tiistai 28. huhtikuuta 2009

Kolmas aamu

Taas kaksi yötä takana ja entistä paremmin menee! Vähän epäilytti eilen illalla, että minkälaiset bileet meillä on yöllä, kun kakara nukkui koko illan. Mutta se nukkui yönkin! 4:30 ja 7 aikaan käytiin ulkona pissalla, ja nukuttiin sitten vielä yhdeksään. Sai muu porukka vähän unilvelkoja pois. Tässä Kitty vintin "toimistossani" nallea halimassa.

Eilen Kitty oli poikien aamulenkin ajan yksin omassa yksiössään, ja se huusi siellä ilmeiseti kokoajan, vaikka olin jättänyt sen sinne nukkumaan. Saman se teki poikien iltalenkin ajan, huusi noin tunnin. Sen jälkeen se siis nukkuikin koko illan. Pitää harjoitella tuota yksinoloa päivien mittaan pikkuhiljaa useammissa erissä. Se on niin ihmiskiintynyt, että jonkin verran saattaa joutua töitä tämän asian eteen tekemään.

Eilen päivällä Kittyllä oli hoitotäti lapsenlikkana, että pääsin käymään pikaisesti töissä ja kaupassa. Kitty riehui pihalla ihan hulluna aamupäivällä, rallasi edes takaisin. Hoitotätin kanssa sitten jo unikin maistui. Yhtään ei vierasta ihmisiä vaan rakastaisi kaikkia. Koiria ja niiden haukkua se vielä pelästyy.

Meillä on täällä mainiot ääni- ja laukausharjoitukset ihan jatkuvalla syötöllä, kun tuohon tien toiselle puolelle naapuriin tehdään uutta kattoa. Sieltä kuuluu kaikenlaisia työkoneiden ääniä sekä naulapyssyn paukutusta, ja tuo ei välitä niistä tuon taivaallista! Hyvää harjoitusta.

Tänäaamuna otin Kittyn poikien aamulenkille mukaan, kun se oli joutunut niin pitkän yön mökissään nukkumaan. Hienosti se menee, ottaa mallia pojista ja kulkee niiden välissä. Tosin välillä sitten kyllä säntäilee minne sattuu. Matkalla tavattiin kolme koiraakin. Nukan suurvihollista mustaa Eetua Kitty olisi halunnut mennä katsomaankin, muistuttiko ehkä hieman Jillaa rakenteeltaan? Sen sijaan käppänä Saana pelotti hieman, vaikka ei tällä kertaa haukkunutkaan. Kävelypolulla tuli vielä suomenajokoira vastaan ja Kitty oli ensin innoissaan menossa tervehtimään, mutta pelästyikin sitten taas ja tuli jalkoihin. No, aloitellaan pikkuhiljaa tutustumalla tuttuihin ja turvallisiin koiriin, niin eiköhän tuokin siitä sitten hoidu eikä meidän ole tarkoituskaan lenkeillä tervehtiä vastaantulijoita - hieman liikaa jo kahden, saati sitten kolmen koiran kanssa.

Pissoja on tullut sisälle vain kolme kertaa ja kaksi niistä on omia mokiani, kun olen ajatellut että pitäisi viedä ulos, ihan kohta... ja sitten onkin jo myöhäistä. Syömisen kanssa tuo on kyllä melkoinen nirsoilija, luulin että kelpie olisi hullu ahmuli. Olen laittanut vajaan desin nappuloita kerralla ja jonkun ruoan se on jättänyt välistä kokonaan, jotain nirppii muutama nappula kerrallaan ja käy välillä ihmettelemässä maailman menoa. Sillon jos edellisen ruoan syönti on jäänyt hyvin vähäiseksi seuraava menee sitten kyllä kokonaan.

Karvasedätkin alkaa pikkuhiljaa sulaa ja Kitty rohkaistua ja kohta sille ei kyllä enää mikään pieni urina riitä. Olenkin kehunut poikia, jos komentavat, kun näyttävät olevan aika arkoja sen suhteen. Jasu päästää jo paremmin lähelle ja sen urina on just niin naurettavaa "et nyt viittis tulla siihen, mutta en viiti komentaakaan". Aamulla terassilla Kitty eksyi karvalelukoiran kanssa Jasun hännän juureen ja lelun nyppimisen sijaan alkoikin nyppiä Jasun häntää, Jasu vaan istui ja etsi puusta oravaa. Harmi kun ei ollut kamera kädessä sillon.

Maija oli laittanut melkoisen haasteen, dream on! Tässä parasta mitä meiltä irtoaa. ;D Eiliset rallit karvakoiran kanssa.


Iltapäiväpäivityksiä:
Tänään on sitten treenattukin, ja ahkerasti! Yksinoloa otettiin useammassa eri setissä, vaivaiset minuutti tai pari, ennenkun alkaa huutaa, tai kunnes hiljenee huutamisen jälkeen. Vikalla kerralla vein vähän namia lautasella ja jätin sinne. Useampaan otteeseen kävi sitten jälkeenpäin lautasta tarkistamassa, lisäilinkin sinne vähän ylläriä. Tätä voisi ehkä jatkaa.

Lindan innoittamana mekin sitten aloitettiin naksuttelu pienellä sarjalla, hyvin alkoi keskittymään. Ja kun Maija mainitsi, että nämä eivät tuo mitään omistajalle, niin noutoharjoituksia tehtiin kumikengällä. Toi tuo aina ja suoraan superlaukkaa mulle, sitten hetki revitellään, irti ja uusi heitto. Tuntui tykkäävän!

Nenänkäyttöä harjoiteltiin etsimällä namia nurmikolta. Siitä tulee hieno pieni Hallastuskoila!

Nukakin lämpenee, ulkona otti parit juoksusetitkin jo Kittyn kanssa.

Sitten Kitty riepotti nallea ja kiroili sille ihan hurjasti. Pitäisi hommata kamera, jolla saa videoitakin, niin saisi ne äänet talteen!

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Ensimmäinen yö ja toimelias päivä

Juuri paremmin ei olisi ensimmäinen yö uudessa kodissa voinut mennä. Pienen kitinän jälkeen Kitty rauhoittui omalle paikalle ja nukkui suuremmitta välikohtauksista aina klo 5:een asti. Sitten alkoi kitinä, joten vein sen ulos ja se tekikin sinne reippaasti kaikki tarpeet (eikä mitään sisälle!). Sisälle palattua Kitty meinasi että nyt alkaa aamuntoimet, mutta en antanut periksi että meidät saisi tällaiseen rytmiin muuttaa, joten komento kävi takaisin nukkumaan. n. 10 min Kitty yritti josko peruisin puheeni, ja tyytyi sitten nukkumaan. Tunnin päästä se yritti vähän uudelleen, mutta vasta 7 aikaan annoin periksi ja lähdin viemään koko poppoon aamulenkille. Kitty siis pääsi poikkeuksellisesti mukaan, kun en viitsinyt sitä jättää naapurin iloksi huutamaan sunnuntaiaamuna klo 7. Hyvin se kulki hihnassa mukana, välillä käveli karvapoikien välissä niin ylpeenä ja vilkuili vuorotellen molempia, että pysyykö linjassa ja näinkö pitää mennä. Mainio otus - ja niin reipas!



Aamulenkin ja syömisten jälkeen nukuttiin vielä pari tuntia ja sitten alkoi aamupäivärallit. Melkoista vipellystä se pitää tuolla pihalla, hyvä tuuri että on näin kuivat ja lämpimät kelit, pystyi pitämään terassin ovea auki ja koirat ees taas pihalle ja sisälle. Suhteellisen lyhyitä pätkiä Kitty malttoi nukkua.

Iltapäivällä pakattiin auto ja lähdettiin morjestamaan Nukan (ja Kittyn tulevia) hakukavereita. Pidettiin ensin kotona 5min kuivaharjoittelu häkissä olemiseen (kauheaa kitinää) ja sitten koirat autoon, laina-kevythäkki takapenkille ja Kitty sisään. Upean kiltisti se matkusti autossa, ei alun jälkeen edes kitissyt. Käytiin karvapoikien kanssa porukalla metsässä pieni kävely, Kitty seurasi kyllä jonkun verran poikia, mutta pysyi suurimmalta osin aika lähellä minua tai ihan jaloissa. Tosi hyvin se tulee luokse kitikitikiti-kutsusta.

Sitten Kitty pääsi hieman tustumaan treeniporukkaan, mutta mitään makkararinkiä tms sille ei tehty. Se pyöri siinä keskellä kun juteltiin, touhusi reippaana omiaan ja jos joku tarjosi namia tai muuten houkutteli, niin reippaana meni luokse ja tervehti. Tiedä josko se ensiviikon treeneissä pääsisi jo vähän leikkimään enemmän.

Rankan reissun jälkeen näyttää väsyttävän melkoisesti, mutta ihan superreipas se on ollut. Pojat eivät ole Kittystä yhtään innoissaan, mutta selkeää lepsuuntumista on jo havaittavissa. Kitty hivuttautui vaivihkaa Nukan hännänjuureen.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Kitty kotiutui!

Tänään oli siis Kittyn muuttopäivä. Matka sujui hienosti, ensin puolet matkasta se riekkui takapenkillä äitini kanssa ja sitten toisen puolen nukkui. Minkäänlaista levottomuutta automatkustamiseen liittyen ei ollut havaittavissa. Pihalla tehtiin heti hienosti pisut ja sitten oli vuorossa tutustuminen karvasetiin. Otin pojat yksitellen hihnassa etupihalle. Aluksi Kittyä pelotti melkoisesti, mutta nopeasti se oli jo tutkimassa että ketäs nämä karvakkaat ovat. Ei kuitenkaan käynyt heti poskivilloihin roikkumaan, vaan piti turvallisen välimatkan. Äitini jäi nukuttamaan Kittyn, kun minä käytin karvikset pikalenkillä n. puoli tuntia ja palatessani Kitty nukkui, mutta heräsi sitten oven kolaukseen. Käytiin reppaasti takapihalla pissalla ja nyt isot pojat eivät enää pelottaneet juurikaan. Sisällä se riekkui ja oli kovasti tutustumassa joka paikkaan. Alkuilta kului vähän levottomasti sisällä kotiaskareiden parissa (Kitty seurasi kovasti mukana) tai sitten ulkona riekkumalla. Pidin sen vielä ulkona Maijan ohjeistuksen mukaan hihnassa, kun ovat kuulemma niin rohkeita ettei tiedä minne se saattaisi livistellä, kun ei ole vielä leimautunut minuun. Meidän aidanraosta se vielä karkuun mahtuisikin, mutta ei sillä vielä näyttänyt sellaisia elkeitä olevan. Reippaasti se oli pihalla poikien joukossa, kerran pelästyi Nukaa, joka ärähti aika kovastikin luunsa perään, mutta nopeastipa tuo noista toipuu. Tai kyllä se selvästi vähän varoo poikia, mikä sinällään on ihan hyväkin, ei heti ole poskivilloissa roikkumassa!


Kittyn "hoitotäti" kävi moikkaamassa ja toi samalla meille pienen pentupannan ja hihnan, kiitos! Hakureissulla oli mukana Nukan näyttelyhihna, mutta se löystyy eikä siten kovin suurella varmuudella pysy kunnolla päässä, mutta nyt meillä on kunnon hihna ja panta lainassa. Poikien vermeistä kun ei tällä tirriäiselle ole... Kun kaveri tuli ja soitti ovikelloa, nostivat karvapojat normaalin kumean ovikellohaukun, jota Kitty kyllä melkoisesti hätkähti ja sen jäkeen vähän aikaa noita katseli varovaisesti etäältä, mutta eiköhän se pian tuohonkin totu, toivottavasti ei ala haukkukuoroon mukaan...

Kaikki tarpeet on toistaiseksi tehty ulos, hieno homma! Ruokaa se vähän nirppi, ehkä puolet söi ja sitten rauhoittui tuohon vireeni sohvalle pää sylissäni (ihana sylikoira!), kun itse lopulta rauhoituin paikoilleni koneen ääreen. Kun meinasin käyttää karvapojat iltapissalla, alkoi heti kitinä kun meinasi jäädä yksin, joten otinpa sen sitten mukaan - ensimmäinen "lenkki" kolme koiraa hihnassa, melkoista hulinata. Tai eihän siinä muuten, mutta kun tuo yksi säntäili ihan joka suuntaan. Sitten mentiin vielä pihalle, ihan hirveitä hepuleita. Nuka ei ihan meinaa ymmärtää eikä sallia noin äkkiliikkeistä otusta. Jasu ottaa asiat paljon iisimmin, rauhallinen murina saa Kittyn perääntymään.

Kovasti se haluaisi taas viereen sohvalle, ei millään meinaisi pysyä lattialla ja ihan jalkoihin käy sitten makaamaan. Saapas nähdä miten yö menee, lattialle en kyllä aio suostua nukkumaan - ei mulla ole patjaakaan.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Enää 5 päivää

Tässä alkaa nämä rauhaiselon päivät käydä vähiin, melkein hirvittää. Saako sen sitten palauttaa, jos se on ihan hirveä riiviö?

Pennut täyttivät 7 viikkoa perjantaina. Ne oli terveystarkastettu ja Kitty sai ihan terveen paperit sekä Lemmikkipassin. Valmis uuteen kotiin siis! Itse vietin kuitenkin viikonlopun molemmat päivät Vapepan etsintäkurssilla aamusta iltaan, oli tosi rankkaa, mutta mielenkiintoista. Kitty ei siis muuttanut vielä tuon kurssin takia, mutta ensi lauantaina sitten...

Tänään kävin Petikon Musti&Mirri varastomyymälässä lentokentältä tullessani (enpä ole ennen sellaista vuoristorata kyytiä pienellä propellikoneella hirveässä puuskatuulessa tullut...) aikomuksena hakea se Hill's:n 3kg:n pentumuonapakkaus. Tarttuihan sieltä jotain muutakin pientä mukaan. Pari kestävää (toivottavasti!) lelua, sekä halppispeti ettei tarvitse kylmällä lattialla nukkua. Häkkiä en vielä osannut ostaa, kun ihmettelen ja pohdin että minkä kokoinen sinne autoon mahtuu. Ensihädäksi saan tutulta pienen kevythäkin, että saan lisäaikaa pohdintaan. Olisihan meillä ennestäänkin kevythäkki, mutta se on kokoa karvapallo ja turhan iso takapenkille, toimittakoon se Kittyn pesänvirkaa.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

6-viikkoisten katsastus

Kävin moikkaamassa pentuja maalta Klamilasta palatessa pääsiäismaanantaina. Pennut olivat virkeitä ja meno oli välillä villiä, ne riekkuivat ja repivät sukkaa, roikkuivat hihassa ja kameranhihnassa, painivat ja nahistelivat. Kitty-Kitinä riekkui pisimpään. Toisten jo alkaessa hiipua nukkumaan Kitty riekkui ja kitisi (piti älämölöä) turhautumistaan... hmm... ei kiva, meillä ei saa kitistä! Sitten pennut torkkuivat tovin, ja heti toisena Kitty oli taas pystyssä aloittamassa riekkumista, tosin hieman pienemmällä volyymillä, taisi vielä uni painaa silmissä. Kitty oli myös varsin sylikoira, ei tosin minun, vaan Lindan sylissä. Se ei ollut niin kovin minun kimppuun riekkumassa. kun taas mustat pennut, eteenkin sininauhainen teki kovasti tuttavuutta.

Pennuille oli tehty pentutesti, mutta sen tarkempia selostuksia en siitä saanut. Se ei kuitenkaan tuonut muutoksia suuuniteltuihin koteihin. Kitty oli kitissyt sielläkin, hakenut jonkun verran turvaa ihmisestä eikä ollut ollut niin omatoiminen, kun jotkut toiset olivat. Pennut olivat kuitenkin kuulemma olleet väsyneitä ja osa ainakaan ei ollut käyttäytynyt aivan kuten odotettua tai normaalisti. Linda totesi, että Kitty kuitenkin ehkä tarvitsee enemmän totuttelemista vieraisiin paikkoihin kun joku toinen pentu tarvitsisi. No, tämä on ollut tarkoituskin totuttaa se kaikkeen mahdollisimman perusteellisesti! Kiirettä tulee siis piisaamaan tulevaisuudessa.


Sovittiin hakupäiväksi la 25.4., jaiks! Sain mukaani jo kupongin, millä voin hakea Hill'sin kana-riisi pentusapuskaa (mitä pennut nyt syövät) 3kg ilmaiseksi. Sitten pitää pohtia, että ostanko Hillsiä vai Eaglea, joka on toinen "sallittu". Hill's:stä en niin kauhean innoissani ole. Aion kuitenkin ruokkia pennun sinne n. 6kk ikään asti ainakin nyt sitten näillä kasvattajien suosittamilla sapuskoilla, ja katsotaan sitten mihin päädytään, mutta eiköhän Kitty sitten syö pääasiassa nappulaa koti/raakaruoalla höystettynä.

Pitäisi ehtiä kaupoillekin hakemaan se nappulasäkki, sekä jonkunlainen pesä/peti Kittylle. Pannan ja hihnan (violetteja tietenkin!) se taitaa saada hoitotätiltä, ja kippoja ja kuppeja meillä taitaa näin ensialkuun löytyä kotoakin riittävästi. Niin, ja häkki autoon. Meinasin viritellä takapenkille (kääntää toisen penkin) häkin, missä se voi sitten matkustella turvallisesti - ja autokin säästyy toivottavasti suuremmilta tuhoilta, sekä karvasedät saavat matkustaa rauhassa!

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Pennut on sirutettu

Nyt on pennut sirutettu, miss Violet saa nimekseen Maiskis Nugaroo ja on edelleen tulossa ja tuleekin meille. (kuvat © Linda)

Siellä se taas roikkuu toisten niskassa, karvisparat.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Miss Violet 5vk - pentuja katsomassa!

Nonniin, pikkukissat katsastettu. Oli ne vaan melkoisen kissamaisia vipeltäjiä. Pennut olivat juuri riekkuneet ja vähän väsyjä kun mentiin, mutta pari, Kitty mukaan lukien jaksoi vielä vetää sukkaa ja syödä mattoa. Ne päätettiin kuitekin viedä hetkeksi ulos, ja siellähän se väsymys kaikkosi ja riemu irtosi. Toisi vaikea ottaa kuvia ja videokuvaajan pysyä perässä kun nuo vipelsivät minkä kerkesivät. Kävely oli vielä paikoin melkoista haparointia, pomppimalla tuntuikin pääsevän paremmin eteenpäin.


Mun kamera taas petti mut (tai sitten vika on jälleen kerran kuvaajassa...??), tuli ihan surkeita kuvia. Ehkä pitää palata vanhaan turvalliseen pokkariin. Uuden kyllä meinasin ostaa, mutta liekö silläkään saa kunnon kuvia? No olihan sillon kyllä melkoisen hämärää.

Lopussa on video, joka oli ihan hyvälaatuinen kamerasta ulos otettaessa, mutta muokkauksessa hävisi ensin osa pixeleitä ja sitten tänne blogiin siirrettäessä ne loput, eli melkoisen surkeaa. :( Jostain pitäisi kehittää parempi mesta videoille, Picassasa joku olisi mutta pitäisi päivittää selaimeen jotain "vaihteistoja". Hmph.

Mutta asiaan! Pennut oli reippaita, avoimia, iloisia (vaikkakin alussa hieman uneliaita) ja ulkona kokoajan menossa, eikä ulkomaailma jänskättänyt yhtään. Ruskeat rauhallisempia - no tuossa yhdessä tunnissa sitä ei huomannut, ja vaikka olisivatkin, niin ehkä parempi niin - näin ensimmäisen kelpien omistajalle.

Violetti on kuulemma hieman täpäkämpi esim alistettuna panemaan hanttiin kun punainen. Punainen olisi menossa narttulaumaan, jossa on parempi ettei olisi liian hanttiin pistävä ettei tule narttutappeluita. Poikien kaveriksi taas ei hieman täpäkämmästä ole haittaa, tässä perustelut näiden kahden erolle oikeastaan. No, karvasedät raukat joutuvat sitten tassunalle, jos on kovin täpäkkä pikku-Kitty. Omaan silmään punainen pentu näytti hieman vetäytyvämmältä, mutta se saattoi vaan olla väsynyt. Violetti, Kitinäksi kutsuttu (kun kitisee jos ei pääse syliin, sylikoira siis tiedossa!) taas oli kokoajan päsmäröimässä ja tutkimassa, välillä hyvin itsenäisestikin, välillä koko porukalla jytäämässä.

Että eiköhän se Miss Violet aka Kitty Kitinä sieltä meille tule... ! Tarkoitus olisi vielä pääsiäisen jälkeen Klamilasta siitä Kotkan ohi ajellessa käydä Kittyä morjestamassa. 7vk tulee täyteen 17.4. mutta olen koko sen vk-lopun Vapepan etsintäkurssilla, joten pentua en sillon vielä hae. Haen sen joko viikolla, tai ehkä mielummin sitten viikonloppuna 25.4. jolloin se on 8vk.