torstai 14. lokakuuta 2010

Ja taas...

...takaaleikkauksia! Taidetaan treenata näitä koko loppu kausi kevääseen asti, kun ei oikein oppi mene perille, ei koiralle eikä ohjaajalle.

Ensin mentiin koko rata ja Kit teki sen hienosti (mitä nyt teki vissiin voltit molemmilla kerroilla putken jälkeen) ja puhtaasti (okserissa oli rimat matalammalla, ettei menisi taas maha edellä niihin). Sen jälkeen homma latistui putken leikkauksen kanssa jankkaamiseen. Kun homma luisti ilman pyörähtelyjä sarjan 3-4-5, vaihdettiin toisen puolen leikkaukseen eli 7-8-9 ja joka ainoa kertahan se yritti kääntyä edelleen esteelle 5 eli väärään suuntaan. Se ei yhtään osaa katsoa mihin suuntaan lähden itse, kun se menee putkeen. Pitäisi siis jatkaa asian vahvistamista yksinkertaisilla harjoituksilla.

Tein erikseen keppejä ja puomia. Kepit meni kohtalaisesti, paremmin kun parina edellisenä kertana, ei kertaakaan tullut väärin ulos, enkä myöskään siis palkannut siitä, ja himmaustakin oli vähemmän. Puomikin meni paremmin, jättäydyin välillä itse taakse ja heitin sille palloa jo ennen pysähdystä, eli siirryttiin jo melkeen juoksukontaktien puolelle. Kotona maan nokkiminen on toistaiseksi jäänyt, kun joka ilta on ollut jotan muuta treeniä ja elämä yhtä vaakaliitoa.

Tässä kuva viikonlopun kurssilta, kiitos Teijalle! Kevyesti liitää.
Karvanlähtö on edennyt niin, että joka paikka paitsi Kit on täynnä karvoja. Kohta se on taas pelkkä Ruoto.

Ei kommentteja: