lauantai 27. kesäkuuta 2009

17 viikkoa, ja ensimmäisen lomaviikon raportti


Reilu viikko lomaa maalla on takana ja täytyy todeta, että Kit on melkoisen sopeutuvainen eläin. Jo Virtojen reissulla sen huomasi, samoin nyt. Se on ihan kotonaan samantien, kun jonnekin saavutaan. Aluksihan juhannuksen tienoolla kelit oli melkoisen koleat ja vettäkin välillä tihutti, joten piti vähän huolehtia että tarkeneeko australialainen pihalla ja kuinka kauan. Vaan enää ei tarvitse miettiä, nyt tarkenee. Se makoilee pihalla aurinkoa ottaen, kun me muut pidetään hellettä hirsitalon viileydessä. Ja viihtyy yksikseen ihan mainiosti, toki tietty riemastuu jos/kun saa seuraa, ja leikkikaveri näyttää kelpaavan. Kovasti se tyrkyttää naruleluja vedettäväksi - ja räyhää sitten ihan tosissaan vetoleikeissä.

Ensimmäinen päivä Kittyltä meni ihan riekkumisen puolelle, kakara juoksi ja hepuloi ihan koko päivän ja se kyllä näkyi sitten parina seuraavana päivänä selvänä vauhdin hidastumisena. Nyt tilanne on vähän tasaantunut ja se malttaa ottaa välillä päikkäreitäkin, jotta jaksaa sitten taas. Tosin ihan kun se riekkuisi aavistuksen vähemmän nyt helteillä... Ja se nukkuu myös tosi kiltisti yöt, ihan niin pitkään kun ihmiset haluaa.

On se helppo, avaa oven ja päästää sen ulos. Siellä se viihtyy itsekseen leikkien vaikka kuinka kauan, eikä ole hirveän paljon pahojaankaan tehnyt, yhden pienen kuopan sai kaivettua. Keksittiin myös uus hellekelien leikki, kelpie -veden henki saalistaa letkusta vesinoroa, ja on hauskaa!

Kitty hammasstatus: 6 irronnutta, 4 etuhammasta kasvamassa. Tällä hetkellä on ennemmin yläpurentaa tulossa, alapurennasta ei todellakaan ole pelkoa, saa nähdä saako alaleuka yläleukaa kiinni ja tiivistyykö purenta, pentupurentahan sillä oli ihan siisti kyllä. Rokotuksilla se muuten painoi 9,2kg! Ruokaa menee nyt 3x1,5 dl Eaglea. Seisomakuvissa se kyllä näyttää ihan plösöltä, mutta ei se mun mielestä ole. Ehkä sitä vois pikkasen dietille pistää?

Jotain ollaan treenattukkin, vaikka suurin osa ajasta onkin mennyt leikkimiseen. Ihan perusjuttuja eli sivulle tuloa, parin askeleen seuraamista/kontaktia, eteen istumista, maahanmenoa (on aika hidas, pitäs saada vauhtia), syli- ja poispäinkäännöksiä ja otettiinpa lipputangon kiertoakin. Ja jälkeä on ajettu tällä viikolla joka päivä tuossa pihalla, sellainen yhden pinaattiletun pituinen jälki ;D Laskin että vajaa 20 palaa siitä tulee eli 20 askelta siis, ehkä 4m? Edellisestä jäljestä oli aika pitkä aika, joten pari ekaa jälkeä meni vähän hakemiseen, kun otus olis rynninyt suinpäin kiireellä eteenpäin ja kun sitten jarrutin, se veti maihin ja jäljesti ryömimällä.... Seuraavalla kerralla tuin mahan alta ettei lyö maihin, ei näyttänyt haittaavaan otusta mitenkään. Ja kolmas jälki meni jo niin kun pitikin, vielä joutui jarraamaan aika paljon mutta koira pysyi jaloillaan, osa nameista jäi kyllä silti jälelle. Neljäs ja viides jälki meni sitten jo melkoisen hienosti, teki tarkkaa työtä (askeleet traktorikuviolla), löysi lähes jokaisen namin ja pysyi jäljellä. Jes!

Yks päivä käytiin Hamina-cityssä harjoittelemassa käyttäytymistä, olihan jo aika vaihteeksi sitäkin treenata. Kit pyöri kuin hyrrä ja olisi lähtenyt jokaisen ihmisen perään. Eräs setä kysyi, kun Kit hinkui kaihoten kahden nuoren tytön perään, että "onko se poikakoira kun noin innokkaasti on tyttöjen perään menossa?" Juu-ei... Puiston taakse suunnatun pienen rauhoittumiskierroksen jälkeen palattiin torille ja nyt meni jo paremmin. Parin kitinä yrityksen jälkeen Kit rauhoittu ja tarkkaili ympäristöään melko lunkisti. Lopuksi käveltiin S-marketin ovenpielen metalliritiläköt eivätkä ne tuottaneet mitään ongelmia. Sitten yhtäkkiä huomasin, että kakru tepasteli tyytyväisenä kaupan metallisella n. 10cm ikkunalaudalla! En tiedä miten se siihen keksi ponkaista, mutta vähän matkan päässä siinä oli sitten koirankuvakyltti (ja alapuolella kahva mihin koiran voi kiinnittää) ja Kit ilmeisesti luki että se oli koirajalkakäytävä... Saimme hymyileviä katseita. Ei pelkoa, että erilaiset alustat vieroksuttaisivat.

Ääniä pitäisi treenata enemmänkin, ei olla niihin hirveesti panostettu. Tänään kuulosti armeijalla olevan tykistöammunnat, Jasu niitäkin paukkeita pelkäs, Kit ei huomannut ollenkaan.

Valokuvia on iso liuta, mutta latailen niitä kun piipahdetaan kotona nopeamman nettiyhteyden päässä.

Ei kommentteja: