maanantai 30. maaliskuuta 2009

Pennut 4vk

Enkä vieläkään ole päässyt katsomaan niitä! Mutta ensi sunnuntaina pääsen! Ne ovat sillon jo 5vk, eli ihan pieniä koirankurimuksia. Purevatkin.

Pennut syövät jo kovasti kiinteää (ilmeisesti ahneita pikkuisia), ja liikkuvat kokoajan entistä enemmän. Pennuilla on oma blogi, josta pääsen lukemaan niiden kehitystä ja katselemaan lyhyitä videoita ja kuvia. Pikkuhiljaa alkaa siis pentukuume kasvaa! Tähän asti olen ollut aika epäilevällä kannalla, että tuleekohan sitä, ja jos jänistän viime hetkillä ja ja ja ... tyypillistä jahkaamistani. Mutta kyllä se tulee, jos se minusta kiinni on. Pikkuhiljaa alkaa tuntua, että myös musta kelpaa. Olenhan ollut hieman epäileväinen, että en osaisi omistaa mustaa koiraa, ja siksi haaveissa olisi ruskea. Mutta kohta siis saattaa tuntua että kunhan tulee. Pentu.

Ei kommentteja: