maanantai 30. elokuuta 2010

Kisaikä täyttyi

Perjantaina Jillan lapset saavuttivat "maagisen" 18kk iän, puolitoista vuotta ja agikisaikä täynnä. Onnea lapset! Kisoihin ei kyllä ole vielä varmaan vuoteen mitään asiaa, sen verran hullu on ainakin tuo meidän pikku-Siiwi.

Leirillä tuli useampaankin otteeseen keskustelua nuorten koirien treenistä, mikä on sopivaa ja mihin ikään asti pitää tehdä helppoa jne. Ja että koirat kehittyvät niin eri tahtia, joku aikuistuu vasta 5-vuotiaana, toiset saattavat vaikuttaa jo vuoden ikäisenä hyvin aikuismaisilta. Kit on ollut aina hyvin "pikkuvanha". Mielestäni se ei ole ollut sellainen pentumainen hupakko koskaan, vaan on aina suhtautunut mm treenaamiseen ja työntekoon aikuismaisella vakavuudella. Siksi vähän arveluttaakin, että etenenkö liian nopeasti, meneekö homma liian vakavaksi liian aikaisin. Mutta omasta mielestäni kaikki on Kittyn mielestä hirveän hauskaa. Eikai se muuten kaahaisi itsenäisesti ja innokkaasti etsintähommissa, tai hullunraivolla agilityssä, jos ei se siitä tykkäisi. Kunhan vaan säilytetään se oikea asenne jatkossakin, ja ehkä vielä lisätään sitä kiihkoa ja paloa.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Hälyleirillä 27.-29.8.

Silmän sarveiskalvohaavasta huolimatta lähdimme perjantaina ESPYn hälyleirille Inkooseen. Olin tosin ilmoittanut, että ainakaan perjantain Kit ei treenaa. Perjantain ohjelmassa olikin hälytreenin tyyppiset treenit hälykoirille, jossa itse toimin kartturina kahdellekin koirakolle, ja treenien päätteeksi iltapimeässä Kit olisi saanut pienen etsinnän, jos olisi ollut työkunnossa. Ei siis suurta menetystä.

Lauantain ohjelmassa oli 7 tunnin ja n. 15km:n patikointi, suunnistamista ja rastitehtäviä. Meidän ryhmässä oli 4 henkeä ja 5 koiraa, jotka tulivat toimeen loistavasti. Otin Kitin mukaan, koska en uskonut lenkkeilyn haittaavan silmää, vaikka se toki kaahasikin "satalasissa". Retkeilyn ajan koirat saivat olla vapaana suurimman osan matkasta. Alkutaipale sujui melkoisen vauhdikkaissa merkeissä ja lyhyillä tauoillamme koirat riekkuivat ja leikkivät keskenään, mutta 3. rastin jälkeen ne alkoivat selvästi käyttää tauot hyväksi lepäilyn merkeissä.

3. rasti oli ainoa missä koirat pääsivät varsinaisesti osallistumaan tehtävään, eli esine-etsintää. Kittykin löysi 2 esinettä, tosin hieman vahingossa, mutta löysi ja tiesi mitä niillä tehdä, eli toi minulle. 3. rastin jälkeen siirryttiin pieni matka autossa, tarkoituksena harjoitella tiukkaan pakattuna matkustamista. Kitty oli takakontissa 3:n muun koiran kanssa, ja hyvin sujui.

Viimeisen rastin jälkeen majoitukseen talsiessamme yritimme etsiä perjantain treeneistä tien varren rinteeseen jäänyttä lippistä. Kittyäkin lähettelin etsimään, mutta lopulta kukaan ei lippistä löytänyt. Vähän on vielä kesken meidän esine-etsintätreenauksen aloittaminen. Siinäkin pitäisi ryhdistäytyä.

Sunnuntain ohjelmassa oli rakennus- ja pihapiirietsintää, kun vesistöetsintä ei tällä kertaa toteutunutkaan. Ensin yhdessä paikassa kaksi kierrosta: ensin aitta ja navetta, sitten kellari ja kaksikerroksinen aitta. Kit oli aivan loistava, se työstää hienosti ja ratkaisee itse, jos vaan muistan pysyä hiljaa. Lounaan jälkeen tehtiin vielä majapaikassa pihapiirietsintä. Tällä kertaa en tiennyt missä maalimiehet oli, ja yhdessä välissä tuli hetkeksi pieni epäilys "entä jos se meni kiireessä ohi"... mutta ei, se oli taas aivan superloistava.

Illan hakutreenien rasitus jätettiin kuitenkin väliin, parantukoon silmä nyt kunnolla. En enää huomannut haavaa, kun katsoin lampulla. Pupilli on iso musta, kun tipat sen laajentavat, joten vaikea sanoa kunnolla miten paraneminen on edennyt. Mutta eiköhän se ole aika hyvässä kunnossa jo!

torstai 26. elokuuta 2010

Välistävetoa ja serpentiiniä

Ei olisi kannattanut laittaa otsikkoon eilen tuota silmää, tänään Kitty joutui ensimmäiselle eläinlääkärikeikalleen, kun silmässä on haava :( Jotenkin ihmeesti huomasin sen aamulla tassujen kuivauksen yhteydessä. Suhteellisen keskellä silmää kulkee pystysuoraan ellän mukaan n. 3x5mm mittainen haava sarveiskalvossa. Vähän väliä sillä on silmässä karvoja ja roskaa, eilen kaivelin sieltä agitreenien jälkeen hiekanmuruja. En edes treeneissä ajatellut asiaa, mutta se törmäsi putkeen, ja roikotti hetken juurikin oikeanpuoleista korvaa, joten jos ei siinä tullut haava, niin varmaan ainakin sitä hiekkaa silmään. Onneksi Anidentin lääkäri suostui ottamaan meidät vuoronsa päätteeksi. Nyt on tipat ja viikko sairaslomaa (paino 13,5kg). Jää väliin illan rauniot sekä viikonlopun hälyleiri. :( Pieni on pipi.

Mutta agitreenit. Juhaa tuurasi Era ja meillä oli ohjelmassa edellisellä ryhmällä ollut välistäveto-serpentiiniharjoitus. Olipahan säätöä! Kit toimii tosi hyvin, mutta kun se vaan on niin älyttömän nopea, en ehdi tehdä kaikkia liikkeitä ajoissa. Muutaman esteen jälkeen pakka aina hajosi, kun olin auttamattomasti myöhässä. Sylikäännös 6:lle esteiden 5-6 välissä ei toiminut, Kit meni joko väärään suuntaan esteen 6 jälkeen tai teki voltin ennen kutosta. Se kävi ihan kuumana, huusi ja haukkui mennessään. Rimat oli jossain ehkä 45-50cm:ssä. Käytiin vielä treenin jälkeen rataharkkavuoroa odotellessa uudelleen kokeilemassa ja meni jo paremmin. Tehtiin vähän kuivaharjoitusta sylkkärille, niin nyt se toimi radallakin hienosti.


Ratana oli pieni harjoitus, joka keskittyi 2-esteen eri ohjaustapoihin. Otin ensin twist-tyyppisesti eli heitin putkesta kauempana olevan 2-esteen siivekkeen takaa "kierrä"-käskyllä. Toisella tavalla tein sylkkärillä putkenpuoleisen siivekkeen ympäri ja sekin toimi tosi hyvin, kun itsellä ei ollut kiire mihinkään sylkkäriä tehdessä, toisin kun välistävetotreenissä. Muut osiot meni hienosti, tai siis koko rata meni hienosti.

Pitää treenata paljon rimojen nostamista. Mm. takaakierroissa, joissa koira tulee kuolleessa kulmassa, voi aluksi helpottaa laskemalla sitä nurkkaa mistä koira tulee, jos ei meinaa nähdä rimaa. Hyppytreeniä pitäisi tehdä, pitäisi pitäisi. Kovasti Era kehui pientä hullua, mutta muistutti, että kivaa pitää olla, paljon pitää palkata ja kehua, jos joutuu toistelemaan. Eikä saa tehdä liikaa epäonnistumisia (liian vaikeita), vaan sitten pitää helpottaa. Tämän kun oikeasti muistaisi. Se kun on niin hullu, että monesti ajattelee sen palkkaavan itse itseään hulluudellaan. Ja luulen silti, että se niin tekeekin ;D

Otettiin itsenäisesti myös kontakteja (A ja puomi), ne meni nyt paljon paremmin ja vauhdikkaammin kun viimeksi. Kepit vähän tökkii. Aloitus miten sattuu ja välillä tuli pois kesken kaiken. Se vaan ei keskity ja malta, osaa se kyllä. Eli paljon pitäisi tehdä kasaamisharjoituksia. Pitää rakentaa pihalle hyppysuora. Pitää, paljon asioita pitäisi, mutta tarvitsisin vuorokauteen lisää tunteja!

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Silmäpeliä

Paimenkoira-Siwwi
Eilen oli tokotuurauksemme toinen ja viimeinen kerta Riitta Jantunen-Korrin opeissa. Tällä kertaa vuorossa oli yksityisopetus, johon valittiin kaksi liikettä. Valitsin seuraamisen ja liikkeestä seiso.

Seuraaminen: Tein ilman namia, pieni nostatus "heitä voltti"-leikillä (Kit jahtaa hulluna kättäni, ja vetää ympyrää paikallaan käden ympäri...jep, järkevää...) ja hommiin. Alku oli seilaamista, se ei meinannut ottaa kunnolla kontaktia vaan istui kyyryssä ja tuijotti eteenpäin (tästä hieman lisää myöhemmin) ja liikkeelle lähdettäessä tiputti taas uudestaan hetkeksi. Parilla vinkillä sain sen lopulta kunnolla kontaktiin ja seuruukin alkoi sujua paremmin. Käännöksissä se hukkui hetkeksi. Riitan kommentit, että tosi hyvän näköistä, vähän se seilaa ja siihen auttaa että itse rytmitän omaa liikettä tasaisemmin etenkin käännöksissä, joissa voi vielä vähän jopa imuttaa namilla. Kysyin vireestä ja palkkaamisesta, että namilla, lelulla vai tuolla kädellä (nousi mieleen, kun se on niin hulluna siihen käden jahtaamiseen ja "heitä voltti"-leikkiin). Riitta suositteli namia kesken seuruun ja lopussa, ja sitten kunnon vapautus lelulle. Hän näki Kitissä "yllättävän paljon paimennustaipumusta". Se on se silmä, joka saa Kittyn vaanimaan ja hiipimään lelupalkan kanssa. Daa! Tämä oli nyt jo kolmas kerta, kun kokenut ihminen bongaa Kittyn silmän. Ja siitä muodostuu tämä ongelmamme lelupalkan kanssa. En siis ole turhaan tuskaillut asian kanssa tokossa. Namilla nousee ylös ja on paremmin kontaktissa, lelu saa sen hiipimään ja painumaan paimennusasentoon alas, juurikin mm. se kyräily/kyykkiminen seuraamisenkin alussa.
Pitäsikö sitä sitten oikeasti viedä lisää lampaille, jos kerran taipumukset näkyvät tokossa asti?

Liikkeestä seiso: Näytin ensin kohti tulevana, Kit on oppinut siihen tosi hienon pysähdyksen, hyvä ja jämäkkä! (vaikkei olla kolmea kertaa enempää edes harjoiteltu...) Eli ensin sei-käsky ja pieni odotus ennenkun pallo edes lentää, kestää sen jo hyvin. Sitten niin, että kuljetaan samaan suuntaan. Tämä aiheutti voimakasta hiipimistä seuraamisessa taas, kun pallo oli kädessä. Jos itse pysähdyn ja käännän rintamasuuntaa, pysähtyy kyllä, muuten lyö maihin. Tässä pitäisi siis aloittaa vielä niin, että en käänny/pysähdy yhtään, vaan heti käskyn tultua lentää pallo. Jep.

Luoksepäästävyys: Lopuksi otettiin ryhmäliike kokeenomaisesti. Riitta kävi kääntymässä koiran edessä luoksepäästävyydessä. Kit oli hienosti kontaktissa (kehuin sitä kyllä, ja palkkasin), kunnes Riitta tuli ja ojensi kättä ei-kosketusetäisyydelle. "Heh, sehän nuolasi minua" No niin nuolaisi, oraalifiksaatio, kuten Linda sanoi. Kai se nyt nuolaisee, jos joku ihan tarjoaa kättä sitä varten!

Paikallaolo: Kit meni omasta käskystä kyllä, mutta vähän hitaasti, ja puoliksi lonkka-asentoon, tai ainakin hieman mutkalle. En korjannut. Menin n. 20m päähän, pysyi hyvin paitsi kun viereiset koirat nousi ja niitä komennettiin ja palkattiin kokoajan, niin näistä Kit sitten otti paineita sen verran, että se yhdessä välissä ryömi ihan pikkaisen eteenpäin. Yritin pienillä käsimerkeillä viestittää pysymään paikallaan, ja kehuin kun pysyi, ja kävin sitten jonkun ajan päästä välipalkkaamassa. Loppu hyvin.

Itsenäisesti tehtiin tunnaria. Mikä tunnari, mä tuon nää kaikki kapulat täältä!... jep. Ei se enää osakaan sitä. Omaa kyllä tuo, mutta jos sen laittaa vieraiden sekaan, ei tiedä mistä on kyse. Pitänee siis harjoitella?

Metallinouto, ihan hyvä, mutta sama hidas palautus kun normaalissa. Kysyin tunnin lopussa vielä noudon vauhdista, ja Riitan kommentti oli, että pallopalkka ei välttämättä toimikaan silmäkoiralla, joten jos ei heti ala edistystä tulla, kannattaa miettiä aiheuttaako pallo päin vastoin silmän heräämistä ja hiipimistä. Sitten pitää ottaa vaan namit peliin, esim lihapulla. Tai luovutukseen asti, ja siitä sitten superpalkka. Kyllähän se joskus jo laukkailikin, kun heittelin palloa taa, mutta pitäis ehkä treenata sitäkin lisää?

Ruutu meni hyvin, tein pari pallolla ja sitten kaksi kertaa näyttöruutuna, niin että pallo lensi ruutuun heti, kun koira sinne ehti. Hyvä.

Luoksetulo hyvä, otan sen nyt suoraan sivulle, koska se eteentulo oli ihan peestä. Opetellaan se sitten joskus, jos pk-kokeisiin mennään.

Seuraamista tein vielä erikseen itsekseni, ja oli kyllä tosi hyvää namin kanssa.

Riitta kommentoi Kittystä, että näyttää tosi hyvältä, millon mennään kokeeseen. Juu, no ei ihan vielä! Varmuutta ja kestoa joka asiaan. Pitäisi ehkä treenata ja eritoten häiriössä.

Riistakoira-Siwwi

Se jäljestää kauheesti, riistaa. Kaksi kertaa on pupu lähtenyt nenän eestä. Ekalla kerralla Kit jäi katsomaan perään aivan lamaantuneena. Toisella kerralla se lähti perään metri pupun takalistosta, mutta yksi karjaisu riitti, lopetti ja tuli pois. Oravia se jäljestää joka aamu lähipuskassamme. Yksi aamu taisi olla aika liki, kun meni aivan sekaisin, yritti kiipeillä puihin ja haukui kimeää epätoivoista huutohaukkua. Täytyy kyllä tunnustaa, että vähän (ja vähän enemmänkin) lietsoin sitä siihen ;D Sen jälkeen se on oppinut "kurren" ja "missä kurre"-kysymys aiheuttaa kelpin terästäytymisen äärimmilleen ja se tohottaa ympäri pihaa häntä pystyssä etsien kurrea.
Nurmikonleikkuun yhteydessä se paimensi silmä kovana sammakonpoikasia. Häntä heiluu ja Siwwi tuijottaa. Siili-Silmäkoira. Pieni paimeneläin!

maanantai 23. elokuuta 2010

Lisää tyhjää

Sunnuntain hakutreenit pidettiin jälleen Histassa. N. +20°C, reipas tuuli keskilinjan oikealta puolelta Ämmässuolta, melkoiset aromit (yöks).

Oltiin ekana, joten tallaamaton alue.
1. oikea löytö n. 50m. Loistava!
2. vasen tyhjä. Loistava! Hienosti polun yli, hyvä pituus!
3. oikea tyhjä, eipä mennyt enää. Lähetin varmaan 3-4 krt, mutta ei edennyt n. 30m kauemmas.
4. vasen löytö, hyvä!
5. oikea löytö, hyvä!
6. vasen tyhjä, meni hyvin ja ihan pitkälle, jee!
7. oikea löytö. Otin sen tyhjältä kiinni käteen hetkeksi, ja lähetin vähän yliheiton tyyliin, niin jäi pällistelemään siihen 10m päähän. Mutta tais sitten jatkaa kuitenkin itsenäisesti. Vai lähetinkö sen uudelleen, en nää muista, tuli niin monta lähetystä, että menee sekaisin. Mut loppu tässäkin oli hyvä!

Huijattiinpas siis Silakkaa! Onneksi otettiin tuo viimeinen pari, eli vielä tyhjä + löytö, kun muuten olisi taas jäänyt siihen, että ekan tyhjän jälkeen toisella tyhjällä ei kande edes mennä. Eli satunnaistamista pitää olla, ettei viksu kelpi opi laskemaan. Löytö-pistot oli näennäisesti hyviä. Tosin ainoastaan eka löytö oli kunnolla pitkällä eikä koira päässyt jälkeä. Myöhemmät mm:t ei ehtineet juosta tyhjän piston aikana kovin kauas (ehkä max. 30m) ja epäilen että Kits meni ainakin osalle jäljellä, koska alue ei siis ollut tallattu. Mut siitä viis, pistot siis toimivat edelleen. Tyhjillä ei tehnyt mitään hienoa laatikkoa (eipä sille ole opetetukaan), vaan palasi aika pitkälti omia jälkiä takas. Mutta ihan kivaa rataa jo alkaa syntyä. Ilmaisut toimii pääsääntöisesti ihan ok. Joillain oli palannut rullan kanssa hetkeksi, että "jos saisi suorapalkkaa" toisilla oli sitten taas lähtenyt samantien salamana palauttamaan rullaa ilman ylimääräisiä venkoiluja.

torstai 19. elokuuta 2010

Niistoa ja ihmisnuolia

Tänään oli agitreeneissä "turhientemppujenpäivä". :D Tiedänpä nyt minäkin mitä nämä ihmeelliset termit tarkoittavat. Ja saattaaisihan niille joskus olla radalla käyttöäkin, jos luulee muistavansa hieman erilaiset kikat siinä kohelluksen lomassa.

Molemmissa idea sama, koira hyppää tiukan käännöksen laskeutuen etujaloilla aivan siivekkeen juureen ja peppu lentää riman yli. Tuo pepun heitto on se liikkeen juju, ja sitä meidän pitäisikin nyt harjoitella. Ollaan harjoiteltu "tiukkaa" käännöstä juu, mutta en ihan näin tiukkaa! ;D Kit tuppasi laskeutumaan aina liian pitkälle riman taa, ja hypyt oli vaan medissä, eli maxilla roiskaisisi törkeen kauas. Ihmisnuolessa siis jarrutetaan koira "merkkaamalla" itse hypyn takana ja väistetään sitten alta pois. Niistossa ollaan siivekkeen takana, ja vain käsi käy "niistämässä" koiran nenästä riman yli ja mukaan.

Kittyllä meinasi hajota pakka ihan täydellisesti, kun agitunnilla tehtiinkin jotain pientä nysväystä eikä päässyt JUOKSEMAAAAAN..... Se kävi ihan hulluilla kierroksilla. Meinasin ensin, että istutaan ja rauhoitutaan aina väliajoilla (meitä oli vaan 3 koiraa, joten vuorotelleen tehtiin harjoituksia), mutta siitä ei tullut mitään, se vaan nosti kierroksia korkeammalle ja korkeammalle. Joten tehtiin sitten pöytä-A-pöytä treeniä, ihan ok. Hiipii A:n alasmenoa, muttei niin pahasti kun puomilla. Pitää palata takaisin targettiin. Lisäksi tehtiin kahden aidan kieputusta maxihypyillä (ehkä 55cm) ja hyvin pelasi!

Treenien jälkeen kävin kepeillä, vähän oli hutiloinnin makua, onnistumisprosentti melko alhainen. Ei malta ei. Puomilla hiiiiipiii ja ryömii pitkin kontaktia, argh. Palattava siis targettiin, että juoksisi päähän jalat maahan asti.

maanantai 16. elokuuta 2010

Tyhjää

Hakutreenit Histassa, +25, kohtalainen tuuli keskilinjan oikealta puolelta. Tyhjää. Oikea puoli hyvin tallattu, vasen ei juuri ollenkaan.

1 pisto oikea löytö. Hieno.
2 pisto vasen tyhjä. Hieno, eteni hyvin jonnekin 50 metriin, tuli toisesta kutsusta hyvin.
3 pisto oikea tyhjä, eteni vaan n. 20m, kaarsi eteenpäin n. 20-30m, tuli keskilinjalle. Lähetin uudelleen, nyt eteni taas n. 20m, lähti mutkittelemaan, mutta eteni sitten kuitenkin vielä jonkun matkaa. Ei tarvinnut kutsua, kun palasi itse keskilinjalle.
4 pisto vasen löytö. Eteni 15m, lähti haahuilemaan, näki puihin maalattuja valkeita isoja läiskiä ja ihmettelin niitä, haahuili lisää. Otin pois, ja lähetin uudelleen. Ei edelleenkään suora, mutta parempi, löytö ja loppu hyvin.
5 pisto oikea löytö. Yritettiin palauttaa suoraa pistoa. Kohtalainen, ensin taas vähän matkaa suoraa, sitten kaartelua ja taas etenemistä. Rullan palautuksessa oli jo aika poikki, ja rulla tipahteli lopussa, mutta korjasi.

Meidän niin hyvin sujuneet suorat pistot alkoi heti kärsiä, kun otettiin tyhjät peliin. Toki ei niiden pistojen tarvitse mitään tikkusuoria olla, kunhan etenee eikä tee mitään "homovoltteja". Tyhjien jälkeen tarvii suoria löytöjä, että pistot pysyisi suorina. Eka tyhjä oli vielä hyvä, kun ei sillon tiennyt mistä on kyse, mutta heti tokalla näkyi. Muutaman ihmisen kanssa puhuttiinkin, että kun ei se suoraan meno ole paimenelle ominaista, vaan kaartelu, joten turha sitä onkaan väkisin tikkusuoraksi hinkata. Ne vaan oli jo niin hyvät, että toivottavasti pystyn kuitenkin suhteellisen suorat säilyttämään.

Treenien jälkeen käytiin lenkillä, Kit ui lammessa. Ui ja ui.