko nesteytettiin klinikalla tai kotona yön tunteina. Nopeasti ne kuitenkin siitä toipuivat, kun saivat nestettä. Nyt on tauti helpottanut, yhdellä/kahdella vielä maha hieman sekaisin. Huhhuh. Ei tullut otettua kuviakaan, eikä niistä enää oikeen saakaan, kun meno on sen mukaista. Mutta tänään napsin muutaman - nukkuvista.
Mitä riiviöitä? Ei ole kyllä mun lapsia, en tunnusta!
Keskiviikkona pennut tulivat jo kolmeviikkoisiksi! He ovat alkaneet syödä kiinteää ruokaa ja ovat muuttaneet pentulaatikosta aitaukseen. Aitaukseen muutto toi niin paljon lisää tilaa, että nyt vihdoin ne pääsevät toteuttamaan sitä mikä on pienen kelpin tehtävä - riehua! Ne juoksevat, pomppivat, menevät toki paljon vielä nurin, murisevat ja tappelevat - ja kiljuvat!
Kaikilla on ollut silmät auki jo pitkään, samoin korvat tuntuvat kuulevan jo melko hyvin. Näkökyky ei ole vielä ihan toimiva, mutta nenä sitäkin parempi. Hampaatkin niillä on osalla puhjennut, ja osalla puhkeamassa. Kittystä näkee, että imetys ei ole kovin kivaa enää: hampaat pistää ja kynnet repii. Ja ne sotkee eli pissii ja kakkii jo ihan itse, sotkua siis syntyy.
Ensimmäisestä kosketuksesta kermaviiliin syntyi ilmitappelu.
LISÄÄÄÄ!!
Ensimmäinen kunnon ateria 3 viikko"synttärien" johdosta.
Pari vuotta sitten olen jo tuon kuvan lähettänyt Sbcak
ry:n lehteä varten. En meinannu ensin itsekään älytä, että sehän on
meidän Killi, joka lehden kantta komistaa.
Pennut
täytti eilen 2 viikkoa. Parilla on silmät jo täysin auki, useammallakin
jo vähän sinnepäin raollaan. Suurin osa liikkuu eteenpäin jo vähän
niinkun kävellen, vaikkakin aika horjuvasti. Lisäksi pari päivää ollaan
harrasteltu jo leikin yritystä. Huisaa, miten nopeasti ne kehittyy.
Ja pennutkin jo viikon! Penulaatikossa kaikki hyvin. Penut syö, nukkuu ja möykkää. Iltaan mennessä kaikki ovat varmaankin tuplanneet painonsa, viimeistään huomenna.
Hyvin menee ja pennut kasvaa. Isoimmat neljä ovat jo reilusti yli 300g, pikkuisetkin lähteneet nyt hyvään kasvuun, kun olen järjestänyt niille muutaman kerran privaattiaikoja tisseille.
Pennut syntyivät 20.2. saldona 6 urosta (2 ruskeaa, 4 mustaa) ja 1 musta narttu.
Ei tullut ihan sellaista tilausta kun piti, mutta kaikki voivat hyvin, se on tärkeintä. Synnytys meni suht vauhdilla ja hyvin, kirjoittelen myöhemmin lisää.
Tiistaina töistä tullessa lämpö oli laskenut 37.1:een. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä alkoi avautumisvaihe, Kitty läähätti 4:stä eteenpäin. Aamupäivän aikana tuli pariin otteeseen vähän vihreetä limaa, joka ei ole hyvä asia, joten käytiin varmistamassa Espoon Eläinsairaalassa, että kaikki on ok. Samalla röntgenistä paljastui, että pentuja saattaisi olla seitsemän. Kaikki oli ok, ei ketään tukkona eikä merkkejä kuolleesta pennusta, vihreä lima oli kuulemma ihan ok, kun oli niin "hyvä väristä vihreetä". Avautumisvaihe oli vielä kesken, joten palattiin kotiin odottelemaan ja eipä tarvinnut kauaa odotella, kun supistukset alkoivat. Ensimmäiset 2 urosta olivat käsissäni nopeammin kuin kuvittelinkaan, ja kätilö oli vasta matkalla. Mutta hyvin me Kittyn kanssa selvittiin :)
Synnytys meni melko vauhdikkaasti, 6 ensimmäistä syntyivät ilman suurempia taukoja 2,5h sisään. Sitten 2h päästä tuli vielä ruskea pieni poika. Kitty oli hyvä synnyttäjä ja on osoitautunut hienoksi äitikoiraksi! Alkuun sitä piti vahtia, ettei liiskaa pentuja alleen, mutta tänään olen voinut jättää sen huoletta yksin nukkumaan pentulaatikkoon, kun olen itse ollut eri huoneessa.
Ja ne pennut:
1. 16:10 pienin musta poika 198g
2. 16:20 musta poika (niskatäplä kynsilakasta) 250g
3. 16:50 ruskea poika 252g
4. 17:05 musta poika (häntätäplä) 230g
5. 17:30 musta poika (selkätäplät), valkoista leuan alla 260g
6. 18:40 musta tyttö! 248g
7. 20:50 ruskea poika, valkoista leuan alla 205g
Kolmella uroksella oli ensin villalanka kaulassa, mutta turvallisuus syistä
merkkasin ne myöhemmin kynsilakalla. Sittemmin löysin niistä kyllä
pieniä valkoisia merkkejäkin kaulasta.
Pieniä poikia täytyy nyt seurata, että pääsevät tarpeeksi tisuille eivätkä jää mörssäreiden varjoon.