Mutta se fyssari. Lihaksethan on kadonneet, tosin tasaisesti molemmin puolin (oikea reisi 22cm, vasen 21,5cm) ja liikunta on tasapainoista ja puhdasta. Saatiin jumppaohjeita
-5x hidas maahanmeno/ylösnousu, aluksi korokkeelle (patja tms) jos tipahtaa jarruttamatta
-5x istumaanmeno
-5x tasamaaperuutus
-5x luiskalla ylämäkiperuutus
Lisäksi sain kehuja, että olenpa ollut fiksu, kun olen juoksuttanut koiraa pihalla ympyrää rennosti ravauttaen, sen sijaan että olisin jäkityttänyt sitä tietä pitkin (ei siis osaa kävellä hihnassa hitaasti ja rennosti). Eli sitä voi jatkaa sekä laajentaa niin, että mennään mäkeä siksakkia ylös ja sitten alas. Tämän lisäksi tiekävelyä joka 3 päivä matkaa pidentäen n. 40-50m/kerta. Ja sen lisäksi kerta viikkoon saisi käydä n. 10min kävelemässä jossain pehmeässä maastossa, kangasmetsässä tms.
Kunhan päästään tikeistä eroon ja haava kiinni, aletaan käydä kerta viikkoon vesijuoksualtaassa ja toinen kerta uimassa.
Kyselin paljon myös toipumisvauhdista. Leikkauksen aiheuttamat kudosvauriot (lihakset, verisuonet yms) kestää n. 3kk parantua kuntoon eli 6vk leikkauksesta parantuminen on vasta puolessa välissä. Ehkä 6kk leikkauksesta menee, että koira on oikeasti palannut ennalleen eli voi uskaltaa antaa revittää. Se on sitten eriasia mitä me uskalletaan joskus ylipäätään tehdä, mutta se on sen ajan murhe.
Treenaamisesta oli puhe, niin kunhan saadaan kävelymatkaa pidennettyä esim 500m niin voin korvata siitä osan vaikka tuolla pehmeässä metsässä tai nurtsilla jäljestämisellä. Eli edes jotain puuhaa. Ja onhan noissa jumpissa puuhaa, muutama harjoite ja keepi oli aivan poikki.
Varmaan pikkuhiljaa voisin uskaltaa palata hajuerottelunkin pariin, eli jos saataisiin purkkirata valmiiksi niin ehkä sitten voisi siirtyä asfalttijälkeen. Jos ohjaaja vaan jaksaa nyhertää...
Ja paino oli edelleen 14,25 kg.
Lähimmäisterapiaa
Vanhasetä-Jasperi on edelleen evakossa, juoksuissa nyt pv 19. Ehkä huomenna tai ylihuomenna se pitänee hakea kotiin, minä voisin kyllä jättää sen sinne. Kahden koiran kanssa on ollut paljon helpompaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti