Lintuja tiirailen
Kolmannen viikon puolivälissä haava siis aukesi vielä hieman uusien tikkien alapuolelta, sunnuntaina laitoin siihen "perhosteipin" ja maanantaina siihen liimattiin päälle vielä haavateippiä, joka on edelleen jotensakin paikoillaan.
Fyssarin jälkeen ollaan pikkuhiljaa aktivoiduttu. Kii on saanut kotona ollessani (olen tehnyt tosi paljon etäpäiviä hyvällä verukkeella :D) olla vapaasti ja sehän sitten tarkoittaa jatkuvaa kuljeskelua ja lelujakin on jo kaivellut. On se kyllä nukkunutkin.
Tassut silmille, kun niin häikäisee!
Pari kertaa on käyty pienellä tiekävelyllä. Pikkaisen oli arviointivirhettä, kun sanoin fyssarille, ettei olla pitkällä käyty, ehkä 100m. Mutta kartasta mitaten jo pihasta tielle tulee 50m, ja seuraavaan risteykseen 50 ja siitä siis yhteensä eestaas 200m. Ja paljon pidemmälläkin ollaan käyty, eli ehkä n. 500m on ollut pisin matka. 40m matkan pidentäminen kuulostaa jotenkin naurettavalta, sehän on 20m yhteen suuntaan (me kun ei päästä kävelemään kun edes takas tien vartta), johan 20m tulee, kun keepi heittää pari volttia... Keepi kävelis varmaan kilometrin kevyesti, liekö jaksais sitten tulla takas? Mutta yritetään siis malttaa.
Metsässä eli lähipuskassa on käyty kaksi kertaa kiertämässä pieni ympyrä 5-10min hitaasti, ehkä siitä tulee 100-200m. Ja sitten parkkiskierroksia ja mäkeä siksakkia. Ja sitten ne iltajumpat! Peruutusta ollaan harjoiteltu vähän aamuruoallakin, että muistaisi mitä se tarkoittaa ja senpä vuoksi tänään saatiin lopulta hienosti onnistumaan myös ylämäkiperuutus! Istuminen ei ole ongelma. Maahan meno niin, että jarruttaisi reisilihaksia vahvistaen, ei vielä oikein onnistu, koska tipauttaa itsensä, vaikka käytän tyynyä pepun alla korokkeena. Ja sitä "nolo"-temppua tulee ihan joka väliin, se on ainakin hyvin opittu! Vähän muistuteltiin tasapainotyynyllä seisoskeluakin, nyt vielä lähinnä etujaloilla. Siitäkin oli jotain puhetta fyssarilla, mutten enää muista mitä ja millon, mutta kai senkin saa lisätä pikkuhiljaa ohjelmistoon.
Paksu-Bertta: Tylsää, mitä tehtäis?
Tänään pistin keepin niskaan myös cartrophen-piikin nro 2. Hyvin meni, eikä keepitsi ollut moksiskaan. Oli kylläkin aika "kova" nahka, tuli mieleen, että onkohan ne Jasun cartrophenit menneet niskanahan alle ollenkaan, kun ei se ole noin kovanahkaiselta tuntunut. Sillä kun ei karvan alta nahkaa näe, niin olen luullut pistäväni ne nahan alle, mutta jos onkin jääneet vain karvojen alle...
Jasu-Setä tuli eilen kotiin (juoksun 21 pv) ja oli aluksi ihan tohkeissaan hajuista. Mutta kyllä se heti Killiä haistettuaan totesi, ettei tällä ole enää juoksua, vaikken pystynyt edes peppua haavan takia pesemään. Tänään sitten Jasukin jo rauhoittui, vaikka varmasti niitä hajuja täällä vielä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti