torstai 28. lokakuuta 2010

Sokkareita ja sähläystä

Sokkereita, eli vanhankansan suussa persjättöjä harjoiteltiin eilisissä viikkotreeneissä. Juha-coutsia oli tuuraamassa Rajaheimon Anu. Harjoittelimme ensin "kuivaharjoituksena" persjättöä kahden aidan avulla. Tosi aikaisin puolenvaihdon saa tehdä, että on ajoissa. Opimme, että persjättö pitää olla valmis selvästi aiemmin, kun valssi, jos sitä käyttäisi. Eli persjätön käyttö on aika harkinnan varaista, mutta joskus sille voi olla paikkansa. Miksi turhaan pyöriä itsensä ympäri, kun asian voi tehdä helpomminkin?

Meidän kuivaharjoittelut meni hyvin, vaikka Kittyn kanssa ei hirveästi olla harjoiteltu selän taakse jättämistä ja sieltä näyttävään käteen tulemista. Hyvin se kuitenkin osasi. Lopuksi tehtiin pieni rata, jossa persjättö tehtiin 3-4 väliin (koiran ollessa putkessa) eikä suoritettu 5-hyppyä. Toisessa variaatiossa persjättö tehtiin 4-5 väliin, kun koira oli tullut putkesta ulos ja lukinnut 3-hypyn. Hienosti meni tämäkin harjoitus.

Tehtiin myös puomia ja keppejä odotellessa, kummatkaan ei sujuneet niin hyvin kun maanantaina Veikkolan hallilla oli mennyt. Höh.

Maanantaitreenit Veikkolan hallilla
Hallivuorolle ei kukaan ollut tehnyt etukäteen suunnitelmaa, ja kun edellisiltä jäi käyttökelpoinen valmis rata, hyödynnettiin se.

Eli tekniikaltaan lähinnä välistävetoa/serpentiiniä. Sekä hyödyllisenä harjoituksena rengas ensimmäisenä esteenä. Ja siihenhän me toki kompastuttiin heti aluksi. Olin 3-esteen edessä ottamassa vastaan, ja jos kutsuin tule-käskyllä, Kit tuli renkaan ali (oli maxikorkeudella). Mutta lopulta tajusin kutsua rrrrrengas-käskyllä, jolloin tuli oikein. 3-sen takaakierto (tein jotain twistin ja saksalaisen välimuotoa kai) olikin haastava läheisen putken takia. Eli heitin ulkokautta kiertämään, ja yritin ottaa riman yli kiinni, mutta Kit pinkoi aina kovaa vauhtia kohti putkea.

Keskialueen esteet 5-6-7 ja 15-16-17 tuottivat suurimmat ongelmat, meni niitä kumpaan suuntaan tahansa. Kit kävi hullunkuumana eikä keskittynyt yhtään. Putki veti kovasti, kun yritettiin tehdä 16-17 väliä. Muuten meni kohtalaisesti, mutta melkoista sähläystä oli koko homma, kun kunnon suunnitelmallisuus puuttui. Puomia teki todella kivasti, vaikka olin aitojen takana. Meni reippaasti alas asti mutta pysähtyi kuitenkin kontaktille, eli juuri niin kun pitääkin. Kepitkin tosi hienosti.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Itsenäisyysharjoituksia

Hakutreenit Kattilajärventiellä. Vettä satoi, pimeää, liekö tuullut ollenkaan.

Katsottiin kun mm:t lähti, mentiin parkkipaikalle odottamaan ja sitten edettiin hyvä matka keskilinjaa (kuten mm:tkin oli edenneet). Pistot oli "laaksosta" kallioille. Ensimmäinen pisto oli hyvä. mm:stä hakihaki ja haki, tuli tyhjinsuin takaisin, mutta kun en tehnyt mitään, palasi etsimään ja löysi. Toinen oli hankala, eka pisto oli hieno, mutta nappasi edellisen koiran kanssa kuljetun poikkijäljen eikä edennyt tarpeeksi pitkälle. Tätä tahkotiin tovi jos toinen. Kit palasi, lähti uudelleen, palasi, lähti uudelleen. Teki tosi pitkään itsenäisesti hommia, mutta ei vaan löytänyt. Olin lähettänyt hieman liian eteen, lopulta lähetin sen uudelleen melkein takaviistoon, ja sieltä se mm lopulta pitkän hakemisen jälkeen löytyi. Mutta hienosti teki töitä.

"Missä kurre", ikää lähes 20kk

Kolmas oli nappisuoritus, hieno! Neljännelle lähti satalasissa suoraan, kunnes 15m päässä olikin pystysuora kallionseinä! Aikansa suhasi ees taas kunnes löysi paikan mistä pääsi ylös. Tuli kuitenkin taas tyhjinsuin takaisin. En muista lähetinkö sen uudelleen vai lähtikö se itse, mutta lopulta mm löytyi. Rullan kanto oli vähän löysää ja se tipahteli luovutuksessa, mutta siitä viis, koira teki töitä! Itsenäisesti. Aina se lähti sinne minne näytinkin, mutta sitten jossain 30-40 metrissä meni kaahaamiseksi. Ei se haittaa, kunhan etsii. Uskoisin, että toimisi partioimalla aivan loistavasti. Että kannattaako niitä pistoja tahkoa? Mutta kyllä me nyt tää kausi loppuun ( 2 krt) niitä tahkotaan, sitten on pohdinnan aika.

Ruoto tähystää peuroja

Yöllä Kipsu alkoi omituisesti yökkiä ja nieleskellä. Ensin luulin, että se oksentaa, mutta ei. Itse se oli aika normaali, vähän kun olisi hikka ollut. Yökkiminen jatkui aamuneljään välillä aika voimakkaastikin, välillä se ihan nukkui. Lopulta voimakasta nieleskelynikotusta seurasi muutama reverse sneezing ja mikälie karvapallo ilmeisesti irtosi kurkusta/nielusta missä sitten olikaan, ja nieleskely loppui siihen.

Ei ihme, että menee karvoja väärään kurkkuun, koska niitä karvoja meillä riittää! Sain lopulta Furminatorin ja kyllä lähtee! (eikä pelkästään Kitistä ;D) Tuo kuvissa näkyvä täysin karvaton paikka kaulassa ei kyllä ole furminoinnin tulosta, en tiedä onko se rapsuttanut siitä vai miksi kaikki karvat on kuluneet pois.

Kohtaaminen: Kitty ja peurat. Eräänä iltana lenkillä mentiin pimeässä peltojen läpi kulkevalle traktoritielle ja otsalampun valossa pellolla kiilsi vastassa silmäpari. Ja vieressä toinen, ja kolmas. Peurat läksi, koirat sai hepulin. Päästin kuitenkin Kittyn irti hetken perästä, ja hyvin se totteli käskyjä, vaikka peurat kovasti kiinnostivatkin. Ne mokomat asuvat tuossa meidän alaryteikössä. Harva se aamu näkee valkopyllyisen häviähdyksen kiitävän karkuun. Ja herkkupapanoita piisaa... Mistä tulikin mieleeni, että koirat saivat perjantaina herkuteltavakseen tuoretta hirven takajalkaa, ja hyvin kelpasi Kittyllekin. Oli aika tohkeissaan.

Muutamina aamuina on maa ollut ihan kunnon huurassa, ja sekö saa pikkukeepin hurjaan hepuliin, josta osalliseksi joutuu yleensä myös Nuka.

Kaverille kyytiä. Tuo omituinen karvamöykky kuvassa on Nuka.

torstai 21. lokakuuta 2010

Lopultakin!

Eilisissä treeneissä jatkettiin teemaa takaaleikkaus, ja vihdoinkin tuntui, että Kit tajusi homman jujun! Johan sitä on jankattukin.

Maanantaina hallivuorolla tehtiin takaaleikkauksia putken edessä ja tuntui ettei asia vaan millään mene pikkukeepin kaaliin. Tehtiin myös välistävetoja ja serpentiiniä, jotka toimivat ajoittain yllättävänkin hyvin. Kepit ok, samoin A:n alastuloa otettiin vauhdin kanssa, vaihtelevalla menestyksellä.

Keskiviikon ohjatuissa treeneissä oli oheinen rata, teemana siis edelleen takaaleikkaus. Rimat meillä oli n. 50cm:ssä. Coutsi oli sitä mieltä, että treenataan nyt 50-55cm rimoilla, niin Kitillä ei tule houkutusta ryysiä matalien rimojen läpi juoskemalla, vaan joutuu edes vähän hyppimään.

Koska heti alussa tuli putken (4) jälkeen voltti, otettin ensin muutamia yksittäisiä leikkaustreenejä 3-4-5 pallon kanssa. Sitten rataa, kunnes toisella kierroksella taas voltti putken (9) jälkeen. Pieni vahvistus myös siihen suuntaan pallon kanssa, ja sitten rata uudestaan, ja se toimi! Ensin ilman voltteja oikealle, ja sama vasemmalle. Hiffasiko se jotain?! Renkaalle en sitten enää saanut sitä radan lopuksi ilman voltteja, mutta sen hinkkaaminen jätettiin toiseen kertaan.

Otin erikseen keppejä, loistavat! Sekä puomia eri etäisyyksillä mm. leieröimällä A:n takaa ja sekin toimi suhteellisen hyvin! Välillä vähän himmaili, mutta välillä vähemmän. Hyvähyvä!

Yksi ilta tehtiin pihalla tiukkoja käännöksiä "rai,rai" "le,le". Ensin Kit ei tajunnut, että rima oli alempana, vaan hyppäsi reilun maxiloikan ;D Eikä käännöksetkään olleet mitään kauniita. Otin targetin peliin aivan siivekkeen viereen taakse, ja se auttoikin kummasti. Ensin toista puolta, sitten toista. Kun ne sujuivat, yritin osaako se erotella käskyt lähettämällä (ilman käsiohjausta, vain suullinen käsky) vuorotellen oikealle tai vasemmalle, eipä osannut. Eli lisää treeniä tähänkin.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Pimeillä pistoilla mörkö

Eilen tehtiin hakutreeneissä edelleen pistoja. Oli jo melkein pimeä, tuuli vinosti keskilinjan vasemmalta puolelta. Katsottiin, kun ekat mm:t lähti, vein koiran pois ja hetken päästä palattiin ja lähetin oikealle, kun Kit sen ensin valitsi. Meni hyvin! Samoin toinen ja kolmas. Kolmannella näytölle mennessä oli maalimies muuttunut möröksi ja sitä piti hulluna haukkua jostain 10 metrin päästä. Vasta kun mm alkoi kutsua ja kehua Kit meni luo ja palautui normaaliksi.

Neljännellekin lähti hyvin, mutta taisi mennä juuri tuulen yläpuolelta ohi ja haahuili aikansa sillä missä kakkos-mm oli ollut. Tuli sitten takaisin ilman rullaa, lähti keskilinjan toiselle puolelle ja pyöri sielläkin aikansa. Takaisin tullessaan otin muutamia askelia kohti maalimiestä, jotta Kit lähtisi sinne, mutta ei silti oikein irronnut. Vasta kun mm väläytti valoaan, Kit lähti oikeaan suuntaan. Tässä yritettiin saada koira toimimaan itsenäisemmin, enkä siis käskyttänyt sitä mitenkään, enkä lähettänyt uudestaan.

Viimeistä lukuun ottamatta meni siis jo hieman paremmin taas. Keskusteltiin pistoista vs partioinnista. Vähän tuntuu, että kouluttaja ei ole innostunut sitkeästä pistottamisestani, mutta ehdottomasti ei myöskään salli partiointia, jos aion jatkaa vielä kesken olevien pistojen opettelua. En kuitenkaan haluaisi vielä luopua pistoista, että olisi joku pohja, jos joskus haluaisi pk-kokeita yrittää. Ja kouluttajankin mielestä ne sopii siihen, että haetaan koiralle itsenäistä etsintää. Kit ei ole kovin itsenäinen, jos ajattelen sitä muussa olemisessa ja elämisessä. Se kyttää ja odottaa aika paljon käskyjä, joten nyt olisi hakusessa tyyli, jossa vahvistetaan sen itsenäisyyttä sekä että voisin "lähettää sen näyttämääni suuntaan suorittamaan itsenäistä etsintää".

lauantai 16. lokakuuta 2010

Medihän se!

Kääpiö-Siili mitattiin tänään virallisesti aglitytuomarin (R. Herrala) toimesta. Siwwi niiasi niin kauniisti, että mahtui medi-mitan alle. Ei tarvinnut edes mittauttaa useilla tuomareilla, se oli siinä. Meillä on nyt siis hyväksytty medikoiran kilpailukirja. Saas nähdä otetaanko se joskus käyttöönkin vai harjoitellaanko vaan?

Medeihin pääsy säästää tuommoista pikkukoiraa hurjalta rasitukselta, mutta tuo sitten ohjausteknisesti varmasti melkoisia haasteita. Kit on niin tuhatkiituri, että maxi-hypyt olisi hidastaneet sitä edes pikkaisen, mutta medi-hypyt ei. Nyt on pakko aloittaa uudenlaisen ohjaustekniikan opetteleminen, saas nähdä mitä coutsimme keksii. Helppoa se ei tule olemaan, vaikka Kit kuuliainen ja loistavasti kroppaa lukeva onkin. Tai sitten opetan sille numerot sekä kolme ensimmäistä aakkosta...

Ennen kisoista kotiin lähtöä otettiin ulkokentällä keppejä. Virheitä ei tullut, mutta edelleen se vähän himmaa. Kepit oli kyllä lähes pusikossa, joten paikkakin oli vähän huono.

torstai 14. lokakuuta 2010

Ja taas...

...takaaleikkauksia! Taidetaan treenata näitä koko loppu kausi kevääseen asti, kun ei oikein oppi mene perille, ei koiralle eikä ohjaajalle.

Ensin mentiin koko rata ja Kit teki sen hienosti (mitä nyt teki vissiin voltit molemmilla kerroilla putken jälkeen) ja puhtaasti (okserissa oli rimat matalammalla, ettei menisi taas maha edellä niihin). Sen jälkeen homma latistui putken leikkauksen kanssa jankkaamiseen. Kun homma luisti ilman pyörähtelyjä sarjan 3-4-5, vaihdettiin toisen puolen leikkaukseen eli 7-8-9 ja joka ainoa kertahan se yritti kääntyä edelleen esteelle 5 eli väärään suuntaan. Se ei yhtään osaa katsoa mihin suuntaan lähden itse, kun se menee putkeen. Pitäisi siis jatkaa asian vahvistamista yksinkertaisilla harjoituksilla.

Tein erikseen keppejä ja puomia. Kepit meni kohtalaisesti, paremmin kun parina edellisenä kertana, ei kertaakaan tullut väärin ulos, enkä myöskään siis palkannut siitä, ja himmaustakin oli vähemmän. Puomikin meni paremmin, jättäydyin välillä itse taakse ja heitin sille palloa jo ennen pysähdystä, eli siirryttiin jo melkeen juoksukontaktien puolelle. Kotona maan nokkiminen on toistaiseksi jäänyt, kun joka ilta on ollut jotan muuta treeniä ja elämä yhtä vaakaliitoa.

Tässä kuva viikonlopun kurssilta, kiitos Teijalle! Kevyesti liitää.
Karvanlähtö on edennyt niin, että joka paikka paitsi Kit on täynnä karvoja. Kohta se on taas pelkkä Ruoto.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Miljöbanalla

Tänään oltiin sitten häly-½:ssa, teemana Miljöbana. Kokoontumispaikkana oli Veikkolan teollisuusalue. En ottanut mitään varsinaisia etsintävarusteita mukaan, koska kuvittelin miljöbanan sisältävän jotain muuta kun etsintää. Mutta idea olikin, että tulee jotain yllätyksenä, ei voi tietää mihin joutuu ja mitä tekemään, pitää osata soveltaa ja toimia ryhmässä. Kaikki odottivat miljöbanaa ja jouduimmekin etsintään. Ja sen kyllä huomasi sekä koiravalinnoista että varustetasosta.

Ensin tehtiin ryhmässä (4 koiraa, joista 2 alle vuoden, Kit siis toiseksi vanhin!) tienvarsietsintää. Epäilin liekö Kit ollut hommissa ollenkaan, vaan lenkillä kavereiden kanssa (juurinhan oltiin edellisenä päivänä siellä kävelty). Tienvarresta (eri puolelta mitä me etsimme) kuitenkin löytyi lopulta henkilö, joka piti kantaa baareilla sairaalaan. Henkilö vastasi kysymyksiin vain kyllä tai ei, ja kun koirat sähläsivät jaloissa, oli tehtävä hieman haastava ja suhteellisen kaoottinen. Potilasparka.

Sairaalan pihalla potilas toipui, ja pelastusryhmä juotui peräkärryajelulle, sekä ihmiset että koirat kärryyn ja menoksi. Kittyä taisi jännittää jonkun verran, mutta osa jännityksestä tuli varmaan vieressä sähläävistä noutajista.

Sitten suunnistimme pimeässä metsässä rastilta toiselle erilaisten gps-koordinaatien mukaan. Suunnistus päättyi tehtävärastille, jossa oli esine-etsintää. Löysin yhden ja hieman vinkkaamalla sain Kittyn tuomaan sen minulle. Tästä meidät napattiinkin suoraan eroon ryhmästämme uuteen tehtävään.

Saimme etsintäalueen ja vinkin, että kadonneella on jopa irtorullat. Joten eikun hommiin, vaikka hieman mietin, että tietääköhän se mitä tehdään, kun ei ole vermeitä mukana. Päätin mennä myötätuuleen (kun siltä reunalta tultiin) siksakaten alueen (joka oli suhteellisen pieni). Alussa olikin kuitenkin hyvin jyrkkä kallion reuna, joten tein takaisin suuntaavan halkaisun läheltä aivan kallion alareunasta, joten ensimmäisestä siksakista tuli hyvin pieni. Kit pysytteli aika lähellä, mutta meni kuitenkin jollain tavalla osoittamiini suuntiin. Tulimme takaisin tielle, ja aloitin toista pistoa kohti (länttä?? eihän minulla ollut kompassiakaan) takareunaa ja sillon näin (vähän vaikeaa se oli, kun ei ollut valjaita, heijastimia, valoa, kulkusta, ei mitään), että Kit irtaantui hieman kauemmas ja selvästi etsi jotain (silmät sentään loistaa hyvin, joten mitä sitä valoja tarviikaan...). Sitten oma valoni osui maalimiehen heijastimiin, joten näin että oikeilla jäljillä oltiin. Pian Kit kaahasi takaisin ja huomasin suussa rullan, voi jee! Näytölle mentiin hihnassa hienosti. Osasi se. Partioimalla, pimeässä, ilman työvermeitä, kesken lenkin ja ilman että itsekään tiesin missä mm on. Hienoa!