maanantai 24. kesäkuuta 2013

Vähän treenejä taas

My on hakuillut jokusen kerran hajun hauilla ja n. 15m "pistoilla" oikein kivasti. Kitty pääsi tekemään esineruudun ja meni varsin mallikkaasti sekin, en edes muista millon on viimeksi tehty...

Kitty on ollut Mannerin Ninan tokokerralla (tehtiin tunnaria, pitää palata reilusti taaksepäin ja hakea itsevarmuutta) sekä Korrin Suskin tottiksessa. Suskin kanssa tehtiin häiriössä kontaktin pitoa perusasennossa ja seuruuta. Perusasennossa meni jo ihan kivasti, mutta seuruussa otti vähän painetta huomautuksista. Käännökset oli ihan hirveitä, niitä pitää työstää palaamalla taaksepäin (kehuja, vaikka imutustakin). Liikkeestä istuminen oli rikki, en tiedä miksi, justhan me sitä itsekseen treenattiin ja se meni ihan kivasti.

Äitikoira ei saa leikkiä ollenkaan, kun pentu vie siltä lelut.

My pääsi myös Suskin oppiin lyhyeksi hetkeksi, kun yksi treenaaja ei tullutkaan. Imutusta katsottiin, pätevä penne! Sai kovasti kehuja. Lisäksi käytiin läpi jäävien opetus, penne keskittyi mielettömän hyvin ja oli rauhallinen, ei yhtään loikkaa tai haukkua! Ja lopuksi vauhtiluoksetulo, kyllä tulee! Sivulletuloa olen yrittänyt tehdä, mutta nyt sain siihen ensin yhtäältä ja lopulta toisaalta kunnon vinkit miten opetan sen kiepsahtamaan tosi pienesti peppua heilauttamalla. Ja kun vihdoin tajusin miten oman käden pitää olla, homma lähti pelittämään. Kunhan treenais...

Penne Smygelsson 4kk

Jalkaa, jalkaa, jalkaa...

Muutama kerta ollaan käyty kentällä humppaamassa itseksemmekin. Kittylle kontaktin parannusta, tehtiin vähän jääviäkin ja eteenmeno (keulii keulii). My on käynyt lähinnä leikkimässä.

Juhannuksena My pääsi vierailemaan Tuorlan Juhannusaksakisoissa turistina. Ensimmäisen 15min se sinkoili ihan joka suuntaan, kun olisi ollut niin paljon ihmisiä ja koiria, joita tervehtiä. Sitten se alkoi pikkaisen rauhoittua. Hirveästi sitä kehuttiin, kun on niin rohkea. No on se, mikään ei hätkäyttänyt, ei ihmiset, ei koirat, ei kuulutukset tai räpättävät kehänauhatkaan. Mutta se oppi haukkumaan. Istui edessä ja haukkua paukutti komentaen... Ihan sitä ei lähdetty hakemaan. Kotiin tultua käytiin vielä lenkillä 6:n koiran voimin ja My leikki pari tuntia Aavan kanssa, illalla oli kerrankin aika väsynyt pikkumusta.

Kittyn jalka alkaa olla kunnossa, ei ole ollut oireilua moneen viikkoon ja se on juossut jo lenkeillä ihan normaalisti. Että jospa sekin kohta pääsisi hakuilemaan, katsotaan. Uimassa se on päässyt käymään, ja Myn uimakoulukin on aloitettu - toistaiseksi aika laihoin tuloksin. Inhoaa tassujen kastumista samalla tavalla kun Kitty aikoinaan. Mutta ei lannistuta, harjoitukset jatkukoon!

"Hui, varpaat kastuu!"

"Apua, saatan ehkä hukkua!"

Pentutreffit ja kimpparokotukset pidettiin kuluneella viikolla, paikalle pääsi 3 veljeä. Kitty pisti lapsia ojennukseen. Upeita naperoita niistä on kasvamassa!


maanantai 10. kesäkuuta 2013

Laiskaa

Yhden käden sormilla on laskettavissa Kittyn treenit, My on sentään tehnyt vähän enemmän, mutta laiskaa on ollut senkin kanssa. Ympäristökasvatus on tainnut jäädä aika minimiiin... mutkun se on niin reipas! Kittyn reisirevähdys alkoi oireilla uudelleen toukokuun puolivälissä, joten sen treenit on ollut ihan jäissä. Tai ei se revähdys ole reidessä vaan gastrocnemius-lihaksen (pohjelihas) kiinnityskohdassa, mutta siis reiden sisäpuolella. My on siis tuurannut Kittyä pk-hakutreeneissä, pelastuskoirien sunnuntairyhmässä ja hälyleirilläkin toukokuun lopussa Imatran ja Lappeenrannan raunioilla.

Korvista näkee, kun on hajulla. Lappeenrannan raunioilla 24.5.

Myn osalta haku (ja rauniot) on ollut ihan omaehtoista hajujen bongausta - "tuulireagointia" ja se on tosi hyvä siinä, ihan mieletön! Nyt on sitten kolme kertaa tehty metsässä hajun hakua, siitä kohti keskilinjaa palaamista ja lähetystä "pistolle". Eka kerta (13vk iässä) meni ihan hakiessa, kun maasto oli vähän vaikea eikä pentu muistanut enää 2m jälkeen mitä se oli äsken haistanut. Toinen kerta nyt sunnuntaina meni jo selvästi paremmin, yksi ihan hyvä "pistokin" sieltä löytyi. Ja tänään tehtiin jo tallatulla alueella (aiemmin ollut puhtaita), tuuli oli tosi hyvä, joten saatiin 3 hienoa pistoa. Vikalla ei olisi edes tarvinnut hakea hajua, kun oli jo niin lähdössä, mutta haettiin kuitenkin. Lähetyspaikalla pentu alkoi tempoa ja kiljua, jep jep. Into on kova ja se vaan on niin supertaitava!

 Nuka on pari kertaa melkein vahingossa erehtynyt jo leikkimään pennun kanssa...

Viikonloppuna Kitty vihdoin pääsi taas vähän treenaamisen makuun! Perjantaina hälyryhmän puolikkaissa tehtiin taajamaetsintää kytkettynä, lauantaina tein sille pihalle nutrsijäljen teemalla kulmat, hienosti meni! Lisäksi vähän pihatokoa, hän oli aika onnessaan :D Ja hyvin teki, ainoastaan tunnari aiheutti harmaita hiuksia, äh. Hakutreeneihin se ei vielä pääse, vaikka reisi tuntuukin nyt olevan kunnossa (ei turvotusta eikä oireilua enää pariin viikkoon). Tällä viikolla meillä olisi ollut PEOn pelastuskoiraohjaajan peruskurssi Kuopion Pelastusopistolla, mutta jouduin perumaan sen tuon reisiepisodin takia. Harmittaa. :(

Muuten Kittyn kanssa on keskitytty lähinnä rauhalliseen kunnonkohotukseen lenkeillen ja niitä pikkuhiljaa pidentäen, nyt se pääsee jo juoksemaan irtikin, tosin ilman koirakavereita vielä. Viime viikolla helteiden myötä se on päässyt uimaankin, lähes joka päivä lenkin yhteydessä n. 10min pulikointia. Pitäisi kuskata katras sellaiselle rannalle, että pääsisi pikkuhiljaa totuttamaan Mytäkin uimiseen. My on käynyt lenkkeilemässä vähän Veikkolan puskissa ja pari kertaa kaahailemassa Nummelan lentokentällä. Siellä se on keskittynyt mallioppimisen kautta etsimään pupun papanoita.

Kitty (ja Nuka) kävi toukokuun lopulla tutun eläinlääkärin akupunktiotestieläimenä, ja sai laseria siihen reiteensä. Lisäksi käytiin viime viikolla fyssarilla, mitään ihmeempiä jumeja ei hihnalenkityksestä huolimatta löytynyt ja syvät lihaksetkin oli yllättävän hyvässä kunnossa, vaikkei synnytyksestä vielä ole kovinkaan paljoa aikaa mennyt.

My 3,5kk on kohta Äitikoiran korkuinen! 6.6.

 Eka yhteiskuva. Helpottaisi kummasti jos opettaisi pennulle a) istumisen ja b) paikallaolon.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Pitkä tauko


Jotenkin ei nyt ole blogin kirjoitus luonnistunut. Viimeinen pentu lähti omaan kotiinsa 27.4. ja sen jälkeen ollaan yritetty palautua normaaliin elämään, mitä nyt yksi pieni musta pentele jäi kotiin. Vasta 9 viikkoisena My pääsi sulautumaan kunnolla meidän laumaan ja itse pääsin puuhastelemaan pennun kanssa. Tosin hyvin pitkälle meidän puuhastelut on olleet arki-askareita, leikkiä ja yhteiseloon totuttelua. Pikkaisen on naksuteltu, treenattu imutusta ja perusasentoa. Sen lisäksi My on käynyt melko ahkerasti hakutreeneissä, kun Kitty on vielä rasituskiellossa reisirevähtymän takia.


My on tehnyt pk-hakutreeneissä tuulireagointia useita kertoja, ja sillä on jo hyvin selvä tieto mitä tehdä, into on valtava ja penne perin pätevä. Sunnuntaitreeneissä ollaan etsitty pari kertaa metsän lisäksi taajamassa ja ihan kohtalaisesti nekin on menneet. Lisäksi se on käynyt rakennusetsinnässä Espoonlahden varikolla ja raunioilla Turun radalla.

 

Kitty on treenannut lähinnä tokoa Nina Mannerin tunnilla 29.4. ja Sirke Viitasen tokopäivänä 5.5. Tosi hyviä vinkkejä ollaan saatu, niitä pitäisi nyt lähteä työstämään, mutta kotitokoilut on kyllä vähän jääneet. Listaan tähän muutamia läpikäytyjä ongelmia ja niiden korjauksia.

Ninalta vinkkejä noudon heiton jälkeiseen kontaktiin
-Kun heitän kapulan, pyydän käsikosketuksen ja siitä superpalkka. Namilla tehtiin niin että kierähdän itse vielä oikean kautta ympäri, että koira joutuu aktivoitumaan. Tuntuisi toimivan, täytyy vaan treenata.

Sirkeltä:
- Seuraamisen lähtöihin ja käännöksien kontaktiin: naksutan seuraamisen lähdössä tai juuri käännöksessä, mutta palkka tulee parin askeleen päästä. Näin se skarppaa naksun jälkeen ja saa palkan siitä hyvästä ilmeestä. Tuntuisi toimivan. Käännöksien askeleita mun pitää itse harjoitella, niin että koiran puoleinen jalka ei tee liian isoa liikettä, että koira pysyy mukana eikä joudu väistämään jalkaa
- liikkeestä maahan ok, riittävän nopea, vaikkei tee sitä ihan tasajalkaa syöksymällä - tätä voisi treenata terävämmäksi
- liikkeestä seiso kohtalaisen ok, mutta seisomassa pysymistä pitää vahvistaa paaaaaljon. Häiriötä, ja kun tekee virheen, pääsee huomauttamaan "oho, mites nyt noin" ja sitten uudestaan. Myös palkan tuontia pitää harjoitella, ettei liikuta jalkoja siinäkään, eli palkalla härnäämistä.
- liikkeestä istumiseen Sirke haluaisi toisen tekniikan, että sen saa nopeaksi. Eli etujalat pysähtyy ja peppu lennähtää niihin kiinni.  Tämä on nyt päinvastainen tekniikka, mitä meillä on kaukoissa, mutta käsky on ollut tähänasti sama. Eli pitäisi opettaa kokonaan uusi tekniikka uudella käskyllä. Lieköhän jaksan... Olen ollut ihan tyytyväinen, kun se vaan istuu.

Lisäksi tuli siinä keskustellessa ja muiden treenejä kuunnellessa iso liuta muita ideoita ja vinkkejä. Mm vapautus/palkkasanaan reagoinnin voisi tuolle opettaa, eli koira aktiiviseksi ennen palkkaa kun tulee kiitos-sana > vapautuu kokeessakin. Samoin tuo vapautus ja koiran aktivointi ennen lelupalkkaa, jos tuppaa eyeaamaan.


Tokoilun lisäksi Kitty on päässyt sunnuntairyhmässä tekemään taajamaetsintää liinassa, ja ne on menneet kerrassaan loistavasti! Kittyhän on ollut vähän liinaherkkä, mutta nyt ei sellaisesta ole ollut tietoakaan, vaan se on hinannut minua hajun perässä kuin riepua. Lenkeilläkin se on ollut aiempaa itsenäisempi, katoilee ties minne. Voi kun säilyttäisikin tämän taipumuksen.

Penne My on ihan äitinsä vastakohta, todella itsenäinen, eikä yhtään välitä missä minä olen... saas nähdä mihin sen kanssa joudutaan :D

Pennut on olleet hirveän rohkeita, reippaita ja todella avoimia, ja omistajat niihin tyytyväisiä. Itsekin olen hyvin tyytyväinen pentujen luonteisiin. Mutta jotta kaikki ei olisi niin aurinkoista, on yhdellä pennuista todettu pari viikkoa luovutuksen jälkeen synnynnäinen vika, dermoid sinus. Se lähinnä rhodeilta tunnettu kehityshäiriö, josta nyt kukaan ei ollut kuullutkaan että kelpiellä sellaista voisi olla.... Pentutarkastuksessa 6 viikkoisena ell ei pitänyt pennun selässä ollutta karvapyörrettä merkittävänä, siinä ei tuntunut mitään ylimääräistä eikä itse osattu epäillä mitään, joten pentu myytiin normaalisti terveenä. Mutta 9-10 viikon iässä diagnoosi oli selvä. Pentu on tutkittu Viikissä ja se saadaan toivottavasti leikkauksella hoidettua.


Meidän oma lauma on pienentynyt takaisin kolmeen, kun Jasupappa lähti kirmailemaan vihreämmille niityille taas vetreillä jaloilla kunnioitettavassa 14v 3kk iässä. Hei hei Jasu :(

Haukkuneuvos Jasperi 'Jasu' 2.2.1999-10.5.2013

torstai 25. huhtikuuta 2013

Ekoja treenejä

Viime viikonloppuna penne Myllä oli eka "treeniviikonloppu". Lauantaina ajeltiin Niinun hallille katsomaan aksatreenejä ja hengailemaan. Pentu oli perin reipas, reippaampi kun äitinsä tuossa iässä. Hyvää lupaa.


Sunnuntaina vierailtiin kuikuilemassa Korrin Suskin vetämiä tottistreenejä Kaarihalleilla, ja sielläkin My oli mielettömän reipas. Illalla oli ohjelmassa ekat Espyn treeniryhmän treenit Ikean parkkiksella. Kitty yritti tehdä ilmaisutreeniä päätarkoituksena kaunis näyttöasento maassa. Myötätuuleen pistot ei vaan toimineet, vaikka matkaa ei ollut kun n. 20m. Ei lähtenyt, ei sitten millään. My teki ekat treeninsä "cross barking" tyyliin juoksemalla ristimuodostelmassa oleville figuille vuorotellen perin pätevänä. Suurin haaste oli maalihengillä saada se pysymään jalat maassa ja ymmärtämään syödä minikokoiset namit syliin kiipeämisen ja puremisen/nuolemisen sijaan. Penne oli taas kovin reipas. Se treenasi vasta viimeisenä ja oli koko treenin makoillut kiltisti ja tyytyväisenä autossa kevythäkissä.



Maanantaina oli Kittyn tottisvuoro Suski Korrin opeissa. Suurin osa ajasta keskusteltiin, ja sitten tehtiin vain "kentälletuloja". Tein ne lelulla, Suski kysyi että onko se aina tuollainen ja totesin sen olevan ihan hämillään. Jäähkälenkillä pistin käden taskuun antaakseni sille namin, ja voi kun sen silmät kirkastui. Ehkä se toimisi sittenkin namilla paremmin, pitää kokeilla vireen nostoa namia saalistamalla. Puolet ajasta käytin kyselyyn miten lähteä työstämään Mytä. Olin kuvitellut, että me käydään paljon kentillä leikkimässä ja luomassa sitä tunnetilaa, mutta ei Suskin mielestä noin pienen tarvinnut. Noh, aiotaan me silti yrittää käydä. Seuraamisesta kyselin ja kokeilin imutusta. Jestas se on pieni ja liukas, aika vaikeeta. Täytyy pohtia. Kittyn seuruu on rakennettu lähinnä perusasennon kautta namilla matalassa vireessä. Jaksaiskohan Myn kanssa yrittää sheippaamalla, vai meniskö nyt tolla imutuksella? Apuva.

Kittyn kanssa ollaan treenattu jonkun verran sivulletuloja ja kontaktinpitoa, mutta nyt se on vähän jäänyt. Pitää tsempata ennen maanantaista Mannerin treeniä. Yhden vinkin sain tutulta liikeestä vinoon jäävään perusasentoon eli heittää vasemmalla kädellä namin naksun jälkeen vinosti takaviistoon, josko se oikaisisi koiraa. Tuntui yhdellä kokeilulla toimivan, mutta tarvis kyllä apusilmät. Eli treeniseuraa kaivataan.


Kuluneella viikolla pentuja onkin ollut enää kaksi, ja lauantaina lähtee lopulta viimeinenkin omaan kotiinsa. My jää sitten ihan yksin, onneksi Äitikoira leikittää. Äitikoiralla vaan on ollut pieniä ongelmia leikatussa jalassa, turvotusta sisäreidessä ja yksi ilta se oli ihan kolmijalkainen. Tänään käytiin näyttämässä jalkaa Räihälle. Onneksi polvi on täysin kunnossa, syyksi paljastui lihasrevähtymä, joka ei mitenkään liity tai vaikuta leikattuun polveen. Nyt täytyy ottaa pari viikkoa iisimmin, vaikka jalka ei nyt olekaan enää oireillut.



tiistai 16. huhtikuuta 2013

Paluu treenikentille!

Eilen alkoi kerran kuussa oleva Nina Mannerin toko. Mehän ei olla koskaan treenattu ryhmässä (eikä nytkään treenata). Ja mitään ei olla tehty aikoihin, vähän yritin kantoaikana korjailla perusasentoa ja kaukoja jumpattiin. Ekalle kerralle otin teemaksi ihan vaan perusasennon ja kontaktin. Siihen saatiin kahdenlaisia vinkkejä. Nami+naksulla vahvistetaan oikeaa tekniikkaa ja paikkaa, sekä kontaktin pitoa, myös häiriössä! Toisekseen perusasentoon tuloon voi hakea vauhtia lelupalkalla. En saa nostaa koiraa yhtään etukäteen, enkä antaa mitään vartaloapuja, peruuttaa tms, vaikka koira tulisikin hitaasti. Vaan vasta, kun on tullut perusasentoon, temputan sitä esim "voltti":a tekemällä ja siitä lelupalkka, josta nousee. Tämän pitäisi lisätä intoa ja vauhtia perusasentoihin tuloon. Täytyy treenata - ahkerasti!

Lisäksi kaukoja pitää tosissaan alkaa jumpata, tekee hyvää kuihtuneille lihaksille. Kokeilen nyt sitä takapalkkaa, mitä kantoaikana jonkun verran testailtiin. Yritän saadan perusasennon seuraavalle kerralle (huhtikuun lopussa) kuntoon, että voi sitten ottaa työn alle vaikka noudon (heiton jälkeinen painuminen/kyttääminen) ja pyytää vinkkejä ruutuun/tunnariin tms. Sitä tunnariakaan kun ei olla edes aloitettu...

Pelastuskoiratreenitkin alkaa sunnuntaina, pk-hakutreenejä olisi jo ollut, mutta niihin me ei olla vielä menty eikä ehditty ja kuntoa pitäisi ensin kasvattaa. Imetys vei Äitikoirasta kaikki lihakset.

My lähes 7 viikkoa 9.4.

Pennuista on nyt puolet muuttanut uusiin koteihinsa heti 7 viikkoa täytettyään. Ekan yön pojat olivat olleet aika äänekkäitä uudessa kodissa, mutta sittemmin hiljenneet ja ovat kovin reippaita.

Loppuja monstereita joudun pitämään täällä vielä 1,5 vk ennenkun kaikki ovat lähteneet - tuskaa. Näistä lähtee ihan hirvee meteli. Pojista siis, My on ihan kiltti ja hiljainen. Myn kanssa pitäs jo kovaa kyytä alkaa harjoitella juttuja. Vähän olen kuskannut porukkaa yksitellen hihnakävelyllä pihatietä ja opettanut niitä syömään nameja, ne kun eivät ole niiden päälle ymmärtäneet mitään. Olen myös yrittänyt opettaa olemaan purematta, ehkä hienoista edistymistä on tapahtunut... Äitikoira leikittää jäljelle jääneitä ihan urakalla, yrittää pistää niitä kuriin ja nuhteeseen, mutta ei se taida oikein onnistua. Monsterit.

Viimeinen yhteinen ateria 11.4.

Sitten niitä oli enää kuusi ja ne mahtuivat kaikki petiin - melkein.

Melkein 7 viikkoisia 9.4.


torstai 4. huhtikuuta 2013

Virallisia

Pennut löytyvät nyt KoiraNetistä. Eilen oli sirutus ja ell-tarkastus (purennat ja pallit paikoillaan), tänään ne on jo rekattuna, melkoisen nopeaa.
Heistä tuli:
Maiskis Kodiak
Maiskis Karuso
Maiskis Kadmus
Maiskis Kerberos
Maiskis Kronos
Maiskis Kosmos
Maiskis Kamyra

Kaikilla pennuilla on omat kodit, ja ensimmäiset kolme muuttavat uusiin koteihinsa jo ensi viikolla. Nopeasti tämä aika menee!





maanantai 25. maaliskuuta 2013

On ne söpöjä...

... sillon kun nukkuvat, muuten eivät enää niinkään, kun kiukkuavat, tappelevat ja purevat! :D Pennut on ylihuomenna jo 5 viikkoisia, niin se aika rientää!

Viime viikko vähän hujahti ohi, kun meillä riehui mahapöpö, mistä lie kulkeutunut tänne, kun ei olla missään käyty. Kitty ja pennut olivat kaikki oksennustaudissa ja ripulissa, Kitty kävi nesteytettävänä lääkärissä 2 kertaa ja pennuista 6/7 joko nesteytettiin klinikalla tai kotona yön tunteina. Nopeasti ne kuitenkin siitä toipuivat, kun saivat nestettä. Nyt on tauti helpottanut, yhdellä/kahdella vielä maha hieman sekaisin. Huhhuh. Ei tullut otettua kuviakaan, eikä niistä enää oikeen saakaan, kun meno on sen mukaista. Mutta tänään napsin muutaman - nukkuvista.






Mitä riiviöitä? Ei ole kyllä mun lapsia, en tunnusta!