sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Myn luonnetesti

15.9.2019 Helsinki. 
Tuomarit: Tarja Matsuoi ja Lea Haanpää
Toimintakyky: +1b Kohtuullisen pieni +15
Terävys: +3 Kohtuullinen ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua +3
Puolustushalu: +3 Kohtuullinen, hillitty +3
Taisteluhalu: +2b Kohtuullisen pieni +20
Hermorakenne: +1b Hermostunein pyrkimyksin +35
Temperamentti: -1 Häiritsevän vilkas -15
Kovuus: +1 Hieman pehmeä +8
Luoksepäästävyys: +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin +45
Laukauspelottomuus: ++ Laukauskokematon

Yhteensä 114p ++ Hyväksytty

Alunperin lykkäsin Myn luonnetestiä, jos se siitä vähän rauhoittuisi. Sitten en vaan saanut aikaiseksi kysellä paikkaa ja viime vuoden SBCAK:n LT:n jouduin perumaan Myn pohjevamman takia. Sillon ajattelin, että no ehkä se ei sitten enää mene. Mutta tänä vuonna yhdistyksen testi olikin varsin sopivasti syyskuussa Helsingissä, joten sinne siis. Vaikka koira olikin jo 6,5v ja arvelin, että saa laukauksista hylätyn. Mutta halusin vaan nähdä miten se toimii.

Se olikin yllättävän tomerana puolustamassa itseään ja minua kaikissa osioissa. Eikä se mihinkään ole rauhoittunut vieläkään, vaan sai tuomioksi häiritsevän vilkas. Se vähensikin sitten pistesaldoa reippaasti verrattunan erittäin vilkkaaseen (-30p) saatika vilkkaaseen (-60p). No onhan se, katsokaa videolta 😄. Itse olen vaan jo niin tottunut siihen. 


Leikki ei ollut sellaista raivopäistä mitä se normaalisti tekee, oli aika kohtelias. Ja myös vilkkaus häiritsi leikkiin keskittymistä, kun olisi pitänyt päästä katsomaan yleisöäkin. Pimeässä arvelin, että sille riittää, että se löytää jomman kumman tuomarin, ja niinhän siinä kävi. Lopulta se sitten kuitenkin kiipeili pöydälle ja tietokoneen päälle kolme kertaa. Tuomarit pitivät toimintakykyä kuitenkin pienenä, kun se ei lähtenyt minua etsimään.

My meni testin kyllä läpi varsin reippaasti, toipui nopeasti eikä kerännyt juurikaan kuormaa ennen kun seinähyökkäyksessä. Se oli kova pala, mutta silti siinäkin se puolusti itseään viimeiseen asti. Olisi ehkä pitänyt vielä pidempään palautella sitä siitä. Sen jälkeen laukauksissa se olikin jo kovin levoton ja reagoi kuten olin odottanutkin, ja varmasti moni tuomari olisi tässä vaiheessa tuominnut laukausaran. Mutta tuomarit tahtoivat nähdä vielä lisää, ja lopulta laukauksia ammuttiin neljä, ja viimeisessä se ei enää juuri reagoinut, joten sai laukauskokemattoman eli sen myötä hyväksytyn luonnetestin. Silti tiedän, että se on ainakin jollain tasolla laukaus- ja ääniarka. Ja näkeehän sen tuossa videolla, miten ottaa niistä kuormaa. Mutta ei tällä testin tuloksella ole meille sinällään mitään merkitystä, koska My ei tule keräämään näyttelysertejä eikä sitä käytetä jalostukseen. Mutta itse olisin rodun kannalta ehkä jopa mielummin nähnyt tuloksena sen LA:n, vaikka onhan se omalta kannalta kiva "meriitti", että sillä on hyväksytty luonnetesti. Ja kyllähän tuomarit tavallaan tulkitsivat ihan oikein sen mitä näkivät sillä hetkellä.

Saatiin testistä hieno video, kun paikalla oli lähes ammatimaiset LT-kuvaajat Petri Hallberg ja Mari Höök. Videolla myös pimeähuone!

Kittyn luonnetestiraportti löytyy tuolta ja video tuolta. Kii oli testin aikaan 2v nuorempi kuin My. Kitty sai monesta osiosta a-variaation, kun My sai b:n, vaikka minusta My toimi monessa kohtaan paremmin, sen osalta hyökkäykset vietiin paljon pidemmälle ja se toimi niissä paljon paremmin. Tää on niin tätä. Pisteisiin se ei kyllä vaikuttanut. Ja My otti kyllä selvästi Kittyä vähemmän kuormaa testissä laukauksia lukuun ottamatta. Yhtäkaikki, My selvisi hienosti eikä testi ole näkynyt jälkeepäin mitenkään sen toiminnassa.

Yritän saada kirjoiteltua muita kesän kuulumisia erilliseen postaukseen.


Ei kommentteja: