Jumppia ollaan tehty joka päivä, ne tuntuvat kovin vähäisiltä, mutta kai on hyvä aloittaa pienistä määristä, lihasta kun ei ole oikein ollenkaan. Fyssarin ohjeiden lisäksi olen lisännyt tasapainotyynyn treeniohjelmistoon. Ensin harjoiteltiin vain sillä olemista etujaloilla ja pikkuhiljaa on siirrytty takajalkoihin. Kovin on huteraa, ja lisäksi Kii on keksinyt vaikeuttaa tasapainoilua tarjoamalla "nolo"-temppua siihen lisäksi (eli toinen etujalka nousee ylös silmien eteen), niin on saanut sitten tasapainoilla kunnolla. Ihan lemppari jumppaliike on ylämäkiperuutus eli vinollaan olevalle laudalle peruutus. Kovin pitkälle ei tosin pääse, kun etujalat jää 2on2off asentoon ja takapää yrittää veeeenyä. Peruutuksissa huomaa, että leikatun jalan koordinaatio on ihan hakusessa. Se jotenkin "lennähtää" taaksepäin suorana ja ulkokautta hassusti.
Liikuntaa on lisätty tiekävelyihin vähän liikaakin vahingossa, kun "muutama kymmenen metriä" matkan pidennys vaihtui vahingossa "pari sataa metriksi", Pidemmät kävelyt tietä pitkin kuluneella viikolla olivat siis n. 600m ja 850m. Huikeaa! Vastapainoksi ollaan kävelty lähipuskassa pieniä metsäkierroksia, siellä matkaa ei paljon kerry, mutta alusta on epätasaista sammalikkoa ja Keepi saa piristää mielenterveyttään kuuntelemalla ja katselemalla lintuja.
Haava näyttää hyvältä. Kaikki teipit ovat irronneet aikoja sitten, ja kun haava näyttää olevan kiinni, uskallan varmaan huomenna ottaa viimeiset extra tikit pois. Ne onkin jo ihan löysällä.
Lempilelu Penu löytyi yksi ilta sängyn alta, oli raukka viettänyt siellä vissiin pari viikkoa. Keepin riemulla ei ollut rajaa! :D
Penun kanssa korissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti