Viime perjantaina 20.2. My täytti huimat 2 vuotta! Miten tämä aika vaan menee niin nopeasti. Ja tänään Kitty täyttää jo 6v. Kuvat on parin viikon takaa, kun meillä muutaman päivän oli kauniit talvikelit, muuten on kyllä ollu varsin surkea talvi. Tosin himpun parempi kuin edellinen sentään.
Viime perjantaina juhlittiin hallivuorolla Mytä hyppytekniikan ja vähän tottiksen, ja Kittyn tokotreenien parissa. Tänään juhlittiin sitten hallivuorolla Kittyä puuhastelemalla pääasiassa samoja juttuja, enimmäkseen kuitenkin Kittyn tokoa - koska huomenna on voivoi-luokan korkkaus!
Kitty on ollut agilitystä sairaslomalla jo neljä viikkoa, toissa viikolla käytiin Karoliinalla eikä mitään selkeää syytä ja pahoja jumeja tai aristuksia enää löytynyt, vaikka se sitä edellisellä viikolla oli vielä pari kertaa vingahtanutkin. Lenkeillä on sen jälkeen taas saanut mennä normaalisti ja rällännyt Myn kanssa, ja tokotreeneissä tehnyt vauhtiliikkeitä. Katsotaan nyt sitten miten tämän kanssa edetään.
Uimaankin päästiin taas vihdoin viime sunnuntaina, ja kolme seuraavaa
kertaa on jo varattuna. Toivotaan, että My venyttäisi hieman lisää
juoksuväliään, mutta eiköhän sen juoksut katkaise viimeistään maaliskuun
lopulla meidän uintiputken hetkeksi. Karvaa lähtee molemmista niin,
että pöllyää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti