keskiviikko 22. elokuuta 2012

Rauniot ja jälki

Sunnuntaina illalla liukasteltiin vielä mutaisilla raunioilla. Ilma oli sateen jälkeen seisova, ei liikkunut yhtään. Teemana oli pystytötsät eli "hattivatit". Eka oli traktorin renkaissa yläkäytävällä, hienosti venytti itseään, kun ei meinannut ylettää kurkata löytyykö sieltä rullaa. Kakkonen oli "hattivattimetsässä" ja sitä sai työstää ihan hirveän kauan, kun haju laskeutui väärän hattivattirykelmän luokse. Löytyi se oikeakin tötterö sitten. Kolmas oli helppo käärmekasan putkilabyrintissä. Ketkupelle jäljesti joka piilolle, vaikka alueita oli tallattu koko päivän kahden eri ryhmä toimesta ennen meitä.

Maanantain keepis paimensi sammakoita, kun minä leikkasin nurmikkoa.


Tiistaina oli jälkikokouluttajaksi koulutus. Minun vetovuoro, teemana esineet ja ilmaisu. Meidän jälki oli n. 250m pitkä "serpentiinijälki", jossa oli 7 käyttöesinettä, teemalla vaihtelua esineisiin! Jälki oli vain n. 30m vanha. Jäljennosto n. 10m janalta. Lähti ihan hirveän hienosti suoraan eteenpäin, minä seisoin paikoillani. Nosti jäljen, meni vähän matkaa, mutta kääntyi sitten ja lähti hinaamaan takajäljelle. Tuntui että olisi vaan mennyt, joten jarrutin ja kääntyi. En tiedä mitä olis pitänyt tehdä, ens kerralla on teemana jäljennosto, joten katsotaan sitten lisää. Pidin lyhyellä liinalla, jäljesti hyvin ja alan jopa jo vähän oppia lukemaan millon haahuilee. Hyvin ja sitkeästi se sitten vetää jäljelle. Jäljestä oli kävellyt pari marjastajaakin yli, itse en huomannut missä kohtaan harhat oli, koira teki muutamia tsekkauksia, mutta ei jäänyt omaan mieleen. Ei se kuitenkaan harhoille lähtenyt. Ja kaikista kohdista selvittiin itse, ei tarvinnut kenenkään sanoa, että ei olisi jäljellä, hyvä Kii! Esineet aiheutti suurta riemua ja hurjaa hännänheilutusta. Tarkennus oli selvästi laajemmalla skaalalla, etenkin isommista esineistä (kokoa kenkä) haju levisi lajemmalle kuin normisti kepeistä. Jälkeenpäin sain kommenttia, että miksi riemuitsen ja nostan koiran virettä turhaan niin hirveästi esineillä. Mutta toisaalta myös kehuja, kuinka hienosti Kii osaa laskea itsensä ennen jäljestyksen jatkamista. No miksi en riemuitsisi, kun se on niin hieno. Ei ole kauaa, kun esineet ei merkanneet mitään ja niistä ryysittiin yli, niin toki riemuitsen. Ehkä voisin jatkossa riemuita kuitenkin hieman maltillisemmin...


sunnuntai 19. elokuuta 2012

AVO1 195p KP 1.sija!!

Jihaa, loisto Killi!
Lähes vuoden tauon jälkeen tokokokeessa kotinurkilla Veikkolassa, tuomarina Harri Laisi. Mitäpä siinä, koira oli rauhallinen, minä pyrin olemaan koskematta koiraan kehässä, kehuin vaan rauhallisesti ja tehtiin ripeästi.

Paikallamakuu 10 - vaikka vaihtoi lonkalle. Viereinen koira lähti liikkeelle, mutta onneksi toiseen suuntaan.
Seuruu 9½ - välillä vähän levotonta, välillä oikeen kivaa.
Maahanmeno 10
Luoksetulo 9½ - annoin käskyn liian aikaisin (miten en muistanut yhtään tsempata tässä!!), pysähtyi kyllä superhienosti, ja tuli myös sivulle laukalla vaikkei ihan hirveen lujaa.
Seisominen 9 -JEEE, se seisoi!!! (ei siis vielä tartte lopettaa kisaamista...) muttei sitten osannut mennä lopuksi istumaan ilman lisäkäskyä.
Nouto 10 -oikeen kiva, palautti kivalla laukalla, luovutus superhieno, suora ja hyvä etäisyys, aika liki kyllä!
Kaukot 10 - vaihto heti jätettyäni lonkalle, istumaannousut oli siksi vähän vinoja ja hitaahkoja
Hyppy 10 - ihan jees, istui leuka kiinni esteessä, mutta pääsi silti yli koskematta.
Kokonaisvaikutus 9½  "Se on kovasti aktiivinen, aika vilkas, se seuraa sinua tarkkana, mutta se näkee kaiken ympäristössäkin" Tell me about it!!

Kamerasta löytyi pieni pätkä videota ennen kun akku loppui, seuruu ja liikkeestä maahanmeno.


Tänään se toimi, vaikkei perinpohjaisesti olla harjoiteltukaan vireen kestoa ja häiriöitä. Koe oli aamulla, paikka rauhallinen jne. Toki itse tykkäisin, että se olis korkeammassa vireessä ja innokkaampi, mutta se sopii sinne pk-tottikseen, tokoon tuo riitti kyllä. Kovasti sitä kehuttiin ja tultiin ihastelemaan. Onko se oikeasti 3vuotta?? kun Killi vähän rakasti ihmisiä... vauva.

Palkinnoksi saatiin laatikollinen tunnarikapuloita. Pitääkö niitä muka alkaa treenata??

ps. huomatkaa hipsuhapsun kadonneet kaulakarvat, vain hapsut on enää jäljellä. On sillä vielä karvaa, ei se ihan kalju ole. Tammikuussa se oli kalju, maaliskuun lopulla alkoi juoksu. Että ehkä pari kuukautta...

Korrin motivaatiosemma

Nyt vaihteeksi oma seura KKK järjesti Juha Korrin seminaarin aiheesta motivaatio. Luento oli aivan sama, kun 2 viikkoa aiemmin kuultu "vietti- ja tottissemmassa", joten onneksi sain Killin demokoiraksi, joita valittiin yhteensä 10.

Koska sama toistui taas kerran, että pitää harjoitella sitä kentälle menoa, koira aktivoituu passiivisesta ohjaajasta jne jne sekä että miten sitä kestoa liikkeisiin rakennettaan tekemällä "enkkoja" ja muistamalla kuitenkin aina palkata selvästi lyhemmistäkin. Niin valitsin meidän aiheeksi tällä kertaa palkkaustavan eli namit vai saalis ja miten se lelun tuijottaminen ja lelulle hidastaminen vaikuttaa tähän valintaan.

Tehtiin pienet seuruupätkät ensin lelulla ihan kivasti, näytin myös miten jää "koomaamaan" lelusta hampaat kolisten ja mitä tapahtuu kun päästän lelusta irti. Sitten samanlainen liikesarja lyhyt seuraaminen ja liikkeestä istuminen (mitä ei osannut kummallakaan kerralla :D) namin kanssa. Juhan mukaan hän ei nähnyt juuri eroa, eli palkkaustavan valinnassa ei ole merkitystä kummalla sen teen. Hän toki itse tässä tasapelitilanteessa valitsee patukan. Ja niin valitsen minäkin, onhan se meidän leikkiminen tottiksen yhteydessä mennyt kuitenkin hurjasti eteenpäin siitä, mitä vaanimista se oli vielä vuosikin sitten. Sain kehuja, että leikitän hyvin, annan koiran nykiä lelun itselleen. Se omii sen hyvin, vaikkei pidäkään sitä suussaan. Sillä on siis hyvät kaikki saalisvietin osa-alueet eli jahtaus, puru ja saalisrauha.

Sain kommenttia että seuruu lopahti heti ekalla askeleella. No niin tekee, sitä ollaan alettu työstää. Treenattiin sitä sitten pieni setti lopuksi eli ensin ihan perusasennosta palkkaa, ja alkoi jo skarpata, ja vielä muutaman askeleen seuruistakin. Näitä pitäisi nyt vaan ottaa oikeasti työn alle. Mutta alan siis rakentaa virettä ja sen nostoa patukalla.

Lisäksi pitäs treenata häiriöitä ihan systemaattisesti, se kun kuitenkin huomaa kaiken ja reagoi niihin herkästi.

Hieno jälki

Tiistaina alkoi vuorostaan jälkikouluttajaksi koulutus. Tai eka kerta ilman koiria oli jo sunnuntaina. Nyt oli ekat treenit, oltiin Kattiksen 1-paikalla. Jokainen teki vähän "omantyyppisen" jälkensä. Teemana oli koiran autosta otto, siihen liittyvät maneerit, koiran mielentila ja jäljelle lähetys.

Meille n. 400m pitkä jälki, jolla 4 keppiä. Tarkoitus oli, että ei olisi kovin vanha, ajettaisi se ekana n. puolen tunnin vanhana. Mutta seuraavan treenikerran aiheiden läpikäynnissä meni sen verran, että ehkä jälki venyi taas kerran n. tunnin mittaiseksi.

Itselläni on ollut tapana ottaa koira autosta ihan normaalisti, viedä se jäljelle vapaana tai kaulapannassa ja pukea vasta jäljen alussa valjaat päälle. Mutta aika moni taitaa pukea valjaat jo autolla, ja pk-kisoissa pitää mennä ilmottautumaan vermeet päällä, joten pitänee muuttaa toimintatapaa. Sinällään tuo ei haittaa Killin toimintaa, vaikka se täpinöitseekin ihan hirveästi siinä janan alussa valjaita pukiessa, se pystyy kuitenkin keskittymään hommiin hienosti.

Jana oli ehkä 5m, teki sen tosi hyvin. Lähetin nyt seisomasta jäljen vasemmalta puolelta, eli jälki lähti koirasta katsoen vasemmalle. Eteni suht suoraan, pieni tarkistus takajäljelle ja sit mentiin oikeaan suuntaan kuin höyryveturi. Pidin nyt tiukasti liinan max. 2m pituisena, koira hinasi hulluna. Mutta meni tarkasti, ja välillä kun haahuili, pysähdyin. Jostain haukkui koira juuri kun oltiin polun ylityksessä ja siitä otti melkoista häiriötä. Ja minä olin kuulemma ohjannut koiraa, kun näin merkit (olin luvannut etten katso niitä, ja pääsääntöisesti katsoinkin vaan koiraa).

Kepit ilmaisi ihan superloistavasti, samoin pari kulmaa meni hyvin, osasin pysähtyä odottamaan että etsi itse eikä mennyt yli oikeestaan ollenkaan. Kerran valitsi ihmeellisesti eri reitin puunrungon yli, mitä jäljen tekijä oli mennyt. Yhdessä rinteessä jäljentekijä oli kaatunut ja siihen oli tippunut frolicia, joita Kii palasi haistelemaan parin metrin päästä edestä. Mutta käskyllä jatketaan, se jatkoi ja jätti namit sinne! Kepeillä syötiin kahdesta purkista, eli ruokaa välillä aina jäi eikä saanut kaikkea. Lisäksi kopiteltiin kepeillä.

Hyvä jälki, alkutoimiin ja lähetykseen pitää keskittyä. Ja muistaa pitää liinan lyhyenä ennenkun oppii tarkaksi. Lisää kilsoja, niin hyvä siitä tulee!

maanantai 13. elokuuta 2012

Kun Ketkupelle kaivoon hyppäsi

Sunnuntain rauniotreeneissä oli teemana hajuerottelua eli häiriötyyppejä piilojen lähellä. Häiriöt oli aluksi ihan ylivoimaisia. Mutta sai lopulta eka työstettyä hienosti, toinenkin kohtalaisesti (siellä ei häiriötyyppejä ollut), mutta raunioiden uudet putkihässäkät tuottivat hieman päänvaivaa.

Kolmas olikin sitten kinkkinen, sitä työstettiin varmaan 10 minuuttia. Suljettu umpinainen 1,5m korkea pysty putki "hattivatti", paitsi päästä auki. Hajua oli siellä täällä, muttei siellä missä figu. Ennenkun kelpi lopulta löysi tiensä putkien päälle. Hidas figu ei saanut annettua ekalla kurkistuksella rullaa. Ja sitten Siwwi teki Siwwit ja hyppäsi näytöllä maalimiehen niskaan. Onneksi oli maalimies, ettei tullut kovin pitkää ja kovaa pudotusta...

Eka tyyppi


Toka tyyppi

Kolmas tyyppi sai niskaansa pienen Silakan...


Maanantaina käytiin testailemassa tulevan Ryhmäkatselmuksen yhtä rastia, oli kaikenlaista systeemiä, mutta ei voi kertoa enempää, jos sattuu, että joku osallistuja lukee tätä :D Killiä välillä vähän jännitti, eniten ahdisti ehkä toiset kauheasti haukkuvat koirat..., mutta kaikkensa se teki minua mielyttääkseeni ja oli kovin urhea!

lauantai 11. elokuuta 2012

Fyssarilla

Perjantana käytiin Espoon Eläinsairaalassa Kittyä alkukuntoutuksessa hoitaneella fyssarilla chekkaamassa tilannetta, uskaltaisko jo agilityyn, mikä on tilanne. Ketkupelle on kevennellyt leikattua jalka (ei näyttävästi, vaan minun silmään liikkuu ihan puhtaasti, seistessä keventää kyllä - tapa?), joten sen lihakset eivät ole kehittyneet yhtä hyvin kun terveen. Leikkauksesta on nyt vasta 4,5kk ja ensi viikolla olisi alkanut agilityn ohjatut treenit. Fyssari oli vahvasti sitä mieltä, ettei kannata vielä. Tai jos menee niin tekee suoraa, ilman tiukkoja käännöksiä. No se nyt ei ole agilityä nykypäivänä, jos menee vaan suoraan. Joten ollaan siis pois kokonaan, tehdä itsekseen vaan hyppytekniikkaa. Ja muita lajeja. Ja koska juoksut pitäisi tulla parin kk:n päästä ja sitten astutuksen myötä taukoa joka tapauksessa, luovutin siis katkerin sydämin meidän syksyn ryhmäpaikan pois. :(

Leikattuun jalkaan on kehittynyt kyllä lihaksia hyvin, mutta edelleen on vajaa lonkankoukistajan alueelta. Jatketaan normilenkkeilyä, terveeseen jalkaan pitäisi kehittää joku töppönen lenkin alussa ja lopussa 5min ajaksi, jos se saisi varaamaan enemmän leikatulle jalalle. Lisäksi pitää ostaa pieni jumppapallo, jonka kanssa saisi temmeltää takajalat maassa etujalat pallolla. Pyöräilyä koira oikealla puolella.

Etulapojen ja niskan alueella oli jumia. Mietin, olisiko tullut lelujen retuutuksesta, patukkataistelusta. Pari kertaa viikkoon pitäisi nyt muistaa venytellä niskaa/kaulaa etenkin alaspäin.

Lopuksi käytiin vesitankissa vajaa 10 minuuttia. Pikkaisen tuppasi menemään vinossa ja leikatun jalan askel oli vähän lyhyempi. Mutta ihan jees kipitteli siellä.

Paino 13,8 kg eli nyt on karissut se puoli kiloa, mikä tuossa keväällä kertyi.

Lauantaina testailtiin ryhmäkatsemuksen yhtä rastia ja otin Killin autoon, ja se pääsi loppupalaverin aikaan sähläämään ja hurmaamaan ihmisiä. Treenin jälkeen tein sen kanssa pientä tokoilua parkkiksella muka häiriössä. Mutta se nyt ei just siihen hetkeen ollut sitten kuitenkaan kovin vilkas. Ihan kivasti teki. Mutta heti kun seuruussa alkaa palkka venyä, alkaa kontaktikin tippua.

torstai 9. elokuuta 2012

Jälki ja tokoa

Maanantaina tehtiinkin yllättäen jälki, kun saatiin Linda koutsiksi. Suhteellisen lyhyt, ehkä 300m, jossa 4 keppiä alle 500m ja 6 keppiä? Helpohko heinikkoinen maasto, lopussa kuivempaa kangastyyppistä. Jäljennosto tehtiin janatyylisesti n. 10 m päästä jäljestä. Mielestäni sai tielle jo hajun jäljestä. Lähti ensin suoraan muutaman metrin, mutta alkoi sitten haahuta metrin suuntaansa. Otin muutaman askeleen, ja lähti etenemään suoraan, lähti takajäljelle, liina jarrasi puuhun ja ehdin itsekin jarrata, kun Linda sanoi, että lähti takajäljelle, joten kääntyi jarrutuksesta. Sitten alkoi ryysääminen, josta komento ottaa paljon lyhyemmälle liinalle. Minä kun olen ajanut lähes liinan päässä, päästänyt koiran ryysimään miten sattuu, ja 10m liinassa sillä on paljon enemmän tilaa seilata. Kun menee 2m liinalla, voi jarruttaa heti, jos alkaa vaeltaa ees taas jäljen päällä, vaatia sitä tarkkuutta, niin koirakin ajaa paremmin ja ne kepitkin ehkä löytyy! Ja jos antaa vastuksen jarruttamalla, koira ajaa pään alas ja käyttää nenää paremmin. Kepit nousi kaikki iloisesti ja hienosti, jes! Se haistoi ne, heilutti häntää ja etsi sitkeästi ja ilmaisi hienosti. Ruokaa oli vaan kahdessa purkissa ja syötiin aina vaan osa eli kansi kiinni nenälle, sen jälkeen leikittiin kapulalla kopittelua ja vetämistä. Tarraa paremmin keppiin kopittelemalla. Hyvin rauhoittui senkin jälkeen ja lähti hyvin aina uudestaan jäljelle. Kulmat teki hyvin, mutta pari kertaa eksyi jäljeltä, kun pääsi haahuilemaan, eli lyhyt lyhyt liina ja heti, jos alkaa seilata tai nostaa päätä, kunnon jarrutus. Eteenpäin saa hinata jäljellä, mutta sivuille ei. Janalle kannattaa lähettää seisoviltaan, saa paremmin suunnattua ja alussa voi ottaa pari askelta tukemaan eteenpäin menoa. Näitä lisää, pitäs treenata...


Tiistaina kaarihalleilla tokoilua lenkin jälkeen. Oli kaahannut tunnin metsässä hulluna juosten, mutta hyvin jaksaa! Ihan extempore (miksen ollut ottanut treenikamoja mukaan?!?!), onneksi autosta löytyi schmackosia ja lelunvirkaa toimitti "mustekala"-kumirenksu, hyvin kelpas sekin. Tein ensin kentälle tuloa "tottista" > palkka ja uudestaan pari kertaa. Paikallaolo alotyyliin, ja muutama maahanmeno, että menis suoraan. Kaukot, istumaan nousut on hitaita, niitä vois vähän jumpata lelulla (jos ei vaan ala sit hidastella lisää). Sitten liikkeelle lähtöjä, että pitäs kontaktin, se kun tuppaa aina tippumaan ekalla askeleella. Tippui edelleen, palkkasin vaan niistä kun piti kontaktin, eli otettiin aina uudestaan, jos kontakti tippui. Sitten seuruuta satunnaisilla palkkauksilla melko tiheesti. Myöhemmin tein pidempää seuruuta, se oli tokoseuruuksi oikein hyvää, mutta ei pidä katsekontaktia ylös, kun seuruu pitkittyy. Lopulta palkkasin vasta, kun nosti vihdoin pää. Kyllä sillä varmaan Laisilta kympin sais silti, en ala nyt hirveesti hifistellä ennen tokokoetta, sen jälkeen sit vasta. Sitten liikkeestä maahan, luoksetulo ja seiso, hienoja kaikki. Luoksetulon pysäytyksessä valuu muutaman askeleen, mut aika hyvin. Toinen toisto oli parempi, palkkasinkin siitä. Koko treeni nameilla, vasta lopuksi leikki. Hyvä fiilis jäi.


Keskiviikkona ajeltiin Heurekan nurtseille asti tokoilemaan Lindan ohjauksessa. Paikalla oli myös perin taitava pikkuveli Nuuk. Kauhee, kun tuli olo, että "ei me totakaan olla treenattu". Ihan hirveästi on jäänyt perusteita ja pohjia tekemättä. Kuten tavallaista, kiirehdin ja oion treeneissä. Eli se kontakti, kontakti ja kontakti. Kaiken perusta tokossa, pitäs treenata.

Tehtiin ensimmäinen setti reilulla palkalla (namia ja lopuksi leikkiä), kontaktia ja pieniä seuruupätkiä. Namipalkka suusta on aiheuttanut koiran edistämistä, siihen Linda vinkkas, että palkkaan lelulla selän taa. Nyt lelu ei aiheuttanut pahempaa painumista, pitää yrittää sen kanssa. Yksi kokeenomainen nouto, jossa arpoi taas tuodako suoraan sivulle vai eteen, joten jouduin avustamaan. Tuli kuitenkin ihan laukalla, vaikkakin hitaahkolla. Sitten muutamia vauhtinoutoja, toimi ja ei toiminut, lisää treeniä vaan. Kommenttina, että pitää vaatia se istumaan ryhdikkäänä heitonkin jälkeen, ei saa vajua alas. Mutta ei tarvitse pyytää kontaktia ennen "hae" käskyä, ei ole reilua lähettää koiraa hyppynoutoon suorasta katsekontaktista, kun ei ehdi fokusoida estettä.

Tokalla setillä tehtiin kokeenomaisesti avoimen liikkeet. Seuraaminen oli kauheeta, tosi levoton ja kontakti tippui kokonaan mitä pidemmälle mentiin. Kyllä se paikkansa kuitenkin pääasiassa piti. Liikkeestä maahan menossa nousi puoliksi istumaan, kun käännyin. Whaaaat?? Käskin maahan ja se oli ihan että "yök", tiedä sit mikä siinä maassa oli, murkkujako? Luoksetulo muuten oikein hyvä, mutta annoin käskyn liian aikaisin ja kun pysähtyi tosi hyvin, pysähtyi ainakin 2m ennen oikeaa kohtaa. Liikkeestä seisominen onnistui, jee! Palkkasin, kun olin palannut vierelle. Kaukokäskyt oli hiiiitaat, ei noussut ekalla istumaan. Pentele, pitää treenata lelulla. Lopuksi nouto, niin että palkkasin luovutusasentoon. Ihan kivasti, nyt toi hyvin eteen. Lindalta kommentti, että palkkaan nopeammin luovutuksesta enkä ota sivulle, jos se nostaisi ja innostaisi tulemaan reippaammin. Kokeenomaisessa setissä otti kovasti häiriötä ympäristöstä (toinen ryhmä treenaamassa vieressä), eli pitäs mennä sinne häiriöön. Pitäs pitäs.

Torstaina hurviteltiin omalla pihalla pientä kontaktitreeniä lelulla. Kävi aika kierroksilla. Nyt taas ihan priimat jäävät. Tein kaukoja lelulla, ja johan reipastui istumaan nousut. Lisäksi illalla tein vielä eteentuloja korkeassa vireessä, pyöritin koiraa "voltti"-käskyllä itsensä ympäri, haukkui, kiersi puuta, puri käsille jne ja siitä sitten "kom". Oli aikas pätevä! :D