Agitreenit ja 4. rauniotreenit

Lisään tähän muutaman kuvan lisää viime sunnuntain paimennuksista ja loppuhulinoista. Kuvat ©Marko Osala.

Äiti ja tytär

Törpöt agiradalla
Keskiviikkoageissa oli vain yksi kouluttaja paikalla, jonka kanssa tehtiin rataa. Itsenäisesti harjoiteltiin hyppyviuhkaa, pituutta, keppejä, keinua, A:ta ja pussia.


Radan teemana oli välistävedot. Meillä ongelmia tuotti rengas, alussa tuppasi menemään useastikin väärästä välistä. Tiedä auttaisiko tähän, jos sen nostaisi maxikorkeuteen. Vahvistusta tarvitsee kuitenkin paljon. Välistävedoissa olen auttamattoman hidas, ja vinkkinä sain miettiä kannattaisiko opettaa koira irtoamaan kädellä sivulle ja tulemaan taas niin, että itse pystyy etenemään suoraan ja vaan kättä vartalosta nostamalla ja laskemalla koira menisi ja tulisi. Kannattaisi, ainakin ohjaajan kannalta. Peruuttaminen on kyllä agiradan vaikein asia tälle ohjaajalle. Vitoshypylle irtosi tosi hienosti kierrä-käskyllä. Rimat oli 45:ssä. Pikkuhiljaa niitäkin pitäisi alkaa nostamaan.

A:n kontaktilla Kit tuli aluksi puoliksi maahan asti. Se oli niin kierroksilla, ettei kai muistanut ja malttanut, mutta muutaman toiston jälkeen alkoi sujua vähän paremmin. Keinua tehtiin ihan yksin, ja se menikin tosi hienosti alas-käskyllä. Itseasiassa Kit alkoi himmata ehkä jopa liikaa jarrutuskohdassa tai jopa sitä ennen, kun ei ollut välipalkkaa. Muut itsetreeniesteet meni hyvin. Vasta hallillan kepit nähdessäni muistin, että meidän piti treenata niitä kahta keppisarjaa peräkkäin... niin ne vaan viikot vierähtää, eikä muista treenata.

Raunioilla teemana törpöt.
Treenit aloitettiin telineillä. Tokihan Kit telineet menee, siitä ei ole epäilystäkään. Ongelma on hallinnassa, eli kun pitäisi mennä hallitusti ja rauhallisesti, ja ehkä vähän odottaakin, mutta kun ei malta! Sitten itse treenit. Lähes helle, reipas tuuli poikkeuksellisesti ylhäältä alaspäin. Nyt otettiin ohjelmistoon ylös aukeavat törpöt, koska ne selvästi oli vaikeita. Ja olihan ne. Kiersi, kiersi, eikä mitenkään meinannut älytä nostaa päätä sieltä 20cm maanpinnasta. Mutta hienosti teki töitä ja kaikki kyllä löytyivät ihan kohtalaisessa ajassa. Ensimmäisellä maalimiehellä tapahtui sama mitä muutaman kerran aiemmin, että vaikka lähetän sen lähes kohti ekaa piiloa, se mennä hömpöttää ties minne kasojen taa. Kutsusta se kyllä tulee hienosti, mutta nyt se alkoi sitten himmata vieressäni hiipien "joko saa mennä, joko saa mennä". Kouluttaja ehdotti, että jos kokeiltaisiin kuitenkin ensi kerralla liinaa, edes sillä ekalla maalimiehellä. Ettei tarvisi kutsua, mutta oppisi, että lähellä pitää pysyä. En ollut ajatuksesta yhtään innoissani, mutta kokeillaan. Edes sillä ekalla. Seuraavat onkin meneet jo hieman maltillisemmin muutenkin.

Treenien jälkeen vielä ammuttiin jokaiselle kakaralle erikseen. Tehtiin namiruutu, johon ripoteltiin nameja hetki ennen laukausta. Kit söi, mutta keskeytti, nosti pään äänen suuntaan ja katseli, piippasi kerran-pari ja hötkyi hetken, mutta jatkoi sitten namien syömistä. Mielestämme ei ollut kyse mistään pelkoreaktiosta, vaan kiinnostuksesta. Ampuja siirtyi hieman kauemmas ja ampui uudelleen. Kääk, nyt en muista mitä se teki toisen laukauksen jälkeen, nosti kai pään taas hetkeksi mutta jatkoi pian syömistä. Kai. Mentiin sitten katsomaan ampujaa, koska Kit oli siitä selvästi kiinnostunut. Uskoisin johtuvan yleisestä uteliaisuudestä sekä viime syksynä ammuskelluista "kissanruokamenetelmistä", jossa laukausta seurasi palaava tyyppi ja kissanruokaa. En kuitenkaan halua, että Kit ehdollistuu: laukaus > etsi ihminen, joten en kyllä taidan ensi kerralla sallia katsomaan menoa. Järkevää tässä menetelmässä on, että ihmiset ei tee mitään, koira syö nameja paukkuessa, ja etenkin se, että paukut etääntyy eikä päin vastoin! No, ei se paukkuarka ole, ainakaan vielä. Tätä jatketaan niin, että pikkuhiljaa siirrytään lähemmäs, mutta toinen laukaus sitten aina ensimmäistä kauempana.

Ja raunioilla oli kaksi kyytä. Jep, kesä. Yök. Punkkeja en ole noista vielä löytänyt, omasta otsasta kävelemässä kyllä. Joko tässä saa alkaa odottamaan talvea?!