Miten ei saa tänne mitään kirjoitettua? Vaan eipä tässä nyt ole kovin kummoista menestystä ollut ilmassakaan... Alkuvuosi on treenattu tavalliseen tapaan aksaa, hyppytekniikkaa, toko/tottista ja rakennus- tai pihapiirietsintääkin lähes joka viikonloppu.
Kittyn kanssa on agitreenien lisäksi tehty hallivuorolla tokoa, lähinnä tunnaria ja ruutua sekä pientä piiperrystä muiden juttujen kanssa. Ja on se pari kertaa päässyt rakennustreeneihinkin.
Viime viikosta lähtien Kittyn on jälleen ollut sairaslomalla agilitytreeneistä, kun takapäässä on ollut lihasjumia ja arkuutta. Molempien jalkojen lihakset jumissa ja vas. pohkeessa arkuutta (lihasrevähtymä?) ja jotain reaktiota SI-nivelen alueellakin. Oireet viittaavat upottavassa hangessa juoksemiseen - kyllä, sitä se on tehnyt. Ensi viikolla tsekkaus, ja katsotaan sitten päästäänkö jälleen agilityyn vai tuleeko tästäkin taas pidempi tauko... voi sitä romukeinästä.
My oppi vihdoin pujottelemaan ja kontaktiesteetkin alkaa näyttää kivalta. Hyppytekniikkatreenitkin sujuu mallikkaasti, mutta ratatreenissä hyppää rumasti etupainoisena ja pää ylhäällä. Ajattelin nyt kuitenkin kokeilla nostaa rimoja, josko se tekniikka löytyisi sieltä helpommin korkeampien rimojen myötä. Pitäisi jo vihdoin päästä senkin kanssa tekemään kunnon ratatreeniä! Olen tuskastellut sen kääntymisen kanssa, kun se ei käänny, vaan sinkoaa helposti jonnekin horisonttiin. Mutta kun sain ohjeen käyttää vastakättä käännöksien merkkauksessa, niin johan kääntyy! Vetämällä/valssilla se vaan valuu tai sinkoaa minne sattuu.
Tottispuolella on ollut aivan liian hiljaista, tulee paniikki ja kiire, jos meinaan saada sen BH-kuntoon keväälle... seuruita tehdään vähän väliä pieniä pitkiä, sekä namilla että lelulla. Mutta liikkeet pitäisi saada kasaan ja se kesto ja palkattomuus. Olen pohtinut pitäisikö hetkeksi luopua erillisistä hyppytekniikkatreeneistä ja keskittyä hallivuorolla tottikseen.
Myn kanssa käytiin tammikuun alkupuolella Lahdessa näyttelyssä hakemassa H (niinkuin Huippusöpö?). Tuomari vaihtui ja olisi pitänyt jättää väliin kokonaan. My haukuttiin aivan liian kevyeksi. Minusta se on just niin hieno sporttimalli! Eipä tarvii sen kanssa näyttelyissä ravata.... ja onhan sillä jo se ERI erkkarista.
Uintivuoroja yritin varata Hyvinkäältä, mutta meni monen viikon päähän. Kitty olisi tarvinnut nyt taas uintikuuria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti