maanantai 29. huhtikuuta 2019

EVL 1-tulos!

Lauantaina 27.4. Lohjalla EVL 1-tulos 299p KP ja 1./8 sija luokan ainoalla ykköstuloksella. Tuomarina Harri Laisi, joka kehui, että "se on niin kovin iloinen suorittaja, aina odottaa innolla mitä saa seuraavaksi tehdä. Mutta kun vauhti on kova, niin tulee niitä pieniä epätarkkuuksiakin." Olihan se! ♥

Kaikki liikkeet tehtiin putkeen, liikejärjestys oli:

  1. Paikkikset
  2. Kiertohässäkkä
  3. Luoksetulo
  4. Kaukot
  5. Zeta
  6. Ohjattu
  7. Seuraaminen
  8. Ruutu
  9. Tunnari

Suuri palkanodotus!
Tässä pisteet

Ollaan kyllä oltu ihan onnelisia vaan, kun on päästy treenaamaan tokoa ja My on sen kestänyt. Saatiin viilattua liikkeitä takaisin kuosiin pitkän sairasloman jäljiltä ja rohkenin ilmottautua kisaamaan. Vaikka tiesin, että pikkuvirheitä voi tulla sinne tänne samaan tapaan kuin elokuun ensimmäisessä EVL-kokeessamme. Ja niinhän siinä kävi, että koetta edeltävän viikon aikana tuntui yksi sun toinen liike hajoavan vuorotellen. Millon ei osannut mennä eteen, ei löytänyt ruutua alkuunkaan, ei osannut liikkeestä istumista, saatika tunnaria, ohjattu meni millon mitenkin päin pieleen. Mutta aina ne saatiin korjattua edes jotenkuten. Mutta monen liikkeen viimeinen viilaus ja silaus jäi silti tekemättä.

Joten olen kyllä ihan supertyytyväinen Myn esitykseen lauantain kokeessa. Meillä oli riittävästi aikaa laskea vire kohdalleen, My oli keskittynyt eikä tehnyt pahoja virheitä. Ohjaaja jokusen mokan teki, mutta tuomari ei niitä vissiin huomannut. Silti edelleen on paljon viilattavaa. Seuraamisesta haluan intensiivisemmän ja paikan paremmaksi, noutojen palautukset on huonot. Luoksarin stopit on parantuneet merkittävästi, mutta silti niissäkin on parannettavaa. Kierron kapulan nosto paremmaksi. Eteenemeno varmaksi, nyt se toimi, mutta kaareva banaani on pitkään ollut riesana, ettei se vaan palaa.

Nyt toivottavasti  jatkossa riittää vain se pieni viilaaminen, eikä jouduta kovin paljon palauttelemaan perusasioita. Seuraavia kokeitakin on jo kiikarissa.

Kovin on totinen torvensoittaja kuvassa, vaikka yleensä My on yhtä naurua koko koira. ♥

*   *   *

Jos vähän terveysjuttujakin. Edellisen kirjoituksen jälkeen My on käynyt taas kerran osteopaatilla 18.4. ja oli jälleen astetta parempi. Pientä vinoutta lantiossa ja kireyttä lonkankoukistajissa, mutta kokoajan menee parempaan suuntaan. Kitty kävi osteopaatilla ekaa kertaa elämässään 26.3. ja oli isosti jumissa palleasta. Toinen hoitokerta oli samaan aikaan Myn kanssa 18.4. ja nyt se oli vallan hyvässä kunnossa ja seuraavan kerran menee vasta kesällä. Mylle on uusi hoito taas 6vk edellisestä toukokuun lopulla.

Kittyllä oli tässä keväällä jonkun aikaakin toisen silmän vetistä vuotoa, ei siristystä, aristusta, rähmimistä, pelkkää vetistystä. Mietin onko samanlainen kipureaktio, kun viime syksynä, kun sillä oli iso tikku takahampaiden välissä poikittain. Mutta suusta ei löytynyt mitään. Lopulta mentiin lääkärille, ensin tavalliselle ja vielä uudelleen silmäspesialistille. Sieltä paljastui lievä sidekalvon ja värikalvon tulehdus. Siihen kortisonitipoja kuukauden kuuri ja vuoto loppuikin jo ensimmäisen viikon aikana. Tämän lisäksi paljastui, että verkkokalvo on ohentunut. Diagnoosi olisi PRA epäilyttävä, jos olisi ollut virallinen tarkki, mutta ei nyt ollut. Tsekataan vuoden päästä uudestaan. Tämä tuskin tulee kuitenkaan Kittyn elämää haittaamaan se kun on kuitenkin jo 10v eikä ainakaan vielä ole mitään merkkejä näön heikentymisestä.


sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Rallytokon AVO-luokan korkkaus 9.3.

Viime lauantaina 9.3. kisattiin Lohjalla ensimmäiset AVO-luokan rallykisat Myn kanssa. Tuloksena 100p luokkavoitolla (Anna Klingenberg) ja 87p tuomarin palkinnolla "upea rata, koiralla on todella hyvä takapäänkäyttö" (Hannele Pirttimaa). Kyllä lämmitti mieltä molemmat.


Ekaradalla My oli hieno ja teki tarkkaa työtä. Tokarataa odoteltiin ainakin pari tuntia ja se oli aika rauhallinen jo siinä vaiheessa päivää mutten kuitenkaan uskaltanut kovin nostattaa sitä. Olisi pitänyt ehkä pikkaisen nostaa, välillä se oli hieman häilyväinen eikä ollut niin satalasissa mukana. Hienosti se silti teki. Saatiin -10p kun se uudessa "seiso-istu-maahan" liikkeesä ehti nousta lopussa istumaan eikä lähtenyt suoraan maasta liikkeelle. Se oli kyllä ihan oma moka, kun annoin käskyn mutten lähtenyt itse samantien liikkeelle - eli oma pää kävi vähän hitaalla. Enkä lähtenyt sitä uusimaan. -3p tuli, kun pyörähdyksessä se ei ekalla pyörähtänytkään ja jouduin siinä ihan minihetkeksi pysähtymään, kun yritin uudelleen. Sitäkään en lähtenyt uusimaan, eikä olisi kannattanutkaan. Yhdessä oikealle täyskäännöksessä sen peppu kävi lähes maassa, mutta siitä tuomari ei rokototanut. Ehkä se ei ihan istunut. Harmitti toki nuo typerät virheet, mutta toistaalta mitä väliä avo-luokassa. Ja tuomarinpalkinto ja kehut oli kiva positiivinen ylläri.

Nyt pitäisi jostain vielä kehittää se yksi AVO-kisa. Voittajan startti olisi tavoitteena syksyllä, mutta ei vielä nyt, kun oikealla seuraaminen pitäisi saada varmaksi ja yhtähyväksi kun vasemmalla seuruu.


My kävi taas osteopaatilla 6.3. ja lantio oli pysynyt suorassa ja muutenkin edellisellä kerralla löytyneet ongelmat olivat selvästi pienempiä eikä mitään uutta löytynyt, jes! Saatiin lupa riekkuja ja elää normaalisti - sekä treenata tokoa! Aksaan ei tietty palata, kun on se pohjevamma, nuljuluun kalkkeuma ja SI-nivelen alkava niverikko. Toki yritän välttää tokossakin juoksuttamasta sitä joka treeneissä ihan tolkuttomasti, mutta sitä juoksuttamista me nyt vaan tarvittaisi. Muutama treeni ollaan ehditty tokoa tehdä, ja niin ne liikeet vaan on tyystin kadonneet pikkumustan päästä -puff.... ei mitään osaamista ohjatussa, ei eteenmenossa, eikä oikein missään muussakaan. Toivotaan, että ne kuitenkin kohtuu pienellä vaivalla sieltä palautuisi.

Lisätään tasapuolisuuden vuoksi yksi kuva Kittystäkin. Kii on saanut humpata mukana, niin treeneissä kuin kisoissakin, mutta kisatavoitteita sen kanssa ei ole.


keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Synttärisankarit


Taas on vietetty helmikuun juhlaviikkoja!

 My 6 vuotta 20.2.2019

Kitty 10 vuotta 27.2.2019

tiistai 19. helmikuuta 2019

Rallytokon alosta 2x100p ja RTK1

Myn kanssa kisattiin yli 2v tauon jälkeen elämämme toiset rallytokokisat 10.2. Vantaalla Ojangossa. 2 starttia, 2x 100p. Ekaradalla tuomarina oli Anna Klingenberg ja toisella Taru Leskinen. 


Ekaradalla ei aika riittänyt palkinnoille, kun keskityttiin menemään rauhallisesti (5 sai täydet pisteet). Kelpie kun alkaa niin helposti keulimaan, jos ei oteta maltilla. Tokarata oli hieman vaikeampi ja pidempi, ja siinä täysiä pisteitä taisi tulla vain 2 ja meidän aika riitti luokkavoittoon. Tuomarin kommentti: Tarkkaa työskentelyä.

Eka rata

Toka rata

My oli hieno. Mutta käytinkin halliin tultuamme n. tunnin sen vireen laskemiseen ja se piti sopivan matalan vireen aika kivasti loppupäivän. Nyt nokka kohti AVO-luokkaa. Kovasti jo treenataan myös VOI-luokan juttuja. Yhtäkkiä on iskenyt hirveä rallytokoinnostus. Paljon erilaisia tehtäviä, koirat tykkää kovasti ja vaihtelua tokon juoksuttamisiin. Vieläkään ei olla Myn kanssa juurikaan tehty tokon isompia liikkeitä.

Ex-tempore käytiin Salossa Jaana Karppisen rt-koulutuksessa, oli tosi hyvä! Ja sitten on käyty uimassa ja jumppaamassa. Puuterilumisen tammikuun jälkeen kelit on kyllä olleet nyt niin hirveät, että meidän lenkit on jääneet ihan minimiin. Vettä sataa, hanki ja polut upottaa tai on peilijäässä, tiet on peilijäätä tai suolakuraa.

Osteopaatilla My kävi jo toistamiseen. Lannealue oli aavistuksen vinossa, mutta ei ollenkaan niin pahasti kun ennen ekaa kertaa. Ja nyt alkaa paljastua sitten kaikkea muuta, kun pahin lantiovinous on saatu korjattua. Oli joku SI-niveleen tuleva jänne, iliopsas-lihas, pallea ja rintalasta. Ja kallon luutkin olivat kuulemma aivan kierossa. Seuraava aika maaliskuun ekalla viikolla n. 3vk edellisestä. Saa nähdä mitä sitten löytyy ja koska päästään harventamaan käyntejä. Ja mitä kestää jatkossa. Ontumaoireilua ei ole ollut, ja tuntuisi liikkuvan aavistuksen paremmin osteopaatin myötä. Lihasmassa on muuttanut muotoaan aksan jäätyä, on enemmän sellainen kestävyysjuoksijatyyppi, kuivan kesän orava. Ihan kamala ruipelo, jos suoraan sanotaan. 

Muistellaan kuitenkin vielä vähän lumista tammikuuta.



torstai 31. tammikuuta 2019

Myn kuulumisia

Ei pitäisi liikaa hehkuttaa, mutta My on voinut hyvin! ♥ Se on saanut liikkua lähes täysin vapaasti. Kovasti pelkäsin lumien tultua, miten se kestää hangessa juoksemisen, mutta hyvin on kestänyt eikä oireilu ole palannut. Rankkaa hangessa juoksemista ja pomppimista olen kuitenkin edelleen yrittänyt rajoittaa ja mielellään se polulla pysyykin, jos vaan polku on, eikä lähde umpihankeen pomppimaan niinkun Kitty. Se on saanut leikkiä leluilla (maltilla). Se on kestänyt rallytokotreenit ja käytiinpä yhdet ohjatut tokotreenitkin, eikä oireilu ole palannut. Olen niin tyytyväinen! Ehkä me vielä päästään palaamaan tokoonkin, kun kerran kestää hangessa juoksemisenkin! Kunhan muistaisin maltin juoksuttavien liikkeiden määrässä.


Mutta lantio sillä on ollut jatkuvasti edelleen jumissa ja vinossa. Käytinkin sen nyt osteopaatilla. Tutun suosituksesta käytiin kokeilemassa Jenny Hiekkoa. Hän löysikin Myltä todella jumissa olevan lantionpohjan sidekudokset yms. Koko lantio, istuinluut, ristiluu, häntä kaikki olivat ihan mutkalla. Hän sai ne oikaistua, ja nyt katsotaan minkälaista hoitotiheyttä vaatii, että pysyy suorassa. Seuraava aika on 2 vk päästä. Itse en osaa katsoa onko se lantio nyt suorassa ja liikkuuko se SI-nivel vai ei. Jennyn mukaan vinous ei johdu SI-nivelestä. Olispa hienoa, jos syy olisikin tämä ja se olisi hoidettavissa. Toki sillä on se vanha pohjevamma, mutta jospa se kestäisi normielämän ja tokon, kun muistaa lämmitellä ennen treenejä ja jumpatakin pitäisi.

My oli pari päivää hoidon jälkeen aika uninen, mutta muuten en ole huomannut sen olemisessa muutosta.

Treenirintamalla ollaan harjoiteltu pääasiassa rallytokoa ja noseworkin laatikoita. Meillä oli yksi rallyn ohjattu koulutuskin, kouluttajana Hannele Pirttimaa. Oltiin Myn kanssa voittajan ryhmässä ja se meni niin hienosti. Opeteltiin oikealla seuraaminen viikossa niin, että selvittiin koulutuksen radasta. Toki se vaatii vielä hyvin paljon treeniä ollakseen varman ja hyvä.

Sitten meillä oli Sirken tokovalmennus, jossa My pääsi tekemään 2 settiä ja Kitty yhden. My treenasi korjauksia (tyhjäänmenon ja ruudun), teki kuuntelutreenihässäkkäradan sekä vielä noutojen luovutuksen pitoa käytiin läpi (ongelma lähinna tunnarissa). Kitty teki tuon saman kuuntelutreenihässäkän ja se oli taas niin taitava ja sillä oli sika kivaa.


Pari rakennusetsintätreeniäkin on päästy tekemään, ja etenkin Kittyllä on niissä niin kivaa! Uimassa ollaan käyty kerta viikkoon, ja se se vasta kivaa onkin! Lisäksi My on käynyt kaksi kertaa meidän fyssarin järjestämässä DogFit-kiertoharjoittelujumpassa, missä tehdään erilaisia jumppaliikkeitä. Kittykin tahtoisi, mutta kun ei voi mennä kahdella koiralla yhtäaikaa. Ehkä Kii pääsee ens kerralla... 


sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Jouluntoivotus


ps. Alla on pari uutta tällä viikolla julkaistua tekstiä, jos et sattunut huomaamaan.

perjantai 21. joulukuuta 2018

Haaveet kaatuu - lajit vaihtoon

Kävipä sitten niin, että jouduttiin vaihtamaan lajivalikoimaa totaalisesti. My meni rikki. Ontui kesäkuun lopussa yhtenä iltana yhden askeleen vas. takajalkaa, mutta kun oire hävisi, unohdin koko jutun. Sitten elokuussa ekojen aksatreenien jälkeen sama juttu. Vetristyi kyllä liikkeessä. Pidettiin pari viikkoa lepoa ja vältettiin juoksemista, ja se oli ok. Sitten käytiin tokokokeessa ja treenattiin vielä heti sen perään ja ontuminen palasi nyt hyvinkin selvänä.

Vein sen Finnoon Evidensiaan ensin Laura Hakalalle ja sitten Tiiu Toijalalle ja meillä on kaksi diagnoosia. Vas. ulomman nuljuluun voimakas kalkkeuma, mikä on seurausta vanhasta pohjelihaksen kiinnityskohdan vammasta/repeämästä tms, jota en ole huomannut sen oireilleen koskaan. Kalkkeuma oli niin iso, että puhutaan oikeasti vanhasta vammasta, vuosia. Lisäksi löytyi alkavaa nivelrikkoa ja kaventunut väli vas. puolen SI-nivelessä. Lantio sillä on ollut melkein aina fyssarilla käydessä vino ja jumissa. Ei ollut ihan selvää kumpaa vaivaa se oireili, mutta kallistuttiin enemmän tuon pohjevamman puoleen. My sai kuitenkin 5 vk Neurontin kuurin (selkää ajatellen), sen aloittamisella ja lopettamisella ei ollut merkittävää vaikutusta, joten pääteltiin, että selkä ei oireilisi ainakaan silleen, että gabapentiini siihen vaikuttaisi. Sen jälkeen söi 3vk tulehduskipulääkekuurin, kun oli oireillut yhden juoskemisen jälkeen taas enemmän. Lisäksi laser ja Cartrophen kuurit. Koko tuona aikana (syys-lokakuu) ei saanut juosta eikä hyppiä, mutta maltillinen liikunta oli sallittua. Pyrin pitämään sen kuitenkin kunnossa normimetsälenkkeilyllä, misse se oli irti isommilla poluilla, kun kävellä sipsuttaa nätisti. Syyskuun lopulla Lapin reissulla pääsi juoksemaan metsässä vähän enemmän ja ontui sen jälkeen voimakkaasti pari päivää, levolla ja laserilla helpotti. Sen jälkeen pidin sen taas monta viikkoa hihnalenkillä ja juoksematta, täys hyppykielto. Seurauksena se meni lantiosta taas aivan jumiin, koska ei osaa kävellä hihnassa rennosti. Marraskuun puolella aloin pitää sitä lenkeillä enemmän irti, että menisi rennommin eli oli irti kaikki metsälenkit (tunti-puoltoista), kunhan ei alkanut kaahailla. Ja seuraavalla fyssarikerralla ei ollutkaan jumissa! Eikä ole oireillut. Fyssarilla käytiin aluksi 2-3 vk välein, nyt oli 4 vk väli, kun eilen käytiin. Taas SI-nivel oli jumissa ja vinossa, mutta ei vaikuttanut mitenkään kipeältä ja kesti melkoisen muokkauksen sen osalta. Kovin helpolla tuota SI-niveltä ei enää suoraksi saa, eikä sille minkään voi. Muutoin My ei ollut mitenkään pahasti jumissa. 

Nyt ollaan tilanteessa, että elokuun ontumisesta on 4 kk, diagnoosista 3,5 kk ja viimeisimmästä ontumisesta 12 vk aikaa. Se on ollut ilman kipulääkettä lokakuun lopulta ja pysynyt ok, mutta edelleen isommin riehumatta ja juoksematta. Metsässä saa olla irti kunhan ei ala sinkoilla, ollaan tehty pientä treeniä ilman juoksemisia, isompia hyppyjä olen vältellyt vieläkin, mutta takkatuolinsa on Rimpesssa sentään saanut jokunen viikko sitten takaksin (sohvien ja takkatuolin bannaaminen oli Rimpsessalle kova paikka!). Marraskuun alusta tuli läksyksi jumpata lähes joka päivä ja pikkuhiljaa saisi lisätä rasitusta. Aluksi saatiin jumpattua ahkerasti, mutta nyt on kyllä vähän tahti laiskistunut, pitää tsempata! Rasitusta on lisätty niin, että saa juosta vapaammin eli laukkaillakin metsässä ja on päässyt tekemään kevyttä treeniä.

My kesti levon ja tekemättömyyden hienosti. Pidin sillä ihan totaali tekemättömyyden, se oli niin helpompaa, kun passivoitui. Kun kokeilin tehdä pieniä treenejä, näki että sen silmät syttyi ja tuli tarve riehua, joten treenejä alettiin tehdä vasta oikeastaan marraskuussa. Leluja sillä on kova ikävä, mutta niitä en ole vieläkään treeneissä käyttänyt. Ja kun oli vähän tekemistä, pelkkä jumppaaminenkin sai sen ihan kierroksille. Alussa pelkäsin, että pelkkä nopea käännös tai pari nykivää liikettä saisi sen ontumaan, tai pari pyrähdystä metsässä/sisällä/pihalla ja kauhulla odotin illalla, kun se nousee ylös, että se ontuu. Mutta toistaiseksi ei, ja ihanaa kun ollaan päästy palaamaan melkon normaaliin arkeen ja on sen kestänyt! Toivotaan, että kestää jatkossakin, vaikka turha toivo taitaa noilla vaurioilla olla ettei jossain vaiheessa jotain oireilua tulisi.


*   *   *
Treenivalikoima muuttui siis täysin. Agility jäi samantien lopullisesti. Tokoa katsotaan sitten joskus, että kestääkö vai ei. EVL:ssä on niin paljon juoksuttamista, että en jaksa uskoa sen treenaamisen olevan järkevää, mutta aika näyttää. Harmittaa, kun just alkoi hommat luistaa ja kun My olisi niin superhieno tokokoira.

Nyt ollaan tehty nose workia, rallytokoa ja peltojälkeä. Aika näyttää kisataanko, vai meneekö hömpän puolelle. Oma pää ei vaan kestä pelkkää hömppää ilman kisatavaoitteita. Kitty on humpannut mukana, se on toki päässyt tekemään jonkun verran myös tokoa, mutta sen kanssa toko ei ole niin kivaa eikä tavoitteellista, vaikka tosi kivasti se onkin edistynyt.


Noseworkissa molemmat on edistyneet tosi kivasti, osaavat etsivät kaikkia hajuja. Kivointa on nimenomaan etsintä, laatikot tökkii eniten sekä minua, että koirat ei oikein osaa niitä. Ilmaisuja olen saanut parannettua etenkin Myn kohdalla tosi kivasti (intensiivinen kohteen tuijotus tai nenäkosketus).

Rallyssa suurin ongelma on Myn peppu, joka tuppaa menemään joka käännöksessä ja hidastuksessa maahan. Pitää vissiin opettaa sille ihan eri käsky seuraamiseen, missä ei saa koskaan istua... Ja keuliminen on toinen ongelma. Kitty on ollut rallyyn sopivammassa mielentilassa, mutta sille taas iskee välillä tyypilliset kyyläys/jumikohtaukset, jos kylttejä on paljon ja joka puolella, ihan niinkun tokon merkit tai kapulat, joihin jää jumiin.

Peltojäljellä päästiin loka-marraskuussa kunnon pellolle pidempään heinään ja saatiin tehtyä pidempiä jälkiä. Kyllä niistä vaan tulis hienoja! My teki tänä vuonna (sehän aloitti jäljestyksen huhtikuussa) yhteensä 24 jälkeä ja pääsi "20 askeleen nami joka askeleella" -jäljistä pisteeseen, missä se ajaa mukavassa mielentilassa tarkasti ja keskittyneesti reilu 300m jälkiä, joissa on tyhjiä 10-15 ja väleissä satunnaisia nameja. Kitty on ollut ihan pro, se ajoi viimeisimmäksi n. 500m jäljen, jolla nameja satunnaisesti, kulmat ihan täydellisesti ja jo pidemmässä liinassa sopivaa vauhtia. Pituus ei ole noille ongelma, en vaan jaksanut tehdä vielä pidempiä jälkiä.

Myn kanssa peltojäljellä upeassa kelissä 25.11. Kuva Pirjo Klinga

Syys-lokakuun vaihteessa oltiin Lapissa. Ensin Syötteellä 3 pv ja sitten Äkäslompolossa/Ylläksellä. My joutui tyytymään hihnassa köpöttelyyn ja pienempiin lenkkeihin (ja menikin hihnakävelystä ihan totaalijumiin), Kitty pääsi mukaan pidemmillekin retkille. Juuri reissussa My rupesi uudelleen ontumaan, kun päästin niitä vähän metsässä irti, etteivät joutuisi vaan hihnassa jumittamaan. Mutta oli hieno reissu, tosin ensilumi ja talvi toivat hieman haasteita viimeisiin päiviin.

27.9. Pikku-Syötteellä

 27.9. Pikku-Syötteellä, taustalla Iso-Syöte.

2.10. Kellostapulilla, taustalla Kesänki.

4.10. Äkäskerolla, taustalla lumihuippuinen Pallas.