maanantai 17. toukokuuta 2010

Sunnuntain hauhaut

Hakutreenit Histassa, ihan hyvä tuuli. Otettiin keskilinjaksi heti autoilta nouseva tie ja alueeksi sen laidat. Kittylle pistoja. Eka haamu tuulen alapuolella ehkä 30metrissä, meni hyvin. Toinen valmiina tuulessa mäen päällä. Irtosi hienosti, mutta mäen alla alkoi vetää mäen reunaa ensin vasemmalle, sitten oikealle. En muista miten tämä päätyi, otettiinko lähetys uudestaan, vai menikö lopulta sillä yhdellä, otettiin varmaan uusiksi. Kolmas tuulen alapuolella valmis, lähti taas tosi hienosti suoraan ja kovaa, mutta taas kääntyi eteenpäin keskilinjaa, ja haahusi ja haki. Tuli jopa takaisin ja lähetin uudelleen, muttei lähtenyt mihinkään. Kolmannella lähetyksellä meni lopulta paremmin, ja lopulta löysi. Melkoista seilaamista. Viimeinen otettiin tuuleen ja vielä haamuna, meni suoraan ja hyvin ylös mäkeä, siellä joutui vähän hakemaan. Ei hitsi, pitääkö tässä palata haamuhihin, että saisi pistoihin sitä pituutta ennen tuon seilaamisen alkamista. Ongelmaahan ei ole, jos ei ole niin väliä onko pistot suorat vai kiemurat. Mutta jos suoraa haluaa, niin sitten vaatii hiomista. Keinoista ja etenemisestä täytyy keskustella ensi kerralla. Ja reikäpeitto pitää muistaa ottaa mukaan, ei se auta jos se lojuu kotona kaapissa!

Lopuksi otettiin vielä rullaa. Hienosti kulki! Ensin ihan lähellä, sitten vähän kauempana ja kolmas (vika) ehkä n. 20metrissä. Viimeisen ote oli vähän reunasta, mutta Päivi olikin pitänyt rullaa kokeeksi vain toisesta päästä kiinni. Heti näkyi otteessa. Samoin tämä viimeinen rulla tipahti luovutuksessa maahan, tosin Kit piti sitä kyllä suussa kunnes sanoin "kiitos"-käskyn, joten vika ei ollut koiran ja hyväksyin sen ja lopetettiin siihen. Joka kerralla tuli hienosti sivulle, ekalla kerralla ei tainnut istua. Vauhti oli hyvä, näytöille meno melkoisen vauhdikasta! Ja kaulassa roikkui itse väkertämäni hieno kiintorulla niin treeneissä kun ilmaisussakin. Käytetään tätä niin kauan, että saadaan se norski muutaman viikon perästä.

Kuvat on otettu lauantaina pihalta, kun oltiin käyty helteessä jo tunnin kävelyllä lähimaastoissa ja pieni eläin tarvitsi vielä aktiviteettia. Se veteli hullunhepuleita pihaa ylös ja alas, ja jumppasi tennarilla. Lenkillä käveltiin tuosta Huhmarjoen kupeesta ja kun siinä oli kiva venepoukama (mutapohjalla tosin), niin koitin saada Kittyä uimaan, mutta ei se halua. Kahlaa ja saalistaa itse tekemiään kuohuja, mutta ei ui. Sunnuntaina treenien jälkeen käytiin yrittämässä Histan Kakarlammella, mutta ei, pelkkää kahlaamista.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Agitreenit ja 4. rauniotreenit

Lisään tähän muutaman kuvan lisää viime sunnuntain paimennuksista ja loppuhulinoista. Kuvat ©Marko Osala.

Äiti ja tytär

Törpöt agiradalla
Keskiviikkoageissa oli vain yksi kouluttaja paikalla, jonka kanssa tehtiin rataa. Itsenäisesti harjoiteltiin hyppyviuhkaa, pituutta, keppejä, keinua, A:ta ja pussia.


Radan teemana oli välistävedot. Meillä ongelmia tuotti rengas, alussa tuppasi menemään useastikin väärästä välistä. Tiedä auttaisiko tähän, jos sen nostaisi maxikorkeuteen. Vahvistusta tarvitsee kuitenkin paljon. Välistävedoissa olen auttamattoman hidas, ja vinkkinä sain miettiä kannattaisiko opettaa koira irtoamaan kädellä sivulle ja tulemaan taas niin, että itse pystyy etenemään suoraan ja vaan kättä vartalosta nostamalla ja laskemalla koira menisi ja tulisi. Kannattaisi, ainakin ohjaajan kannalta. Peruuttaminen on kyllä agiradan vaikein asia tälle ohjaajalle. Vitoshypylle irtosi tosi hienosti kierrä-käskyllä. Rimat oli 45:ssä. Pikkuhiljaa niitäkin pitäisi alkaa nostamaan.

A:n kontaktilla Kit tuli aluksi puoliksi maahan asti. Se oli niin kierroksilla, ettei kai muistanut ja malttanut, mutta muutaman toiston jälkeen alkoi sujua vähän paremmin. Keinua tehtiin ihan yksin, ja se menikin tosi hienosti alas-käskyllä. Itseasiassa Kit alkoi himmata ehkä jopa liikaa jarrutuskohdassa tai jopa sitä ennen, kun ei ollut välipalkkaa. Muut itsetreeniesteet meni hyvin. Vasta hallillan kepit nähdessäni muistin, että meidän piti treenata niitä kahta keppisarjaa peräkkäin... niin ne vaan viikot vierähtää, eikä muista treenata.

Raunioilla teemana törpöt.
Treenit aloitettiin telineillä. Tokihan Kit telineet menee, siitä ei ole epäilystäkään. Ongelma on hallinnassa, eli kun pitäisi mennä hallitusti ja rauhallisesti, ja ehkä vähän odottaakin, mutta kun ei malta! Sitten itse treenit. Lähes helle, reipas tuuli poikkeuksellisesti ylhäältä alaspäin. Nyt otettiin ohjelmistoon ylös aukeavat törpöt, koska ne selvästi oli vaikeita. Ja olihan ne. Kiersi, kiersi, eikä mitenkään meinannut älytä nostaa päätä sieltä 20cm maanpinnasta. Mutta hienosti teki töitä ja kaikki kyllä löytyivät ihan kohtalaisessa ajassa. Ensimmäisellä maalimiehellä tapahtui sama mitä muutaman kerran aiemmin, että vaikka lähetän sen lähes kohti ekaa piiloa, se mennä hömpöttää ties minne kasojen taa. Kutsusta se kyllä tulee hienosti, mutta nyt se alkoi sitten himmata vieressäni hiipien "joko saa mennä, joko saa mennä". Kouluttaja ehdotti, että jos kokeiltaisiin kuitenkin ensi kerralla liinaa, edes sillä ekalla maalimiehellä. Ettei tarvisi kutsua, mutta oppisi, että lähellä pitää pysyä. En ollut ajatuksesta yhtään innoissani, mutta kokeillaan. Edes sillä ekalla. Seuraavat onkin meneet jo hieman maltillisemmin muutenkin.

Treenien jälkeen vielä ammuttiin jokaiselle kakaralle erikseen. Tehtiin namiruutu, johon ripoteltiin nameja hetki ennen laukausta. Kit söi, mutta keskeytti, nosti pään äänen suuntaan ja katseli, piippasi kerran-pari ja hötkyi hetken, mutta jatkoi sitten namien syömistä. Mielestämme ei ollut kyse mistään pelkoreaktiosta, vaan kiinnostuksesta. Ampuja siirtyi hieman kauemmas ja ampui uudelleen. Kääk, nyt en muista mitä se teki toisen laukauksen jälkeen, nosti kai pään taas hetkeksi mutta jatkoi pian syömistä. Kai. Mentiin sitten katsomaan ampujaa, koska Kit oli siitä selvästi kiinnostunut. Uskoisin johtuvan yleisestä uteliaisuudestä sekä viime syksynä ammuskelluista "kissanruokamenetelmistä", jossa laukausta seurasi palaava tyyppi ja kissanruokaa. En kuitenkaan halua, että Kit ehdollistuu: laukaus > etsi ihminen, joten en kyllä taidan ensi kerralla sallia katsomaan menoa. Järkevää tässä menetelmässä on, että ihmiset ei tee mitään, koira syö nameja paukkuessa, ja etenkin se, että paukut etääntyy eikä päin vastoin! No, ei se paukkuarka ole, ainakaan vielä. Tätä jatketaan niin, että pikkuhiljaa siirrytään lähemmäs, mutta toinen laukaus sitten aina ensimmäistä kauempana.

Ja raunioilla oli kaksi kyytä. Jep, kesä. Yök. Punkkeja en ole noista vielä löytänyt, omasta otsasta kävelemässä kyllä. Joko tässä saa alkaa odottamaan talvea?!

maanantai 10. toukokuuta 2010

Lampaita!

Sunnuntai vietettiin Rymättylässä Hilskan Kaisan (Kennel Kelmi) järjestämän paimennuspäivän tiimoilla. Menossa mukana oli 4 Maiskis-lasta (Nemi, Nikki, Naxe ja Kitty) + saman verran muita koiria. Homma aloitettiin Kaisan esittelyillä ja lyhyellä perehdytyksellä paimennuksen saloihin. Pääsimme myös ihastelemaan kelpie Heilin (Spinifex Heili) työskentelyä, kun lampaita siirrettiin laitumelta aitauksiin, jossa meidän oli tarkoitus harjoitella. Oli se hienon näköistä!

Kaisan koulutusfilosofia perustui kahteen osaan: liinassa opetetaan hillittyä käyttäytymistä ja käskyjen kuuntelua, irrallaan nostetaan viettiä. Eli me harjoittelimme lampaisiin tutustumista ja paimenvaiston sytyttelyä varovasti ja hillitysti liinassa. Myöhemmin alettaisi sitten harjoitella myös irti ja antaa vietille vallan ja jopa nostattaa sitä, ja sitten pikkuhiljaa askel askeleelta molempien tapojen kehittyessä ne lopulta yhdistyisivät.

Kittyn käyttäytyminen alueelle tullessa yllätti. Odotin, että se sinkoaa ja syöksyy tapansa mukaan joka suuntaan ja menee sekaisin lampaita nähdessään (ei ole koskaan ennen nähnyt). Mutta mitä vielä! Tokihan se täpinöi vähän, kun pääsi autosta, mutta lampaita se ei ollut huomaavinaankaan! Omituista.

Ensimmäinen harjoitus oli pyöreässä aitauksessa, missä oli kolme lammasta. Tarkoituksena oli vaivihkaa näyttää koiralle lampaiden kiertämisen ideaa. Koira oli kiinni ja sitä juoksutettiin aidan reunaa pitkin lampaiden ympärillä ja välillä käytiin itse taputtelemassa lampaiden peppuja, että koira kiinnittäisi niihin huomiota. Alku meni jolkotellessa ja lampaiden kakkoja syödessä, ihan kun lampaita ei olisi ollutkaan. Pikkuhiljaa kiinnitin itse enemmän huomiota lampaisiin, ja kävin niitä ajamassa aidan reunalta liikkeelle ja Kits:kin alkoi vähän uskaltaa niitä katsella. Lopulta se jo vähän liikuskeli niiden takana. Tässä vaiheessa kuitenkin tuntui hieman turhauttavalta.

Toinen harjoitus oli isommassa aitauksessa, jossa ajettiin lampaita nk. tasapainokuljetuksella ihminen edessä koira takana. Aluksi apuohjaaja oli edessä ja itse kuljin koiran perässä ja jarruttelin tai annoin luvan ajaa sen mukaan miten lähellä lampaat ohjaajaa olivat. Toisessa harjoituksessa sitten vaihdettiin, eli apuohjaaja oli liinan päässä vahvistelemassa käskyjäni, ja itse olin lampaiden edessä antamassa ohjeita "aja" tai "odota". Eihän se osaa kumpaakaan käskyä, mutta yritettiin kuitenkin. Kumpaisenkin harjoituksen jälkeen ohjaajat sanoivat, että kyllä siellä näkyi ajoittain pieniä väläyksiä että idea alkaisi hahmottua. Isommassa aitaukaisessa Kit mielestäni selvästi jo keskittyi hieman paremmin hommiin, ja kakkojen syöminen jäi vähemmälle. Etenkin sillä kierroksella, kun itse olin lampaiden takana eli oikeassa "kuljetusmuodostelmassa".

Kahdessa ensimmäisessä harjoituksessa olleet lampaat olivat rauhallisia jäkittäjiä, mutta iltapäivällä saimme käsiteltäviksi hieman "liukkaampia" lampaita isommalla laitumiella missä ei myöskään ollut aitoja tukena. Oli meillä kuitenkin vahtikoira, joka tarpeen tulleen sai ajettua lampaat kasaan, jos ne sattuisivat karkaamaan.

Lounaan jälkeen oli siis vuorossa isompaa kuljetusharjoitusta, joka tapahtui samalla periaatteella kun aamupäivän viimeinen harjoituksemme. Kaisa piti koiraa ja itse piti kulkea lampaiden edellä ja sauvalla ohjata koiraa, Kaisa sitten jarrutteli, jos/kun koira ei totellut käskyjä. Harjoituksessa kuljettiin pellon poikki edes takaisin ja päässä tehtiin nk. "flankit" eli itse kuljettiin lauman läpi ja koira flankkasi lauman ympäri takaisin tasapainokuljetukseen. Näisä flankeissa Kaisa kuljetti ja ohjasi koiraa, samoin ohjaaja sauvalla ja vartalon liikkeellä ohjasi myös. Kit alkoi ymmärtää kuulemma käännöksen ja lampaiden kierron jujua, ja lähti jo vähän itsekin mukaan flankkiin ja osasi korjata loppupisteen ihan oikein vastapuolelle lampaita missä itse olin.

Koska Kit ei osaa "odota"-käskyä siinä mielessä miten se tässä olisi tarvinnut, kokeilin "maahan"-käskyä, minkä se osaa melko hyvin myös kaukana. Ja se menikin, tosin harvoin ekalla käskyllä, mutta meni kuitenkin. Tämä sitten kyllä aiheutti sen, että "tule"-käskyllä se ryntäsi eteenpäin. Eihän se osaa "ajahitaasti"-käskyäkään. Mutta näissä iltapäivän harjoituksissa se selvästi oli jo hommassa mukana suurimman osan ajasta. Se osasi myös itse korjata, jos lauma alkoi sivusuunnassa levitä. Se vähän haki reunoja ees taas ja kävi tiivistämässä laumaa.

Viimeisessä harjoituksessa kuljetettiin laumaa kahden koiran kanssa. Toinen oli ajamassa ja toinen jarruna lampaiden edellä. Meidän parina oli puoli vuotias kelpielapsi Kompa. Ajo sujui meiltä kohtalaisen hyvin, Kit oli hommissa mukana, mitä nyt tehtiin melkoista kiemurtelua. Jarruhommat sen sijaan ei oikeen Kitiä kiinnostaneet, vaan siinä vaiheessa meni jo syömispuuhiksi. Loppupysäytys tosin sai aikaan yllättävän reaktion. Kit kääntyi yllättäen lampaiden eteen ja tuijotti niitä, selvästi pysäytti. Seurauksena, että etummainen lammas tuli nuuskimaan, että "ootko ihan tosissasi", ja Kit pussasi sitä! Sitä jännitti se ihan hirveesti, mutta hyvin se homman hoiti! Pieni paimenkoila!

Kaisa sanoi harjoituksen jälkeen, että Kittyssä on nähtävissä taipumusta silmäpaimennukseen. Muissa siskoksissa tätä ei niinkään näkynyt. Yleensä koiralla on jonkun verran silmäpaimennusta ja jonkun verran kroppapaimennusta ja toinen näistä on se vahvempi. Showlinjaisissa harvemmin on vahvan silmän omaavia, kun taas workkereissä se on yleisempää. Tyypillisiä kroppapaimenia ovat mm. beuceronit ja lk colliet. Kittyllä siis voisi löytyä sitä silmää, mitä ei siis ihan joka kelpiltä välttämättä löydy. Hitsi! Ja tämän näkyy Kaisan mukaan myös normielämässä mm. asioiden tuijotuksena. Jep, näkyy paikoin. Hän käski huomioida normikoulutuksessakin asiaa: ei nenäkosketusta alustaan (ei voi erottaa millon koira tuijottaa ja millon koskettaa nenällä), liikkumatonta lelua tuijotetaan. Kyllä. Kit joskus vaan jähmettyy treeneissä tuijottamaan lelua, jos se ei liiku. Kotona itsekseen leikkien sillä ei kyllä tätä ongelmaa esiinny. Talvella se tuijotti ja jahtasi lampuista (koirien valot, otsalamppu) hankeen tulevia heijastuksia lähes neuroottisesti. Aluksi kivalta tuntunut "kelpie jahtaa laserpointterin valoa" -leikki piti lopettaa alkuunsa. Varjojahan se saattaa tuijottaa vaikka loputtomiin, jos ei kiellä. Hmm... mielenkiintoista. Samaan asiaanhan Silvia Trkman kiinnitti huomiota maaliskuun agikurssilla (josta juttu edelleen kirjoittamatta), ja oli kysynyt kurssin vetäjiltä jälkeenpäin, että onko Kit työlinjainen, kun siinä näkee paimenkatsetta mitä harvoin showlinjaisissa näkee. Naureskelin tuolloin, että se nyt vaan on silmät pulleena agikiihkosta. Mutta ehkä siinä piili pieni totuudensiemen seassa?

Että eihän tätä nyt voi sitten tähän jättää, jos kerran tuollainen hieno ominaisuus sieltä saattaisi löytyä! Ehkä me siis vielä käymme joskus toistekin katsomassa lampaita. Olivat muuten aika söpöjä suomen ja ahvenanmaanlampaita. Semmoisiahan voisi ottaa omallekin pihalle, vai mitä?

Lopuksi pienet hulinat laitsalla. Ei tuommoinen pieni paimenpäivä tunnu kelpielapsissa missään, vauhtia piisasi vielä kunnon ralleihin!

Eevi, Kitty ja joku mustista

Ruskeat antavat Naxelle kyytiä. Kitty oikealla, onko tuo vasen Eevi?
Vasen taitaa ollakin äiti Jilla.

Team Maiskis: Naxe, äiti-Jilla, Nemi, Kitty ja Nikki

Yritän jossain vaiheessa käydä loput kuvat läpi, jotta muutkin osallistuneet näkevät omiaan. Ne on vaan käytävä yksitellen läpi, ei kamera ihan taipunut kaukana hämärässä kuvaamiseen, joten ovat ylivalottuneita suhruja. Mutta kai niistä jotain näkee, kun vähän muokkailee.

perjantai 7. toukokuuta 2010

3. rauniotreenit

Kerrankin oli kaunis ilma, joten kamerakin pääsi treeneihin mukaan. Kittylle oli vuorossa pitkät treenit, mikä meidän kohdalla näin aloittelijoina tarkoitti kahta lyhyempää treeniä.

Ensimmäisellä kierroksella teemaksi otettiin jälleen tarkennus ja suht. vaikeat piilot ja edelleen alasmenoa. Alueena oli talot, käärmekasa, alakasa ja pellot. Mutta kun käärmekasasta nimensä mukaisesti löytyi tallauksen yhteydessä kyitä (YÖK!), se jäi pois alueesta. Tuuli oli tässä vaiheessa vielä jonkunlainen, taisi puhallella talojen takaa keskikasan suuntaan. Maalimiehet edelleen yksitellen.

Ensimmäinen mm oli ylätalon vieressä olleessa mustassa pystyputkessa. Kit sai hajun jo heti lähdössä, mutta paikannus olikin sitten työn ja tuskan takana. Ensin kesti melko pitkään pelkkä tarkennus, Kit kaahas ees sun taas talon päädyssä ja sen ympäristössä, veti jopa nokkaa kohti talon kattoa. Lopulta se sai kohdistettua hajun mustaan putkeen, muttei meinannut millään tajuta, missä se maalimies on vaikka haisee. Se joutui jopa "ikuiseen looppiin" kiertämään mustaa tötsää todellä idioottimaisen oloisesti vauhdilla monta kertaa ympäri (kts. kuvat). Lopulta pieni herne raksutti sen verran, että tajusi nostaa pään tötsän reunalle. Olipas vaikea, mutta mahtavasti se teki töitä, eikä kertaakaan kysellyt tai keskeyttänyt hommia!

Toinen maalimies oli melko lähellä keskikasan reunalla bunkkerin suulla. Sinne Kit juoksi melkein suoraan, eli hyvä palautus vaikean työstön jälkeen. Kolmas oli sitten keskikasan toisessa päässä lyhtypylvään juurella olevassa kuopassa betonilevyjen ja ritilöiden alla. Tästäkin Kit sai melko nopeasti hajun, mutta taas työstö kesti hieman, kun ei millään meinannut löytyä sitä koloa mistä pääsee hajun luo. Lopulta rako löytyi, eikä ollut mitään ongelmaa mennä alas pimeään. Tosi hyvä treeni, ja hieno pieni kelpi!

Loopissa, osa1

Loopissa, osa 2

Toinen kierros oli sitten ryhmän viimeisenä parin tunnin päästä, oli jo hieman hämärää ja tuuli oli tyyntynyt lähes täysin. Odotellessa tein takaosan kaikki telineet (joita käytetään peruskokeessa). Odotuksien mukaan niissä ei ollut mitään ongelmia. Ainoastaan "puomi"lankku, joka alkoi heilua kesken kiidon, jänskätti hieman, mutta hyvin Kit meni sen uudelleen, kun otettiin hieman rauhallisemmalla tahdilla.

Sitten etsimään, tarkoituksena oli ottaa vähän helpompaa, mutta toisin kävi. Olin pyytänyt ensimmäisen keskitalon yläosaan, jotta voin kokeilla sen lähettämistä rappusia pitkin. Kierrettiin ensin keskitalo, ja sitten lähetin sen rappusille. Ensimmäinen lähetys oli vähän hutiloiva ja se tuli parin askelman jälkeen alas. Uusi tarkempi lähetys auttoi, ja se kiipesi reippaasti ylös ja löysi maalimiehen. Hyvä! Tässä tosin ei ollut mitään etsittävää, koska haju ei piilosta tainnut alas kulkeutua, vaan Kit löysi maalimiehen vain uskaltamalla kävellä raput.

Toinen oli pyynnöstäni ylöspäin aukevassa betonitötsässä sokkelin vieressä, koska olin huomannut noiden ylöspäin aukeaven olevan pienelle kelpille kovin vaikeita. Ja tämä osoittautui jopa melkein ylivoimaisen mahdottomaksi. En tiedä mitä tapahtui, eikö tötsästä todellakaan tullut yhtään hajua, vai oliko Kit niin sekaisin alueen kaikista tallatuista hajuista (oli 14. koira radalla!), vai eikö se jaksanut keskittyä vai mikä. Aluksi se pyöri ja muka haeskeli kyllä, mutta selvää merkkiä "nyt haisee" ei sen elekielessä näkynyt ja se alkoi haahuilla yhä kauempana, eikä oma liikkuminenkaan auttanut. Ei vaan tullut yhtään mitään koko hommasta. Lopulta se jotenkin ohjattuna päätyi nostamaan nenänsä sen verran, että bongasi maalimiehen, mutta olipa kyllä vaikea! Lisäksi se vielä pomppasi tötsän sisään maalimiehen syliin, ajattelin ensin että olipa reipas. Mutta sitten tajuttiin, että ei ollenkaan hyvä, jatkossa se sitten pomppaa suinpäin kaivoonkin.... eli vastaavat on estettävä!

Kolmatta maalimiestä siirrettiin hieman, kun toinen oli niin kovin vaikea. Kolmas oli alakasan päällä "hökkelissä", ja tämä nyt taas oli niin helppo kun helppo voi Kittylle olla! Ja se meni piilolle jostain ihan oudosta kolosta, mistä kukaan muu ei mene. SolakkaSilakka keksii ihan omat reitit. Liikkuminenhan sillä on uskomattoman sujuvaa ja ketterää, se on hyvin ohjattavissa, kuuntelee käskyt hyvin, mutta kun on selvästi hajulla, se yleensä työstää ne hienosti ilman avunpyyntöjä.

Jatkossa vaihdetaan alas mentävien piilojen harjoittelu ylöspäin aukeavien tötsien harjoitteluun.

Istutaan maalimiehellä, vaikka vaikeaa olisi, mutta istutaan!

torstai 6. toukokuuta 2010

Agitreenit

Aloitettiin radalla, jonka teema oli tuttu doublebox-valssiharjoitus radalla. Radalla tosin ei ollut muina esteinä kun rengas ja putki, mutta samalla tuli harjoitukseen vähän lisää vauhtia, sekä rengas ekana esteenä ja ylipäätään osana rataa. Hyvin Kit meni renkaan, vaikka itse olin renkaan sivussa tai myöhemmin jo hieman putkeen päin renkaalta. Rengas kun ei ole vielä mitenkään satavarma, ja siihenkin saatiin treenivinkkiä siten, että toinen naksuttaa koiran takana, jos koira menee renkaan oikein (näkee takaa heti ponnistuskohdasta meneekö oikeasta kohdasta vai ei) ja itse pystyy olemaan sivussa ja vaihtelemaan paikkaa. Myös takaakierto renkaalla pitäisi harjoitella pikkuhiljaa.

Mutta se rata. Alku aina sama ja sitten 7-esteen paikka vaihteli ja sen mukaan valssit. Ja enhän minä enää muistanut miten ne piti mennä.
7a) Sääntö nro1: valssi lähellä seuraavaa estettä.
Numero 6:n kohdalla saatetaan koiraa vasemmalla kädellä 5:lle ja 6:lle ja kun koira on 6:sen takana, vaihdetaan kättä ja peruutetaan/valssataan kohtaan 7a.

7b) Sääntö nro1: valssi lähellä seuraavaa estettä.
Saatetaan jälleen vasemmalla koira 5:selle ja samalla peruutetaan kohti valssipaikkaa (7b) ja kun koira on 6:sen takana, vaihdetaan kättä+valssikäännös kohdassa 7b.

7c) Sääntö nro 2: Ei valssata koiran suoran linjan poikki. Eli ei sisäväliin, vaan valssi ulkopuolelle (esteen 6 "alapuolelle"), jollon koira tietää, että mennään 7c:lle eikä 7b:lle kuten edellisessä harjoituksessa. Valssi paikka on 6 esteen takimmaisessa nurkassa lähellä estettä 7c.

Jäin kyllä ihmettelemään, että mitä eroa suorissa linjoissa on harjoituksessa 7b ja 7c, koska mielestäni 7b:ssä mennään suoran linjan poikki? Mutta toisaalta, ei siinä kyllä ole muuta vaihtoehtoa. Pääasia, että valssi on lähellä estettä 7b eikä kohdassa 7c.

Meidän suurimmat ongelmat oli lähettää koira neloselta vitoselle (tuli helposti välistä, irtoamista/esteelle lähettämistä pitää siis harjoitella) sekä vähän vastaava kohta esteeltä 6 esteelle 7c, jossa tuli myös välistä, kuten aiemmin kun tätä kuviota harjoiteltiin. Se seuraa niin kovin minua.

Sitten harjoiteltiin irtoamista pienellä ratapätkällä, niin että koira lähetetään eteen ja itse jäätäisi suhteellisen paikalleen. Ensin pituus (lyhyt, vain 2 palikkaa) ja putki, sinne meni. Sitten 2,3 ja putki, sinne meni. Mutta sitten napanuora katkesi, kun yritin lähettää 1:ltä putkelle. Ennen pituutta alkoi empiä ja kääntyi pois. Muutama lisäharjoitus lisää 2:n takaa, ja sitten meni jo 1:ltäkin, kun lähdin itse hieman liikkeellä mukaan (n. 2 esteen kohdalle asti). Kokoajan käskytin sitä putkeen, mitää targettia tai pallopalkkaa sille ei tarvinnut viritellä. Ennen lähetystä hetsasin kuten hyppysarjallakin ("missä pallo"), että "missä putki", ja meneehän se nyt putkeen! Mutta pitää harjoitella se eteenmeno myös "mene" käskyllä, koska ainahan suorilla ei ole putkea päässä.


Tehtiin myös keinua, alkoi toimia ihan kivasti "alas"-käskyn kanssa. Apuohjaaja siis edelleen palkkaamassa jarrutuskohdassa. Tehtiin kokonaista puomia, "alas"-käsky toimi hienosti (target edelleen vielä mukana), mutta suurin puhti oli koirasta tässä välissä jo viety, joten oli sitä malttia pysähtyäkin.

Kepeillä harjoiteltiin uutena kuviona niin, että oli kaksi 6-kepin pätkää peräkkäin, välissä ehkä 1m ja keppisarjat lievässä kulmassa toisiinsa nähden. Tässä tuli kaksi sisään menoa, sekä sitä tärkeää kropan hallintaa, että kääntyy toiseen sisäänmenoon. Olipas vaikeeta! Itse jouduin nyt liikkumaan mukana, ja yrityksenä oli ohjata ensimmäisen sarjaan päästä se toisen sisäänmeno. Kun itse kiiruhdin kohti oikeaa kohtaa, Kit kiiruhti ja jätti ensimmäisen keppisarjan viimeisen välin jatkuvasti pujottelematta. Tätä pitää harjoitella ja toooodella paljon, hyvä treeni, opettaa paljon sekä koiralle, että etenkin tälle tumpelo-ohjaajalle.

maanantai 3. toukokuuta 2010

3. hakutreenit

Eilen treenit jälleen Siikiksellä, hyvä tuuli, aurinkoista, mutta kolea ilma. Ensin tuulen alapuolelle yksi haamu n. 20 metrissä. Hyvä! Toinen tuulen yläpuolella ehkä n. 30-40 metrissä. Tuuli tuli hieman vinosti vastaan, joten lähetys hieman mm. alapuolelta. Sinne meni suoraan, lopussa pari tarkentavaa mutkaa, aivan loistava! Kolmas tuulen alapuolella n. 20 metrissä valmiina piilossa. Suoraan meni ja upeasti, joten siihen lopetettiin. Näitä sitten vaan jatketaan. Aluksi pientä muistutusta, ja sitten valmiita. Suoraa, suoraa, suoraa.

Treenien jälkeen pidettiin loppupalaveri, että mitä on kenenkin lähiaikojen tavotteina. Meillä siis suoraa, suoraa, suoraa ja apuja jos tarvii, mutta mahd. pian avuista myös eroon, kuten siis päivän treenit. Sen lisäksi nousi esiin, että kun tavoitteena on opetella risteilytyöskentely (vaikka loppupeleissä (kokeet, tosietsinnät jos sinne asti päästään) etsintä tehdäänkin etsintätyylillä), niin mahdollisimman pian (kunhan nyt ensin varmasti irtoo suht suoraan!) mukaan tulisi liittää tyhjät ja sen jälkeen ristely yli keskilinjan. Eli niin, että jää edelliselle mm:lle ja menen keskilinjalle kutsumaan ja heitto yli. Ilmaisu tulee mukaan vasta ihan lopuksi, ja irtistä tehdään piiiiiitkään, loputtoman pitkään. Ja norski pitäisi nyt saada mahd. pian ja aina ja jatkuvasti kaulaan roikkumaan (niin ylös ettei saa), niin että se menettää merkityksensä, on vain normaali kapistus, ettei tule mieleenkään napata rullaa suuhun turhaan. Ja kas - maalimiehillä aina sitten jostain vaan putkahtaa rulla. Kuulostaa hyviltä suunnitelmilta. Norski saadaan reilun kuukauden päästä, joten sitten se saakin roikkua kaulassa.

Lopuksi tehtiin vielä pienet ilmaisut koko kuviolla. mm. n. 5-10 metrissä, ja paikoin piilossa ja niin, että palautuksessakin joutui vähän hakemaan reittiä ja minua. Ensimmäinen tippui matkalle, ja Kit sen myös sinne jätti, oli vähän hölmistyneen oloinen kun tuli luokseni "jotain nyt puuttuu". Lähetin uudelleen, ja se meni hienosti. Vielä kaksi lisää, toinen oli loistava, kolmannella rulla tippui sekunnin murto-osan ennen kun ehdin sanoa "kiitos", mutta sain kiinni enkä alkanut hinkkaamaan, vaan mentiin näytölle, syötiin loppupalkat ja lopetettiin siihen. Hienosti se lähtee maalimieheltä aina palautukseen keskilinjaan nähden eteenpäin, eli tekee kolmiota. Hyvin etenee! Nyt pitäisi miettiä, että vieläkö jankataan tuota, vai aletaanko edetä ja vaikeuttaa (matkaa, piiloontumista, häiriöitä). En ole edes miettinyt, että mitä nyt?!

lauantai 1. toukokuuta 2010

2. rauniotreeni

Hauskaa Vappua kaikille lukijoille!
Kevennysosasto jälleen teemalla Kuin kaksi marjaa



Ja sitten asiaan, eli torstain rauniotreenit:
Keskiviikon upean kesäisen päivän jälkeen torstaina tietenkin satoi, koska oli raunioilta. Treenien aikana ei kyllä onneksi enää satanut, jonkunlaisia pieniä tuulenhenkäyksiäkin tuli. Kit oli taas vuorossa noin puolivälissä, alue siis jonkun verran jo tallattu. Otettiin sille taas piiloja joista täytyi oikeasti etsiä ja tarkentaa. Sekä piiloja, joissa piti mennä alas, koska kesällä kun yhden kerran sellainen oli, ei se ymmärtänyt sinne mennä. No nyt ei ollut alasmenossa mitään ongelmaa, eikä tällä kertaa tarkennuksessakaan. Koira toimi hienosti, se ei yhtään haahuillut vanhoja hajuja, vaan työsti hienosti ja nopeasti piilot. Oli se vaan taitava.

1. oli betonibunkkerissa. Kit löysi sen nopeasti ja kurkkasi piiloon sellaisesta välistä, josta ei päässyt sisään, joten se päätti lähteä kiertämällä etsimään toista rakoa. Samaan aikaan sattui kuitenkin kakkos-maalimies kävelemään kohti kakkospiiloa ja Kitin piti käydä tarkistamassa minne tyyppi hiippailee. Ensin luulin itse, että se jätti maalimiehen ja lähti tuulettumaan, mutta eiköhän se ollut tarkistus. Kutsuin sen takaisin ja hienosti se jatkoi heti hommia ja löysi aukon mistä mennään sisään.

2. oli alakasan heteka-piilossa, joka on suht. avoin ja tässä nyt ei ollut kertakaikkiaan mitään ongelmaa. Hädin tuskin ehdin koiran perään, kun se jo söi nameja.

3. oli yläkasassa parin palkin välissä, jotain vaneria siinä taisi olla päällä, niin että koiran piti pudottautua pieneen koloon n. puolimetriä alaspäin. Eipä kauan nokka tuhissut tässäkään.

Joka välissä otin sen hetkeksi istumaan ja rauhoittumaan, ennen kun jatkettiin seuraavalle. Tätä kannattakin kuulemma tehdä, mutta toisaalta olla varovainen istuttamisen pituuden kanssa, koska se kerää siinä sitten taas kierroksia. Hallinta oli hyvää, mutta ohjaajan pitäisi liikkua ripeämmin. Jep, nyt jo menin nurin ainakin kerran, jos en kaksi.

Ennen raunioita oltiin käyty metsässä rallaamassa tunnin verran ja ihan lenkin lopussa Kit ja Nuka katosivat johonki, ja tulivat jonkun ajan perästä kieli vyön alla. Olivat kai käyneet jossain jahdissa! Hmph, aijjai, ei saa pelastuskoira alkaa jahdata peuroja. Kunnon lenkki ennen treenejä teki varmaan osansa, ja Kit oli astetta rauhallisempi kun edellisellä kerralla.

Lopuksi tehtiin raunioiden käytävällä vähän rullaa näytön kera. Eka oli hyvä, toinen tippui heti alkumatkasta ja vielä uudelleen ennen luovutusta, joten uusin sen, ja kun uusinta oli hyvä, lopetettiin siihen.

Kitty 1.5.2009

Kitty 1.5.2010

Vappuaaton hulinoita vietettiin eilen Sorlammen maastoissa Ärräjengin kanssa. Ensin rullaa metsässä, hienosti kulki, mutta pari kertaa tipahti nippanappa liian aikaisin. Viimeisellä pyysin sen sivulle asti, ja toimi tosi hyvin, kunnes aloin laskea kättä alaspäin, jolloin rulla sylkäistiin ulos ennen kun ehdin saada siitä kiinni. Päätin, että pitää vahvistaa loppuluovutusta erikseen. Ote oli kyllä hyvä ja syvällä (mikä tosin aiheutti pientä mukeltamista takahampailla), mutta sylkäisy pitää estää, rullasta on pidettävä kiinni kunnes lupa irrottaa tulee.

Mini-treenien jälkeen lähdettiin metsään lenkille. Kyllä oli nuoriso-osastolla meno sellaista, ettei pahemmasta väliä. Mutta se pahin raggari oli kuitenkin pappakoira 11 vee, joka katosi vähän väliä, ja sitä sitten odoteltiin ja huudeltiin. Jasulla oli taas camelbootsit jalassa.

Tänään oltiin "mummolassa" vappusimalla ja munkeilla ja samalla sitten tetsattiin rullan kanssa. Ensin pito- ja luovutusharjoituksia. Nappulalle rulla suuhun, juoksin karkuun ja rullan tuonti sivulle, jossa piti istua ja odottaa rulla suussa vaikka käsi heilui rullan ympäristössä. Irrottaa sai vasta "kiitos" -käskyllä. Ja sehän alkoi toimia! Sitten otettiin äiskä avuksi ja tehtiin pihalla ihan koko kuviota. Haku, kaunis luovutus sivulla ja näytölle. Toimi hienosti!