Eilen käytiin avustamassa raunioilla uusien piilojen testaamisessa ja Kittykin pääsi taas kokeilemaan, olisiko tää nyt ollut peräti kolmas kerta. Into oli suuri, kyllä se niinkun tiesi mitä siellä piti tehdä, mutta vielä vähän vaatii harjoitusta - tai aika paljon, että se tarkentaminen onnistuu. Tai onnistui se nytkin, mutta oli vähän epämääräistä säntäilyä, kun laps oli niiiiin kovin innoissaan. Eka mm oli betoni "laatikon" sisällä ja sinne olis pitänyt hypätä n. puoli metriä korkean betoniseinän yli, mutta se olikin sitten pienelle tosi vaikea juttu. Vasta kun itsekin menin laatikon sisään, Kit lopulta isojen houkuttelujen jälkeen rohkeni hypätä perässä. Kyse ei mun mielestä ollut niinkään paikasta ja sen arkailusta, vaan tietämättömästä pennusta - ei se voinut ymmärtää, että sinne nyt olis pitänyt suinpäin hypätä. Toinen mm oli puulaatikossa raunioiden kyljessä ja sen hakeminen oli kans vähän työn alla, mutta lopulta nenä löysi oikeaan ja tällä kertaa se osasi jopa kurkistaa laatikon reunalta ja löysi piilottelevan, pepunheilutus oli melkoista. Ja taaskaan se ei meinannut hypätä sinne sisään. Mutta motivaatiota piisas. Siitä on kyllä helppo huomata millon on haju: "piip, piip, kääk, auttakaa, missä, missä, piip, piip". Hirveetä vikinää.
Tänään iltalenkillä pieni enkeli osoitti loistavasti tottelevaisuutensa. Se oli hummannut irti koko lenkin (sellaista ulkoilukävelytietä), kun ei muita liikkujia näkynyt koko lenkin aikana. Yhtäkkiä se kuitenkin lähti kaahaamaan satalasissa yhteen sivuhaaraan, sieltä oli puskan takaa tulossa yhdet kulmakunnan pahimmat räksyttäjärakit vain 5m risteyksestä. Yksi "Kiii" karjaisu, Kit veti satalasissa liinatkiinni, ympäri ja jatkoi hummaamista entiseen suuntaan. Ihan superloistava! On se vaan kuuliainen muru.
perjantai 30. lokakuuta 2009
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Treenit hämärässä
Kukaan ei ollut muistanut, että kelloja siirretään ja treenien alkaessa klo 17 se olikin vanhaa aikaa 18 ja oli jo melkoisen hämärä. Kit pääsi ensimmäisenä, kun oltiin oltu lenkillä ja se oli märkä, niin ei tarvinnut kuivata siinä välissä. Oli vielä sen verran valoa, että ihmiset ei lamppuja tarvinneet, mutta koiralla olisi ollut hyvä olla valo. Kello kuului jotenkuten moottoritien jylinän alta, mutta mitään ei koirasta nähnyt. Otettiin saman kaavan mukaan kun ennenkin, osa haamuna osa valmiina, taas kolmannella lievää hakemista, tai oikeestaan vähän pidemmälläkin, kun kävi tarkistamassa edellisenkin piilon, mutta itsenäisesti se toimi ja löysi.
Treenien jälkeen otettiin vielä rullatreenit ja ne meni taas ihan yhtä loistavasti, kun perjantainakin, paitsi jostain syystä Kit toi rullan joka ikisellä kerralla ihan pyytämättä suoraan sivulle eteenistumisen sijaan. Ihmeellistä. Mutta palkkasin sen siitäkin, kun kerran niin nätisti tuli, olisikohan otsalamppuni häirinnyt ja häikäissyt, ja siksi ei halunnut eteen istua.lauantai 24. lokakuuta 2009
Oikea mielentila
Just kun oli rullatreenit edellisenä päivänä mennyt ihan poskelleen, niin tänään ne meni niin hyvin ettei tosikaan. Oli vissiin sopiva mielentila. Huristeltiin porukalla Luukkiin, jossa treffattiin Risa ja Roa, ja käytiin ensin kaahaamassa isoimmat höyryt pois. Sitten tehtiin rullatreeniä, ensin 6 hakua polun vasemmalta puolelta, matka ehkä 5m ja etenin aina muutamia metrejä joka noudolla. Pari kertaa annoin tuo-käskyn, pari kertaa en. Kertaakaan Kit ei jäänyt liehittelemään, vaan otti rullan hyvin, mutta välillä piti muistuttaa yhdellä käskyllä sen tuomisesta minulle. Joka kerta palkkasin kuitenkin vielä itse. Sitten pidettiin pieni hengähdystauko ja otettiin vielä 2 hakua toiselle puolelle polkua, ja nekin meni ihan yhtä superloistavasti. Että kyllä se sen osaa, kun vaan malttaisi.
Kipaisin sitten vielä nopeasti autosta liivit ja tehtiin 2 lyhyttä pistoa valmiilla maalimiehellä, meni hienosti! Palkaksi loistavista treeneistä karvalauma pääsi kaahaamaan Luukin hämärtyvään metsään. Ja kyllä ne kaahasivatkin, jopa vanhat sedät, nuorista flikoista puhumattakaan. Ja nyt väsyttää.

torstai 22. lokakuuta 2009
Kontaktia vai ei kontaktia
Tiistaina oli pentukurssin viimeinen kerta ennen ensiviikon "koetta", johon me ei kuitenkaan päästä. Ja se koe meillä onkin jo suoritettuna, kun on sama mikä agipentukurssin "pääsykoe". Kurssin ohjelmassa oli vanhat temput. Me tehtiin odotellessa aika paljon kontaktia ja sivulletuloa, ja tosi hyvin jo sujuu. Ekaa kertaa meidän ollessa paikalla päästiin harjoittelemaan myös luoksepäästävyyttä, jossa oli alkuun ihan pikkuisen kiemurtelun ja mielistelyn makua. Otettiin sitten uudelleen vähän eri tavalla, eli pentu sivulla ja palkkasin kontaktista ja kouluttaja aina vähävähältä hiipi lähemmäs ja pentu sai palkkaa vain kontaktista. Tosi nopeasti se oppi, mitä kannattaa tehdä, eli jo parilla toistolla meni selvästi paremmin. Sitten oli mm. paikalla istumisesta luoksetulo, joka meni taas tuttuun tapaan ihan älyttömän hyvin. Istutaan kauniisti paikoillaan - ja sitten tullaan satalasissa kutsusta luo. Oli myös etutassut purkinpäällä kiertämistä, menihän se kohtalaisesti. Ja vielä takapään jumppaa, orava-asennosta ylös takajaloille ja takaisin alas - liikesarjan harjoittelua. Ja lopuksi Hohdon kanssa pellolle kaahaamaan. Pentukurssin toinen kouluttaja Timo on luvannut jatkaa samalla menetelmällä pentujen tokokilpailuvalmennuskurssilla, jonne mekin jo ilmottauduttiin mukaan, jos vaan ajankohta sopii.
Keskiviikkona oli meille ensimmäinen kerta agin pentukurssia. 4 kouluttajaa olivat muodostaneet 4 eri pistettä, joissa käytiin vuorotellen ja sillä välillä harjoiteltiin itsenäisesti edellisellä kerralla olleita hyppyjä ja pöytää. Kaikessa oli tavoitteena, että pentu itse ilman ohjausta oppisi suorittamaan esteet, tai nk. tehtävähakuisesti eli luvan saatuaan osaa lähteä suorittamaan tehtävää (estettä) itsenäisesti. Tässä me ollaan vähän menty harhateille, nimittäin Kit, joka on ollut muka tosi taitava näissä jutuissa, ei osannutkaan tehdä yhtään mitään, kun ei ohjaajalta tullutkaan käskyjä. Se vaan piti kontaktia ja odotti käskyä! Enkä kyllä olisi ihan heti uskonut, että se niin keskittyneesti odottaa käskyä, kun halli oli tännä touhuavia pentuja. Hyvin se siis keskittyi, mutta kun kierrokset nousee, se keskittymis- ja oppimiskykykin tietty laskee. Targetilla tehtiin aika paljon: hyppyä (rima alhaalla), muuria, pituutta ja rengasta - tai renkaalla targetti oli avustaja. Putki ja pussikin oli ohjelmistossa. Putkessa ei ongelmaa, Silakkahan liitää putkeen vaikka ihan umpikulmasta kunhan ohjaa. Pussilla harjoiteltiin, että kun se katsoo pussiin, se vain pienellä "luvalla" lähtisi sitä tekemään, mutta eihän se mihinkään lähtenyt vaan piti kontaktia ja odotti käskyä. Täytyy nyt ahkerasti vahvistaa targettia ja itsenäisyyttä, jospa se auttaisi. Kurssin ajatuksen taustalla on siis koira joka luvan saatuaan osaa itsenäisesti suorittaa kyseisen esteen, eikä aina tarvitsisi olla vieressä ohjaamassa. Ei siis kontaktia.
Tostaina ammuttiin. Edellisestä oli pari viikkoa aikaa, joten tehtiin kuten aiemmin ja samaa rataa se meni, eikä se kuulemma osoita minkäänlaisia elkeitä paukkuarkuudesta. Katsotaan nyt jatketaanko harjoittelua nyt niin pitkään, että päästään "hommiin" ampumisen yhteydessä, vai jatketaanko ehkä myöhemmin. Pari kertaa nyt ainakin voisi vielä ottaa ihan perussetillä.
Ampujen jälkeen otetiin rullatreeniä ja se oli taas ihan kaaos. Kit ei millään olisi ottanut rullaa ollenkaan, vaan lähti haistelemaan ihan omille teilleen, kun ei saanut maalihenkilöltä vastakaikua liehittelylleen... hohhoijjaa. Tätä pitäisi tehdä ehkä n. 5 krt päivässä, että edistymistä alkaisi tapahtua. Lopuksi käytiin sitten setien kanssa metsässä kaahottamassa - ja kyllä ne kaahottivatkin!

Tunnisteet:
Agility,
Ilmaisut,
lenkit,
paukut,
pentukurssi
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Perjantai treeniä, sunnuntai treeniä
Perjantaina hakuiltiin Perusmäessä. Heti aluksi Kitille tehtiin rullatreeniä kahden avustajan voimin, mutta koko touhu meinasi mennä ihan yleiseksi sähläykseksi. Kit kiemursi maalihenkilön luona mutkalla liehitellen, eikä millään olisi viitsinyt ottaa rullaa. Lopulta saatiin muutama "vähän sinnepäin" - toisto aikaiseksi, ja jätettiin se harjoittelu siihen.
Kitille tehtiin kaksi pistoa valmiilla maalimiehillä jo hyvin hämärässä. Eka meni hienosti, mm oli lähellä (vajaa 10m). Toinen oli vähän kauempana ja taas mahdotonta kaahausta ensin etukautta ja sitten takakautta ohi. Lopuksi vielä uudet pienet rullatreenit ja nyt meni ihan kivasti, kun oli jo isoimmat hyöyryt päästelty ulos.
Lauantaina ja sunnuntaina oli päiväohjelmassa lehtien haravointia. Paimentava haravakoira roikkui metalliharavassa ja häiritsi suunnattomasti työskentelyä. Viritin myös 6 irtokeppiä vinokujaksi pihalle ja naksuteltiin kosketusalustan kanssa kujan läpi juoksua. Ensin target oli kahden kepin päässä, sitten neljän ja lopulta kuuden. Ja Silakan kierrokset nousi taas, niin että keskittyminen kärsi ja koko koira oli ihan jännittynyt. Tarkoitus oli ottaa myöhemmin vielä toinen erä, mutta ei sitten ehditty. Kit pääsi mukaan viemään pojat pellolle lenkille ennen hakutreenejä, ja johan oli taas kaahausta. Lisäksi pellolla tuli vastaan ystävädobberi-Jade, ja Kit pääsi rallittamaan oikeen kunnolla. Silti virtaa ja intoa piisasi vielä hakutreeneissäkin, vaikka odotteluaika menikin nukkuessa.
Sunnuntain hakutreenit oli Histassa, tuuli oli hyvin heikkoa, mutta ei ollut ihan tyynikään. Kittylle toisaalta etenemistä haamuilla, toisaalta sitä luottoa mennä vaikkei haamua näkyisikään. Ensimmäinen valmis oli lähellä, ja sinne Kit meni tosi hienosti, ei ihan suoraan mutta melkein. Toinen oli haamu joka perääntyi sitten kauemmas, ja sinnekin Kit meni tosi hienosti. En tosin nähnyt kallion taakse miten se siellä eteni menikö suoraan vai hakiko, mutta eiköhän kohtalaisen hienosti ollut mennyt. Kolmas oli valmis vähän pidemmällä ja tuulen piti tuoda hajua, mutta se taisi juuri sillon kääntyä, joten tästä muodostui se kaahotuspisto. Kaahotuksen jälkeen otin Kitin lähetykseen uudelleen ja siitä se kyllä sitten etenikin suoraan ja hienosti piilolle. Neljäs oli taas valmis aika lähellä ja se meni hienosti vauhdilla ja suoraan.
Lopuksi treenien jälkeen kysyin rullatreeniin liittyvästä kimurtelusta ja liehittelystä, ja näytettiin miten rulla toimii. Ekalla Kit teki just mitä oli tarkoitus demonstroida eli vaan liehitteli maalimiestä, muttei olisi millään tuonut rullaa. Kun sitten lähti tuomaan, se meni ohi muiden tyyppien luo ja tiputti rullan. Seuraavat meni paremmin, ja kun ajoissa annoin tuo-käskyn, se aika nopeasti otti rullan ja toi. Viimeisellä (neljäs) kerralla en antanut mitään muuta käskyä, kun lähetyksen "etsi" ja se toi rullan hienosti ja itsenäisesti ilman kummempia kommervenkkejä. Tähän oli kouluttajakin tyytyväinen, eikä nähnyt treenaamisessa mitään ihmeempiä ongelmia, kun että tuosta kyllä nyt pikapikaa, mutta pikkuhiljaa pitäisi päästä siihen, että palkka tulee maalimieheltä. Aluksi ehkä niin, että ensin pari kuten ennen ja sitten pari niin että mm palkkaa, tai minä palkkaan, kun ollaan palattu näytölle. Katsotaan, kuulostellaan, kokeillaan.
Perjantaina hain lopulta postista Kittylle tilaamani Hurtan manttelin. Onneksi ei ole mikään kauhean iso vaikka vähän pelkäsin, vaan sopivasti kasvunvaraa, mutta pysyy päällä nytkin jo. Päädyin nyt tähän, kun sen sain edullisesti ja nopeasti netistä, tilataan sitten ensi talveksi mittatakki, jos on tarvetta. Lahkeet tohon olis kyllä kiva, pitäs kai joku vauvojen potkupuku vielä hommata... ;D

Takin heijastimet sävysävyyn silmien kanssa...
perjantai 16. lokakuuta 2009
Termiitti hoidossa
Tällä viikolla jäi kaikki treenit väliin, kun olin työmatkalla. Ihan tyhmää. Pentukurssista olisi vielä pari kertaa jäljellä, onkohan ensi viikolla viimeinen? Ja agikurssi alkoi keskiviikkona, ja me ei siis päästy sinne mukaan. Ihan tyhmää. Mutta ensi viikolla sitten.
Hoidossa pieni termiitti näytti uuden puolen itsestään nakertelemalla sitä sun tätä ihmisten läsnäollessakin. Kotonahan se ei sitä ole vielä tehnyt. Mitä nyt sitten päivän aikana yksikseen yksiössään on mm. suolistanut täkkejä sun muuta "pientä" vaikka leluja ja luukin olisi tarjolla.
Hoidossa Kit oli päässyt Iskän mukana pihahommiin ja kuulemma kaahannut ihan päättömänä edes takaisin tunti tolkulla, pelannut omenilla, raivonnut jalkapallolle ja muuta yhtä älykästä. Olikin sitten melkoisen väsynyt pentu eilen illalla kun tultiin kotiin. Ne on nuo "mummolanlomat" rankkoja pienille lapsille.

maanantai 12. lokakuuta 2009
Naxe-treffiä, Rallia ja treeniä
Lauantaina treffattiinkin Naxe-veli Puolarmaarissa, ja vauhtia piisasi, vaikka välillä homma meni kyllä ihan pupunpapanoiden imuroimiseksi koko sakilla. Kivaa oli, kiitos seurasta ja juttutuokiosta. Leikitään toistekin.

Kahjopäät...

Sunnuntaiaamuna ohjelmistossa oli ensin rallia Rallin ja muiden pulien kanssa, mutta Ralli ei oikein innostunut Kittyn kanssa rallaamisesta. Käytiin kuitenkin reippaalla metsälenkillä, ja Kit sai kyllä juosta sydämensä kyllyydestä, vaikkei sitten Rallin kanssa. Ja kyllä Ralli lopuksi alentui Kitin kanssa vähän leikkimään, ettei ihan hukkaan mennyt koko reissu. Olisi ollut ihania kuurapeltoja ja auringonpaiste, mutten jaksanut ottaa kameraa mukaan lenkille, joten kuvina joudutte katsomaan näitä edellispäivän otoksia.

Iltapäivätorkkujen jälkeen oli vielä ohjelmistossa hakutreenit samassa paikassa Veikkolan kupeessa kun viimeksikin. Tuullut ei yhtään, mutta ilma oli poutainen, pikkuhiljaa hämärtymässä ja alkoi varmaan kosteus jo laskeutua. Kitille otettiin samalla tavalla ilman haamuja kuten edelliselläkin kerralla. Eka meni loistavasti (matka ehkä 10m), toiselle yritettiin suoraa polkua pitkin vähän pidempää matkaa, mutta siinä Kit lähti sitten kaartamaan just väärään suuntaan vähän ennen maalimiestä, löysi jäljen ja kaahotti sitä takasuuntaan ja lopulta kutsuin sen luokse. Vedettiin hetki henkeä ja rauhoituttiin, ja lähetin sen uudelleen. Taas se meni saman matkaa suoraa, ja lähti sitten kaahaamaan toiseen suuntaan ja lopulta sieltä sitten löysi maalimiehenkin, mutta kun ilman kaahauksia sen olisi löytänyt ihan suoraan nenän edestä... Kolmas oli taas lyhyt matka 1om, ja sinne Kit porhalsi ihan hullua vauhtia luotisuoraan, hyvä! Ihan ok treenit, mutta tuntuu, että eteneekö se tuosta koskaan, vai kuuluuko tuo eestaas suhaaminen lopunikää etsintäsuunnitelmaan? No, pelastuspuolellahan se ei haittaa, vaan ajaa asiansa, mutta jos ikinä sinne pk-puolelle meinattais (ehkä ei...) niin ei ihan suoria ole nuo meidän pistot. No okei, onhan se vielä ihan lapsi, joten jospa se siitä. ;D
Kahjopäät...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)