Hakutreenit Mynttilässä, uusi maasto, avoin rinne saniaisia. Ei juuri tuulta, lämpö n. +10C. Tultiin myöhässä, kun luultiin, että treenit alkaa normaalisti kuudelta, vaan ne olikin alkaneet jo viideltä. Alue oli siis jotensakin tallattu.

En tiedä mitä tapahtui tai missä mennään, mutta koira oli aivan pihalla ja teki aivan omituisia asioita, lähes jokainen pisto meni jollain tavalla pieleen. Ensin normaalia kaahotusta, ja vaikka oli haamu, niin näytölle meinasi edelleen kaahata ylärinteeseen mihin kaahasi pistollakin. Toinen pisto oli katastrofien katastrofi, Kit oli aivan pihalla mitä pitää tehdä, se oli jo melkein kiipeemässä puihin, pyöri ja ihmetteli silmät ymmyrkäisinä. Kolmas ja neljäs (edelleen haamuja) samaa rataa. Sitten pieni tauko, kun kouluttaja luuli että se oli siinä, vaikka meillä oli vielä 2 purkkia jäljellä. 5. otettiin valmis, Kit teki ensin taas voltin, toisella eteni hyvin ja suoraan ja haki tietenkin taas sen takajäljen, kaahotti jossain kaukana, ja tuli lopulta takaisin - ilman rullaa, mitä ihmettä? Tajusi vissiin itsekin, että jotain puuttuu, kun lähti ihan omin avuin takaisin. Nyt jopa löysi maalimiehen. Oli juossut siitä kaksi kertaa n. metrin päästä ohi. Ensin meni, löysi takajäljen ja jäljesti taas ohi... voi taivas. Kuudes oli taas haamu, sen se sentään löysi.

Mistähän nyt oikein tuulee? Oliko se väsy eikä siksi jaksanut keskittyä? Oltiin toki oltu kaksi päivää kaiket päivät liikkeessä, sienimetsässä ja pihalla, eilen varsinkin se veti varsinaista hepulia pihalla. Mutta onhan se ennenkin jaksanut treenata vaikka onkin ollut paljon aktiviteettia.
Vai tekikö ne meidän tyhjänyritelmät noin paljon hallaa? Vai onko nyt joku herkkiskausi menossa? Mörkö- tai murkkuikä? Saniaiset toki oli vissiin muillekin kuljettanut hajuja hankalasti, mutta silti. Tai sitten tämä on jotain normaalia takapakkia, joka meiltä on vielä jäänyt kokematta. Hyvä kauden päätös odotettavissa? Ei, pakko saada tilanne korjattua ennen talvitaukoa.
Nemi-siskolla on alkanut sulkasato, joten piti tutkia tilanne. Kyllä, Kit seuraa urheasti siskon rytmiä: karvaa alkoi juuri irrota ihan kiitettävästi eli kohta se on taas kalju.


1 kommentti:
Veikkaisin normaalia takapakkia, tuleehan niitä. Tai sitten sekin on apinointia Nemistä, ei menny meilläkään lauantaina haku kovin kummoisesti. Huoh.
Lähetä kommentti