maanantai 12. syyskuuta 2011

Peruskokeissa

Espyn omat kokeet, peruspäivä ja peruspimeä. Olin ensin heti ilmoajan alettua 1kk sitten ilmoittautunut pelkkään päiväkokeeseen, että kun menee ekaa kertaa nuoren koiran kanssa, ei ota liikaa kerralla. Mutta kun meidän harjoituskoe sillon meni niin hyvin, kysäisin pimeetä, ja kun siellä oli juuri sopivasti vielä 1 paikka vapaana niin "mennään kokeilemaan". No niin mentiin, ja ahneella on kökköinen loppu.

Alkupuhuttelu

Päiväkoe oli Nuuksiossa Kattilajärventien maastoissa Kettuniementien läheisyydessä, testaaja Juha Löytöläinen. Kokoontuminen 14:30, me oltiin viidentenä suoritusjärjestyksessä. Alun luoksepäästävyydet meni hyvin, Kii tosin mielisteli tuttua Juhaa lähes selällään (Juha on siis kouluttajaparini raunioilla). Maastoon päästiin n. 18 aikaan. Ja n. 15min ennen meidän vuoroa alkoi sataa. Sataa!! Eihän tänään pitänyt sataa. Siihen asti keli ollut aivan mahtava, +16 aurinkoa kohtalainen tuuli. No ei auttanut, mentävä oli. Onneksi sade ei lopettanut tuulta ihan kokonaan, tai ainakin figut haisi :)

Perin luoksepäästävä

Seuraaminen oli jees, paikalla olo samoin, no problemos. Alue oli hassusti kolmion mallinen, niin että kolmion kanta (karkeasti etelä-pohjoissuunnassa) kulki polkua ja aivan siinä lähellä oli kallion reunat ylöspäin ja loppualue oli kallion päällä itä-länsiakselilla (en tiedä yhtään tuliko kuvaan oikein). Tuuli tuli jostain etelärajan suunnasta, ehkä lounaasta tai lännestä. Suunnitelma oli lähteä kiertämään aluetta vastapäivään kolmion kantaa eli polkua pitkin.

Lähetin koiran kuitenkin ensin sitä etelänpuoleista linjaa ylös kalliolle, ja kohta se tulikin sieltä rulla suussa! Figun noston jälkeen lähetin koiran pohjoiseen kallion päällä, ja palasin linjalleni. Keepi kävi kallion laidalla kurkkaamassa, mutta meni taas, ei auttanut kun lähteä perään, kun ei hetkeen kuulunut. Niin eikö keepi tule sieltä kohta uudelleen rulla suussa! Sitten lähes luonani se tiputtaa rullan, mutta ottaa sen sitten vielä uudelleen. Hetken kävi mielessä, että eikai se nyt ollut jostain hajusta nostettu rulla, kun sillä tolleen pelasi, mutta ei auttanut kun hyväksyä. Niin sinnehän se meni hienosti kakkoselle. Aikaa oli mennyt ehkä 5min! Mutta sitkeästi palasin taas linjalleni (ja tästä sain Juhalta kommentin, että olis pitänyt "ajatella" ettei siellä voi enää olla maalihenkeä niin kasassa ja olla palaamatta. Tosin kuulemma silti oikea ratakaisu, mutta menetimme siinä kärkiajan eli muutamia minuutteja. Joo, nopeuskisahan tämä on ). Sitten alettiin kulkea pohjoisrajaa, koira ei enää irronnutkaan niin hyvin mitä alussa. Vähän "kulki mukana". Se merkkasi yhden linjanauhan kohdalla, pyöri ja reagoi. Hetken odottelin ja katsoin, totesin ettei siinä ole mitään, jatkettiin. Sitten näytti, että ihan reunassa se taas saa hajua. Meni, palasi, meni, pyöri. Vähän kyseli, mutta kun en tehnyt mitään, seisoin ja odotin se lähti työstämään hajun loppuun. Ja siellähän se oli kolmion piikissä figu pressussa (näin sen, olin ehkä 15m päässä), vähän aikaa tepasteli, mutta sitten tuli rullan kanssa. LÄPIII!!!! Aikaa meni 10min. Ja varmaan 5min vähemmän olisi mennyt jos en olisi aina sitkeästi palannut linjalleni siinä alussa. Mutta huolellinen pitää olla, vai mitä. Kaikki arvostelukohdat oli erinomaisia.

Sportstrackerin kuva, lähtö sinisestä kolmiosta vastapäivään, suoritus päättyi nro 3 figuun ja siitä alas tuleva viiva on jo poiskulkureittiä. Varsin suoraviivaista siis!

Pimeäkoe pidettiin "kotimaastoissa" Veikkolassa, testaajana toimi oma kouluttajamme Mika Soininen. Oltiin ekassa ryhmässä, kokoontuminen klo 21:30 ja arvonta toi vielä paikan nro 1. Ehdin kokeiden välissä käydä kotona 2h, joista puuhasin kokoajan jotain, eikä Kii nukkunut, pötkötti tai vahti mitä teen ja kulki perässä. Olisi pitänyt jättää se vaikka autoon nukkumaan. Että melkoisen väsyinä lähdettiin maastoon. Siirtymä oli aika pitkä, koko sen matkan Kit jäljesti ja oli ihan intopiukeena. Meinasin, että näinköhän se seuruun alussa lähtee kuin tykinsuusta ja vähän sai muistutella, kun nyki siihen malliin. Mutta seuruu oli hienoa "mukanakävelemistä" ja paikallaolo myös.

Alueelle tultiin lounaiskulmasta, tuuli tuli länsisivulta. Päätin lähteä vastapäivään kiertämään ja kierroksen jälkeen tarvittaessa halkaista länsirajan keskeltä kohti itärajaa. Diagonaalinen halkaisu olisi ehkä ollut fiksumpi. Tai pohjois eteläsuunnan halkaisu alueen puolivälistä.

Jotenkin näin se alue meni, ehkä

Lähetin koiran taas "etukulmaan" eli länsisivun myötäisesti pohjoiseen, vaikka itse lähdin eteläsivua pitkin. Se irtosi siihen malliin taas, että ei auttanut kun mennä perään - ja sieltähän se tuli rullan kanssa. Figulle pääsemiseksi täytyi tunkeutua melkoisen kuusipusikon läpi, toiselta puolelta piilo olisi ollut täysin avoin, mutta sinnehän se haju ei tullut. Ekan nostoon meni ehkä minuutti! Lupasi hyvää.

Palasimme linjalle, ja Kit nousi kalliolle (vaaleanpunaiset nuolet osoittaa reittiä Sportstrcker kuvassa) ja lähti etenemään sitä taas pohjoiseen alueen keskelle (nro 2), joten lähdin tukemaan perässä. Näin, että jotain hajua sillä on. Liikuskeli ja kierteli sellaisessa puolimetrisessä kuusikossa ees taas. Varmaan 5min ainakin siinä katselin ja seurailin, mutten osannut lähteä auttamaan. Enkä myöskään tajunnut katsoa, että olimme tuulen yläpuolella/sivussa kuusikkoon nähden, että jos pikkaisen olisi kiertänyt. Sitten näytti, että koira luovutti, yritin pari kertaa kannustaa "missä se on", mutta se nyt ei auta mitään... Lopulta totesin, että turha käyttää hirveästi aikaa siinä seisoskeluun. Figu olisi ollut n. 15m päässä. Olimme viistosti tuulen yläpuolella tai sivussa, joten suoraa hajua ei tullut, mutta se oli ilmeisesti levinnyt piilotaskusta lähikuusiin. Ei olisi varmaan vaatinut montaa askelta kuusikon lähellä/ympärillä, mutta... Keepi luovutti, ei sitkeys, kokemus, kantti riittänyt työstämään loppuun, väsykin varmaan painoi. Nro 2 jäi siis nostamatta, vaikka hyvin lähellä se oli ollutkin. Jos vielä hetken olisin malttanut ja ehkä auttanut koiraa!


Päätin siis palata taas etelärajalle. Tässä kohtaan tein sen ratkaisevan mokan. Luotin sisäiseen kompassiini, enkä ottanut siitä kohdasta suuntaa rajalle tai aloituskulmaan, tai edes vaan kulkenut etelään! En päätynyt etelä- vaan itärajalle (vaaleanpunaiset nuolet kuvassa), sitten kun sinne joskus sen mahdottoman kuusikkoryteikön läpi tieni löysyin, pitikin mennä sen läpi eikä kiertää!! Ja siitä eteenpäin lähes koko kokeen olin aivan pihalla, koska ihmettelin kompassia, kun raja ei mennyt ollenkaan niinkun kompassi näytti. En tajunnut, etten ollut sillä rajalla millä luulin. Tämä tietenkin vaikutti myös koiraan, koska itse keskityin vaan eksymiseen. Ja kuusikoissa rämpimiseen, olin onnistunut tunkeutumaan joka ikiseen tiheään kuusikkoon joka alueella oli, kun toiset olivat osanneet kulkea avointa maastoa ja polkuja... Että ei ihme, että tuntui että alue oli ihan pelkkää ryteikköä, ja se jos mikä masensi.

Lopulta päädyttiin lähtöpisteeseen ja pääsin takaisin kartalle, aikaa oli kulunut reilu 20min. En tiedä miten tuossa Trackerissa näyttää etten ole mennyt pohjoisrajaakaan enkä koilliskulmaa, vaikka mielestäni kyllä aika lailla rajoja seurailin kun ne vaan löysin, ja tuo 3:nen oli lähellä rajaa. Että onko tuo olettamani pohjois raja ollut alempana, ja ollaan käyty välillä selvästi alueen ulkona (kerran käytiin ratamestarin mukaan, muttei hirveän paljoa, en tiedä yhtään missä kohtaan). Sen tiesin alkuun palattuani, että kaakkoiskulma jäi käymättä

Lähdin halkaisemaan, mutta sekään ei mennyt ihan kuten suunniteltu (siniset nuolet osoittaa ensimmäisen alueen kiertämisen jälkeen tekemääni reittiä), en pysynyt suunnassa. Oltiin kuljettu aika läheltä sitä keskimmäistä tyyppiä (nro2) mitä Kit oli alussa työstänyt, mutta nyt en huomannut mitään reaktioita, rämmin vaan kuusipusikoissa. Aivan takarajalla keepi sai hajua, pyöri ja etsi, joutui taas tekemään ihan hirveästi töitä. Olin jo aikeissa lähteä kiertämään kuusikkoa (tällä kertaa tajusin sentään!), kun se haukahti kerran siellä kuusien keskellä. Oho. Luulin, että on maalimiehellä ja Mr Mörkö iski. Mutta sitten se jatkoi hajun työstämistä, ja ilmaisi figun jostain 10m päästä. Voi loistavaa! Ihan mahtavaa, että se työsti sen loppuun, ja mikä parasta, ilmaisi! Lähes 25min tyhjäntarpomisen jälkeen, hienoa! Palkkauksen jälkeen kysyin, niin aikaa oli jäljellä 2min. Sanoin, että lopetetaan tähän, mutta Mika sanoi, että ettekä lopeta. No talsittiin sitten vielä pari minuuttia ja sen jälkeen palkkasin keepin uudestaan. Hylätty. Saatiin hyvää ja tyydyttävää (ohjaajan toiminat) paitsi ilmaisut oli 1 erinomainen! Ja minä kun luulin etukäteen, että homma kosahtaa niihin.

Pari päivää ja yötä olen märehtinyt koetta. Otti aika koville, että eksyin niin pahasti ja olin suorastaan aika järkyttynyt koealueen vaativuudesta, koska luulin, että se on ihan umpikuusikkoa. Käytiin sitten sunnuntaina ratamestarin kanssa kiertämässä alue ja missä figut olivat olleet. Alue ei tietenkään ollut pelkkää ryteikköä, vaan se oli hyvinkin avaraa paikoittain. Jostain ihmeen syystä minä vaan olin onnistunut tunkeutumaan ne kaikki ryteiköt läpi. Mutta piilot oli aikalailla kuusikoissa, vaikka ne sitten olivatkin osittain avoimia. Se nro 3 oli itseasiassa se pahin ja vaikein, ja se me sitten taas saatiin nostettua, siitä saa kyllä olla ylpeä keepistä. Ja se ykkönen minuutissa oli kans hieno. Mikan mielestä se kakkonen jäi nostamatta ihan vaan koiran kokemattomuutta, kantti ei riittänyt, ei ollut kaukana se läpimeno. Eikä se oma eksyily vaikuttanut kuitenkaan lopputulokseen, mutta fiilikseen kokeesta kyllä.

Nyt tiedetään mitä treenataan. Paljon pimeetä, paljon irtoamista ja itsenäisyyttä, itsevarmuutta ja itseluottamusta koiralle. Sekä kuusikkopiiloja. Treenit on pidetty ihan liian helpoissa maastoissa. Ohjaajalle suunnistamista pimeässä koiran kanssa. Toisten kartturoinneissa olen joten kuten aina pysynyt kartalla, kun ei tarvitse samalla niin kamalasti miettiä mitä se koira tekee, sen huolehtii koiran ohjaaja. Mutta kun kokeissa täytyy itse tehdä molemmat.

Lisää treeniä vaan Killi!

Sunnuntai-illan hakutreeneissä tehtiin pienet palauttavat. 2 superkivaa figua pienellä alueella. Mutta johan siitäkin saatiin nostettua ongelmia. Eka meni hienosti. Sitten alkoi työstää hulluna (paljon selkeämmin kun kokeessa sitä nostamatta jäänyttä) vanhaa piiloa! Lopulta päästiin jatkamaan, Kit kyseli hirveästi eikä irronnut mihinkään, mutta lopulta sitten nosti sen toisen. Tiputti rullan hieman liian aikaisin ja hetken kouluttajan kanssa pohdittiin mitä teen. Lähetin sitten uudelleen, ja ilmaisi taas hyvin. Nyt annoin "kiitos" käskyn hieman ripeämmin, ettei sitä tarvitsisi siinä alkaa hinkkaamaan. Sitten keepi sai superihanalta Petralta superherkut ja kehut ja pääsi nunnutettavaksi ja ehkä vähän nuolemaan naamaakin.

Päivin kanssa pohdittiin, että nyt täytyy alkaa treenata tosissaan irtoamista ja itseluottamusta. Meillä on nyt ihan liian lyhyt napanuora. Ja rullaan pitää keksiä joku keino, että se odottaa sen "kiitos"-käskyn eikä tiputa liian aikaisin. Irtiksillä voin tetsata, mutta kiintiksellä ei oikein voi, muuta kun ilmaisutreenissä. Mietin, että jos pyytäisin sen katsekontaktiin heti viereen tultua, niin se nostaisi pään ylös, eikä pääsisi sylkemään rullaa. Tai sitten nostan sitä vähän ylemmäs, niin sylkeminen on vaikeampaa, "kjäh kjäh"...

Tsekki Evan koulutuksessa

Ystäväni oli järjestänyt AST:lle Eva Lacnakovan koulutuksen sunnuntaina, mihin me päästiin mukaan, kun paikkoja oli. Molempien jaloissa painoi edellisen päivän ja yön kokeet, mutta hyvin jaksoi Killi. Lopussa sitten kyllä näki, että keskittymiskyky jo herpaantui.

Treeni keskittyi ohjaukseen, ohjausvaihtoehtoihin ja etenkin ohjauksen ajoitukseen. Saatiin hyviä vinkkejä, en jaksa alkaa luetella niitä kaikkia tähän.

1-radalla otin vastaan putken päässä. Tärkeintä oli putkijarrutus ennen putkea, ja selkeä ja nopea kiinniotto putken suulta, niin että koira näkee. 4 tehtiin jaakotuksella, siitä heitto 5:lle samalla kun lähti jo itse menemään. Meinasin tehdä seiskan "yläkautta" päällejuoksuna, mutta siinä ei ollut kuulemma mitään järkeä, koska olisi auttamattomasti myöhässä kepeiltä. Kannatti sensijaan rynnätä putken suulle ja mielellään vielä vähän vaikka peruuttaa koiran jo tullessa sieltä ulos ja liidättää se "kuin lentokone" 7:n yli putkeen ja siinä ehtikin hyvin putken ohi kepeille. Harmaa viiva kuvaa ohjaajan liikkumista.

2-radalla oli helpompana vaihtoehtona keppien sijaan mennä putki, mutta valitsin kepit ja saatiin ne jopa toimimaan. Sitten kun kepit on varmemmat, putken voisi jopa leieröidä. Otin valssilla 2-4 välin, ja se meni lopulta hyvin, vaikka alussa keepi tuppasi tunkemaan selän takaa putkeen. 8-10 väliä hinkattiin jokunen kerta, mutta hyvin meni sekin, kunhan ohjasi hypyn 9 tarpeeksi tiukasti ja ohjasi ennemmin vähän vasemmalle suoristaen eikä vahingossakaan kääntänyt kroppaa kohti putkea.

3-radan kuvaan en viitsinyt ohjausviivaa piirtää, koska se olisi ollut yhtä syheröä. Ensin meinasin olla 3-4 hyppyjen ja putken välissä hyppyjen "yläpuolella" ja ottaa päällejuoksun 4-5 väliin ja ehkä poispäin käännöksen vitoselle, mutta lopulta järkiinnyin ja päätin kokeilla valssata 3-4 väliin alas, ja se toimikin aivan superloistavasti, kunhan ajoitus oli kohdallaan! Muuta ihmeellistä siinä ei ollutkaan. Lopussa 13-14 väliin tein takaaleikkauksen, joka toimi hienosti.

Keskiviikkona revähtänyt reisi ei tykännyt yhtään agin juoksemisesta, vaikkei se metsäkokeissa oikutellutkaan.

torstai 8. syyskuuta 2011

Ei mee eteen, ei

Tämmöinen rata oli Juhalla keskiviikon treeneissä. Pahinta oli tuo loppusuora 9-12.

Alku meni aika kivasti. Takaakierronhan (2) keepi kyllä osaa, mutta nyt Juha hoksasi, että se ponnistaa liian läheltä kierrettävää siivekettä. Pitää laittaa ämpäri tms este sinne taakse, että tekisi hieman pyöreämmän kaaren ja pystyisi siten myös oikaisemaan linjansa. Liian lähellä oleva ponnistuskohta johtaa viistoon hyppyyn lähelle vastasiivekettä hypyn keskisosan sijaan. Tätä kun mietin, tajusin, että just tuolleen se tulee siivekettä nuollen tuossa kisavideossa renkaan jälkeen, jossa rima tippuu. Mahdoton hyppy siis. Lisätään treenilistaan (pitäisi tehdä se lista, muuten näitä ei muista!).

Pimeä putkikulma löytyi hyvin (oli muuten ehkä vielä "pimeämpi" mitä tuossa kuvassa). Sieltä piti sitten kipittää vauhdilla kohti putkea, ottaa päällejuoksulla yli 5:n ja ohi ekan putken pään. Pakkovalssikin toimi hienosti 7:lla, mutta sitä piti hinkata niin että kävin vaan nopeasti merkkaamassa ja lähdin liikkeelle paljon aikaisemmin. Kepeillä lipsui aluksi aina tokavikasta välistä ulos, jestas taas. Melkoista epävarmuutta. Jokunen kerta niitä sitten hinkattiin erikseen, niin jo pelitti paremmin. Kepit lisättävä treenilistaan.

Loppu oli vaikea. Ei saanut mennä liian lähelle pituutta eikä vekata turhaan ennen sitä, vaan saada lähes suora linja (ohjaajalle siis) kepeiltä maaliin asti. 9-10 välissä takaaleikkaus (kuvassa esteet ei ehkä ihan kuten todellisuudessa, oli siis mahdoton mennä oikealta puolelta). Keepihän ei osaa irrota eikä eteenkäskyä, eli siinä on vielä yksi asia treenilistalle. Ensin eteenmenoa ihan eteenmenona kuten pk-kisoissa. Sitten sama esteille, ja sen pitää kuulemma osata se lopulta vaikkei hypyt olisi suorassa linjassa eli napsia ne. Oli niin kovat treenit että oltiin molemmat ihan poikki, ja ohjaajalta meinasi reisi revähtää. Onneksi ice power ja BOT auttoivat.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Haut ja tokot

Sunnuntain hakutreenit pidettiin kännymastolla, kun muut paikat oli varattuja. Meille sama pieni alue, kun muille, 2 figua (olisin ottanut 3, mutta meitä oli niin vähän) pressuissa. Keepi oli kovin kyseleväinen, mitä kouluttajakin ihmetteli. Ekan ilmaisi kallion päältä n. metrin päästä, ei siis mennyt ihan liki ottamaan rullaa. Toinen oli hyvä, pikkaisen tepsutteli pressun päällä, muttei ollut edes nuolaissut. Kummallakaan ei nyt tehnyt sitä että olisi käynyt ja tullut pois, mutta eipä se ole sitä valoisassa niin tehnytkään. Tosin itse etsintä oli yhtä kyselyä. Höh.

Maanantaina tokoiltiin Kirkkiksen joukkueella Masalassa. Ensin paikkamakuu, menin piiloon, hyvä. Sitten tehtiin taas seuraa-maahanmeno-luoksetulo-seisominen sarja ilman palkkaa liikkurin kanssa ja seisomisesta superpalkka. Toinen koira suoritti samaan aikaan paikkamakuuta. Seuruu oli hienoa, sellaista mitä se on nyt tehnyt. Kaveritkin kehuivat. Muutkin liikkeet varsin hyviä, paitsi luoksetulossa (suora) jäi perusasennossa seisomaan. Liikkeestä seisominen oli hyvä, kuulemma paras mitä on nähty. Hyvä Silli!

Sitten kaukoja yleisön (2hlö) painostaessa vieressä. Hyvin. Sain vinkin, että koska jätän "kauko"-käskyllä, niin kannattaa joskus heittää palloa pelkästä jäämisestä, että skarppaisi eikä vaipuisi mihinkään paikkamakuumoodiin. Sekä kaukoissa että paikallamakuussa perusasennosta maahanmenot oli aika hitaita. Pitää välillä muistaa vahvistaa ja palkata niistäkin.

Lopuksi yritettiin vauhtinoutoja, tai siis vauhtijuoksuja kapula suussa. Kahden ihmisen kiertämistä, mutta kierrot ei oikeen koskaan ole kapulan kanssa toimineet hyvin. Nyt alkoi mälvätä. Lopulta keksittiin, että ihan perinteisen vauhtinoudon tyyppisessä otan sen kapulan siltä ennen kun heitän lelun. Ja heitän lelun taakse, eli liike jatkuu samaan suuntaan. Vähän niinkun kahdenlelun leikkiä. Pitää kokeilla! Ja itseasiassa ostin nyt toisen kapulankin (sen 650g:sen, se aiemmin ostettu on tosiaan n. kiloinen), niin voi tehdä myös kahdella kapulalla.

Sitten tehtiin BH-tyyppinen makuu toisen koiran tehdessä hommia. Hyvin pysyy. Ja lopuksi vielä ruutu, kun se oli siihen rakennettu, sekin hyvin. Mutta kovasti suositeltiin, että avustaja heittää palloa (ei siis valmiiksi ruudussa), koska näyttää, että alkaa ennakoida ja himmata lelulle.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Kisafiilistä

Pitkästä aikaa agikisoissa Purinalla. Pikkaisen jännitti miten saan psyykattua itseni ohjaamaan kunnolla, jaloissa painoi myös parin päivän treeniputki pitkin maita ja mantuja.

Eka rata meillä oli kroaatti Zeljko Goran tosi kiva pieniä haasteita sisältävä pyrähdys. Radan alkupuoli meni hyvällä asenteella, meno oli varsin mukavaa hullusta raivovauhdista huolimatta, olin tyytyväinen itseeni ja etenkin koiraan. Alun otin kakkosen edessä (vasemmalla) menin puomin vasemmalta puolelta ja tein persjätön puomin päässä. Keppien jälkeen olin meinannut tehdä persjätön takaaleikkauksen sijaan, mikä johti ilmeisesti lievään kiirehtimiseen ja keepi tuli kolmanneksi viimeisestä välistä ulos. Voi rähmä. Korjasin sitä sitten siinä paikalla, enkä aloittanut keppejä alusta, vaikka eihän siitä meinannut mitään tulla. Sitten meni taas hetken ihan kunnon draivilla kunnes päätin lopppusuoran alussa tehdä persjätön 16-17 välissä, mutten ohjannut koiraa esteelle, joten se tuli ohi ja ehti livahtaa keinulle (jossa teki vielä lentokeinun). Tyhmä ohjaaja. Mutta tosi kiva rata, ja hyvä fiilis keppikiirehtimismokaa lukuun ottamatta. Rata ei tullut videolle, kun kuvaaja oli puhelimessa. Harmi.

Sitten mentiin Esa Muotkan sellainen "mitäänsanomaton" rata. Ihan jees, mutta vähän tylsä ja tavanomainen, ainoastaan alun kepit oli pieni pohdinnan aihe. Mutta mitä tekee keepi? Tiputtelee rimoja! Eka rima alas, samoin ennen puomia oleva rima, sekä pituuden palikat. Hyvin se oli hyppysissä, vähän liiankin hyvin, vedin jopa yhden esteen ohi. Tuloksella 20 oltiin sijalla 2, voittajalla 14 ja risat... osallistujia luokassa 3kpl. Kivan pienet nuo medit. Jos joku keksii miksi rimat tippui, niin kertokaa. Pituudella se katsoo selvästi mua, ja totesin ennen rataa, että sitäpä ei ole taas aikoihin tullut treenattuakaan. Keinu on hiiiidas sen takia, että karjaisin "alas" käskyn todella voimakkaasti ja liian aikaisin, että oikeasti himmaisi eikä lentäisi täysiä päähän asti. Pitäisi ehkä ottaa siihen eri käsky kun puomille, että tietäisi jo esteelle mennessä mitä sieltä on tulossa...


Päällimmäisenä kisojen jälkeen oli mielessä, että tarvitaan ihan hirveästi estevarmuutta lisää. Keppitreeniä, rengasta, pituutta, muuria ja ne iänikuiset kontaktit. Kontakteihin olin tyytyväinen, ne on siis kesken, ja on ollut pahemmatkin (hiipiminen). Ekaradalla olivat jopa varsin mallikaat, siinä tein puomilla persjätön ja siitä huolimatta tuli reippaasti alas. Tokaradalla ne oli vähän hitaammat. No, kunhan Veikkolan hallivuorot kuukauden päästä alkavat, niin aion oikeasti keskittyä sekalaisen radantekemisen sijaan nyt yksittäisiin esteisiin ja tekniikkaan. Oikeasti!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Kelmi keepi

Perjantaina hälypuolikkaiden treenien teema oli litsläts - virtaava vesi. Sen lisäksi vettä oli tullut taivaalta ja sitä oli pusikot ja heinikot täynnä, niin että tuli oltua läpimärkä sisäisesti ja ulkoisesti.

Oittaan takana Ryssäniityn reunamilla oli tarkoitus mennä puron/ojan varteen ensin kerran ja katsoa koiran reaktioita, kiertää hieman eteenpäin kauempana puron varresta jättäen seuraavillekin koirille puhdasta aluetta ja palata sitten takaisin puron varteen, josta koira sai lähteä nostamaan figun.

Meidän ensimmäinen figu oli metsäpuron varressa. Pidin Kittyn liinassa, ettei sitä olisi tarvinnut jatkuvasti kutsua pois. Se nosti nenää ja merkkaili kukkulalle, jonka takana puro, ja figu, sijaitsivat. Purolla se ei mielestäni juuri merkkaillut enkä osannut lukea reagoiko vai ei. Kierrettiin kauempaa eteenpäin puroa ja kun palattiin sille, annoin Kitin mennä veteen ja katsoin reaktioita. Vedessä ei kummempia, se veti sinne samalle kukkulalle, nyt kukkulan takaa, minne aiemmin. Päästin irti ja sinnehän se kaahotti, ja kaahotti moneen muuhunkin paikkaan. Kävi mielessä että olisko käynyt löydöllä, mutta tuli sitten takasin. Lähetin uudelleen ja tällä kertaa se meni hieman enemmän vettä pitkin. Lähdin mukaan ja se pyöri jossain, palasi välillä ja meni taas. Ja muutaman kymmenen metrin päästä figu löytyikin sadeviitan alla istumassa, keepin kelmi ei sitä vaan ilmaissut. Ei, vaikka lähettelin useamman kerran, ei enää edes noteerannut koko figua. Käskin sitten lopulta figun nostaa kädet esille kuin pitäisi irtistä, ja johan kelmikeepi ilmaisi. Voi vitsit.

Otettiin siinä sitten seuraavalle rastille matkalla kartturin kanssa ilmaisutreeni ja sehän meni kuin oppikirjoissa konsanaan... Toinen samanlainen harjoitus oli sitten Ryssäojan varrella. Isompi oja, mutta ympäristö kasvoi vähintään metrin korkuista heinää ja muuta rikkaruohoa. Ota siinä nyt sit hajuja ojasta jota ei näy, eikä koirakaan pääse edes kunnolla eteenpäin. Ekalla reagointipisteellä ojan ylittävällä hevossillalla Kit mielestäni reagoi veteen ja otti sieltä hajuja, ja kehuin sitä siitä kovasti. Kierrettiin taas kuunes palattiin ojalle, ojanvarren loppumatka meni sitten jäljestyshommiksi, koska siellä oli edellisten raivaama polku. Tällä kertaa keepi löysi tyypin tätä polkua pitkin, kävi siellä, tuli muutaman metrin vastaan, meni takaisin ja sitten ilmaisi. Vähän paremmin siis, mutta surkea silti. Itse treenin teema eli vedestä hajun ottaminen ei onnistunut, harjoitus oli siihen liian vaikea, oja esteinen ja ekalla haju taas levisi kukkuloille. Pitäisi aloittaa paljon yksinkertaisemmalla. Ehkä joskus kokeillaan.

Lauantaina aamupäivällä raunioilla oli teemana vss-typpinen harjoitus n. peruskoetasoisille koirille. Itse en nyt osallistunut, kun harjoituksessa figuja ei nosteta eikä edes kerrota onko ne vai ei, en halunnut sellaista nyt tähän väliin, kun ilmaisu on muutenkin vähän levällään. Tehdään sitten joskus myöhemmin. Mielenkiintoinen harjoitus, kaksi koiraa teki saman alueen, ryhmänjohtaja seurasi ja merkkaili reaktiot ja päätteli missä tyypit, jäikö joku jne. Molemmat koirat jättivät kaivon merkkaamatta, haju ei kertakaikkiaan kai tullut sieltä. Sen sijaan eka koira nosti siitä vierestä tyypin, joka jopa saatiin pois piilosta, eikä siis jäänyt kakkoskoiralle nostettavaksi. Molemmat koirat ilmaisivat pellon rivitalon, jossa kahdessa osastossa oli vaatteita, yhdessä nakkia ja neljäs oli tyhjä!! Toinen koira ilmaisi vaatteet, toinen nakit. Aika paha. Molemmat koirat ilmaisivat myös kakkostalon keskiosassa olevan maalimiehen, joka nostettiin vasta lopuksi. Mielenkiintoinen harjoitus.

Meille perus rullatreeniä sovepiiloilla. Ensimmäinen vihreän kopin takana yläkasalla lautahökkeliavopiilossa. Figulla kädet kuin pitäisi irtistä, oli hyvä. Kakkonen oli L-putken takimmaisessa haarassa, se oli hieno kaikin puolin. Sitten työstettiin ohimennen keskikasa, joka oli miinoitettu vaatehäiriöillä. Kit ne kyllä merkkaili ja kävi vähän lähemmin tutustumassa, muttei alkanut ilmaisemaan eikä loppuun asti työstämään. Kolmas figu oli Tean tornin alaosassa. Kit meni hyvin ja ajattelin heti, että jaa tuolla. Mutta se tulikin pois, kiersi viereiseen kuutioon ja ilmaisi sieltä ja ehdin jo ajatella että "ai, no se olikin tuossa vieressä", mutta näytölle kelmikeepi lähti sitten kuitenkin sinne ekaan koloon ja siellähän se figu olikin. Mikäs juttu tää nyt taas oli, kelmikeepi?! Jestas sentään. Eli se taas jätti figun, päätti sitten kuitenkin palata ilmaistakseen, muttei jaksanut mennä samaan koloon vaan ilmaisi siitä vierestä. Sinällään ihan ok ilmaista se siitä vierestäkin JOS se ei olisi käynyt ensin siellä tyypin päällä pomppimassa ilman ilmaisua. Jepjep. Nyt palataan kyllä irtorulliin raunioilla, ei auta. Ja niitä rullia pitää alkaa "piilotella", että joutuu ne etsimään, eikä ole niin kiire pois figulta. Nythän se käy pikaisesti ja lähtee sata lasissa pois, oli siellä irtistä tai ei. Ja jos ei ole, niin tulee näköjään ilman rullaa. Ei malta alkaa miettiä kiintistä. Jestas.

Lauantaina illalla sitten vielä pimeätreenit Petikossa Pyymosantiellä. Tarkoitus oli ottaa vain kolme ilmaisua ilman hirveän pitkiä etsintöjä, mutta aina ei mene kuten on tarkoitus. Tyypit pressuissa/verkkopeiton alla. Ekasta tyypistä mentiin ohi kun Kii vähän kaahasi ja napsi sen kakkoseksi tarkoitetun ensin. Figu oli verkkopeiton alla, oli vähän lipslips lipsutellut, kävi pienen matkan minua vastassa, palasi ja ilmaisi. Toinen tyyppi löytyi sitten pienellä kiertämisellä, eikö siitä irronnut hajut, vai mitä kelmikeepi oikein meinasi, ei voi tietää. Tyyppi oli pressussa ja Kii kävi kiipeilemässä päällä ja pussaamassa, mutta otti sitten rullan, tällä kertaa ei jättänyt ja tullut vastaan, vaan se oli ok. Sitten tien toiselle puolelle missä tyypin piti olla "just jossain tässä" n. 20m tiestä. Vaan eipä löytynyt, ei noussut. Pari kertaa Kii kiipesi kalliolle ja lähdin perään tukemaan. Ei löytynyt, peesari sanoi, ettei voi olla niin pitkällä kohti leiripaikkaa, palattiin takaisin, keepi pyöri vaan jaloissa. Silloin aloin olla varma, että se on vaan jättänyt ilmaisematta eikä enää mene edes lähelle. Aikamme (ehkä 5-10min?) pientä länttiä suhattuamme totesin, että ei tästä tule mitään. Huusin figulle, että tule pois, ei tämä ilmaise. Figu vastasi jostain kaukaa edestä. Jep, ei me oltu siellä käyty ja näytettiin olevan ilmavirtauksen yläpuolellakin. Eli figu takas, ja keepi hommiin. Ääniavulla se sitten irtosi kivasti. Oli käynyt pienen pyörähdyksen ja figu sitten sen takaisin tullessa luuli, että sen jo voi palkata ja alkoi kehuman, voi kerpele... Karjuin, että älä palkkaa, ei se ole ilmaissutkaan vielä. Kutsuin pois, lähetin uudelleen, otti rullan hienosti ja nyt meni hyvin. Otettiin sitten vielä yksi ilmaisutreeni lähellä, se meni hyvin. Jestas mitä säätämistä. Kolmannen figun mokailu oli oma vikani, en ollut tajunnut antaa kunnon ohjeita, oletin että kaikki tietää miten toimitaan, millon rullakoira tulee näytölle.

torstai 1. syyskuuta 2011

Hullu-Siwwi aksaa

VIHDOIN eilen päästiin omiin ohjattuihin treeneihin 2,5kk tauon (kesätauko+juoksutauko) jälkeen.

Ennen treeniä tein alkulämmittelyiksi tokoa hallin pihalla. Seuruu oli aivan mahtavaa, se jopa painoi jalkaan, oli niin tiivistä ja intensiivistä, vau! Voisko tokokokeet järjestää agikentän vieressä? Otin muutamia luoksetulon pysäytyksiä niin, että ensin opetin sille mitä se käden heilautus tarkoittaa (en ole ennen oikeastaan opettanut, olen vaan kokeillut toimiiko) ja sehän tais vähän tajuta. Sitten muutama suora ja ne oli hyviä. Jääviä (istu ja seiso) niin että kuleskelin sitten vielä ympärillä, ok. Istuminen on kyllä hidas. Eteentuloa naksuteltiin, mutta jestas se on vaikeeta, kun on niin voimakkaasti hakemassa nyt vaan sivulle.

Sitten mentiin puomille ja otettiin alastulotreeniä. Namialustalla siinä on nyt ihan kiva draivi, mutta kovasti pitää vahvistaa.

Aksasta Kii oli melkoisen täpinöissään, mutta meni hienosti. Itse ainakin yritin ohjata rauhallisesti huitomatta ja jotenkin ehkä onnistuinkin. Teemana piti olla valssi, mutta ei radalla ollut kun yksi ennakoivan valssin paikka, sekä pari päällejuoksukohtaa. Ennakoivan valssin kanssa oli vähän tekemistä, kun sen jälkeen oli takaakierto ja mentiin hyvin läheltä valssilla kierrettyä estettä, jonka Killi hyppäsi ohimennessään kerran jos viidennenkin. Samaan kohtaan kokeilimme myös pyöritystä ja jaakotusta, pyöritys toimi ihan hyvin, ei vaan ole ohjaajan vahvinta repertuaaria. Jaakotus on taas koiralle vielä kovin vieras, eli sai tehdä töitä, että se meni hypyn, jarrutus on sille niin voimakas. Mutta olipa kivaa pitkästä aikaa!

Lisäys:
Ja tänään illalla pihatokoa. Pitkiä seuruupätkiä, oli ihan mahtava, painaa painaa. Olisko paikka pikkaisen liian edessä, kun on niin mun jalan tiellä, vai kääntyykö se vaan siihen eteen (pään nostaa kyllä ylös, siihen mihin sitä naksuttelin joku aika sitten)? Pitää kysyä joku katsomaan. Muutama eteentulo, kohtalainen, mutta vielä avustettuna. Vire oli kyllä hyvä. Sitten yritettiin treenata istumista, mutta se oli vaikeeta. Meni maahan, oli hidas, seisoikin. Mutta ehkä se siitä. Noutoa tein ensin kokeiluluonteisesti kokonaisen, ja voi jee. Laukalla palautti ja vielä hienosti eteen, paikka ja asentokin oli hyviä. Ja toinenkin ihan kohtalaisen hyvä. Sitten pari vauhtinoutoa, yritin heittää purkkia kun lelu ei kelpaa, mutta vähän hämminkiä sekin aiheutti. Sitten muutamia luovutuksen vahvistamisia, ne on kyllä aika kivalla mallilla. Ja yhdet kaukot, hienosti.