Nimittäin se viimeisen ykkösen metsästys. Meillä oli vielä paikka 5.4. Kirsujen kokeeseen, ja toukokuulle oli suunnitteilla kaksikin koetta. Mutta ne sitten peruttiin, niinkun kaikki muukin. Positiivisia uutisia oli se, että uusien sääntöjen käyttöönotto siirtyi vuodenvaihteeseen. Mutta onko vielä syksylläkään kokeita? Sen näyttää aika. Mutta nyt on tippuneet kaikki tavoitteet painamasta hartioita ja katsellaan niitä kokeita sitten joskus, kun selviää tämä maailman tilanne. Mutta toistaiseksi ei siis vielä aleta miettiä uusia liikkeitä.
Raportoimatta on vielä meidän viimeisin koe, se kaikista masentavin meidän käymistä kokeista. Yllättäen siis saatiin paikka Strömforsin 29.2. kokeeseen, tuomarina Susa Berghäll. Eipä tullut ykköstä sieltäkään. Positiivista oli se, että ei nollattu ruutua! Mutta muuten meni ihan penkin alle. My oli todella outo kokeessa. Kaikki liikkeet tehtiin pitkästä aikaa yhteen putkeen, mutta en uskonut sen olevan ongelma. My ei keskittynyt yhtään ja teki typeriä virheitä sen myötä, vaikka se ennen kehään menoa oli oikein kivalta vaikuttavassa mielentilassa. Mutta kupla puhkesi samantien, kun astuttiin kehään. Eka liike oli luoksari, ja vaati tuplakäskyn maahanmenossa (7). Sama toistui kaukoissa (6), ja vielä yksi vaihtokin vaati tuplakäskyn. Kierrossa jäi joko kapuloihin tai liikkuriin kiinni ja juoksi vasemmanpuoleisen kapulan taakse hyvin hämmästyneenä. Kun se pysähtyi ja katseli ympärilleen, annoin uuden "törppö"-käskyn ja se lähtikin hieman epävarmasti kohti merkkiä, ja lopulta bongasi sen ja tajusi kiertää, hieno korjaus (ei olla harjoiteltu)! Loppuosa ok, saatiin siitä vielä 7. Seuraamisessa (6) My oli luvattoman huono. Videolta näkee, että se pyrkii haistelemaan mattoa aina samoissa kohdissa, ja tajusin, että just siellä missä on merkkausteippejä, ensin luulin, että olisko ollut jotain esim nameja tms hajuja. Muualla seuraaminen oli ihan kohtalaista. Ruutu siis upea (9), mutta meni aivan takanurkkaan. Seuraamiseen tulo oli huono, sitä pitäisi treenata. Ohjattukin oli hieno, oikeesti (9)! Zetassakin se oli aika poissaoleva, mutta silti siitä 9. Tunnari oli vika liike kaiken juoksemisen jälkeen, ei onneksi koskenut vääriin niinkun aika moni muu koira tuntui tekevän, mutta nosti oman, tiputti sen ja jatkoi haistelua, palasi sitten omaan ja nosti sen, mutta huonosti, jollon se tippui vielä toisenkin kerran, saatiin kuitenkin 6:nen.
Pisteet suoritusjärjestyksessä

- Istuminen 10, makaaminen 9½
- Luoksetulo 7
- Kierto 7
- Seuraaminen 6
- Ruutu 9
- Ojattu 9
- Zeta 9
- Kaukot 6
- Tunnari 6
Tuon koken jälken iski jotenkin niin syvä ahdistus, että on ihan turhaa pään seinään hakkaamista, kun My oli niin oudon huono. Ajattelin, että jätetään toko suosiolla tauolle ja tehdään hetki jotain ihan muuta, vaikka rally-tokoa. Mutta jo seuraavalla viikolla asiaa pohdittuani iskikin valtava treeni-innostus. Nyt ollaankin sitten tehty mielentilatreenejä ja pieniä keskittymis/ajattelutreenejä ja aika vähän kokonaisia liikkeitä, kokonaisuuksia ei vielä ollenkaan.
Hallivuoro loppui maaliskuun lopussa. Sen jälkeen ollaan käyty noin kerran viikossa ulkokentällä kaverin kanssa ja muu aika on tehty pientä pihatreeniä tai ei mitään. Kun ei ole tavoitteita ihan lähitulevaisuudessa, niin on se treenaaminenkin ollut aika tavoitteetonta. Itsekseni ei vaan tule lähdettyä kentällekään. Maaritin valmennus peruttiin maaliskuulta, mutta huhtikuun kerta pidettiin yksärityylisenä, samoin tulee olemaan toukokuun kerta. Ja kesäkuussa on vielä maaliskuun peruttu kerta. Eli hyviä neuvoja on vielä tulossa!
Rallytoko ei ole edelleenkään kuulunut ohjelmistoon, mitä nyt vähän vasemman puolen seuraamisen hinkkaamisen vastapainoksi olen välillä tehnyt oikealla seuraamistakin. Olen tässä ollut aikeissa ostaa ekaa kertaa Sporttirakin jäsenyyden kokeeksi, kun siellä oli just niin meille sopiva luento palkkauksen/palkattomuuden rakentamisesta. Samalla sitten voi katsella kaikkea muuta seuraavan 3kk aikana, jospa sieltä tulis jotain uutta treeni-ideaa ja intoa. Ja katsotaan nyt mihin suuntaan tämä meno tässä kevään/kesän tullen kallistuukaan.
Tänään on kansallinen koiranpäivä, joten hyvää koiranpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti