Treenien ohjelmassa oli pientä kepittelyä ja sitten möllirata.

Rata. Luulin ja kuvittelin, mutta meidän meno päättyi heti ensimmäisen hypyn jälkeen, ja siitä alkoi sitten tankkaaminen ja jankkaamkinen, mutta ehkä ohjaaja taas oppi jotain. Kunhan muistasi oppimansa vielä huomennakin.

Kontaktilta oli tarkoitus heittää se hypyn 3 kautta putkeen ja siirtyä 5:sen taakse ottamaan vastaan, mutta se lukitsi aina putken väärän pään. Tätä sitten jankattiin, ja kun sain omalla linjalla sen toimimaan, en enää ehtinyt millään oikeaan paikkaan jatkoa ajatellen. Kouluttaja kehoitti opettelemaan menetelmän, että jakaa rata n. 4-5 esteen sarjoihin, lähettää koira itsenäisesti suorittamaan annettua tehtävää (n. 5 estettä), ja siirtyä itse samaan aikaan kohti seuraavaa "tehtävään lähetys pistettä".
Puomilta olisi siis pitänyt lähettää koira itsenäiselle tehtävälle: koira putkeen esteen 3 kohdalta, ryntää numero 5:sen kohdalle, vilauta koiralle sen tullessa putkesta (ettei mene 5:sen ohi) ja juokse, juokse, juokse, että ehdit valssata 6 ja 7 väliin. Tiukkaa teki, valssit oli myöhässä ja rumia. Idea siis, että voin lähettää sen puomilta suorittamaan 3-4 ja siirtyä itse tarpeeksi pitkälle, että sitten ehtii valssata. Tosin kouluttajan mielestä nenästäveto-ohjaus, ja siis valssit, on aika vaikeita noin nopealle koiralle ja meille tuossa tilanteessa parempi olisi ollut takaaleikkaukset välissä 5-6 ja 6-7, mutta niitä ei vielä kunnolla osata.
7:lta Kittyllä oli kiire putkeen, ja se livahti aina selkäni takaa minun ja putken välistä 8:n ohi. Hohhoijaa. Tuota "ei saa mennä selän takaa" asiaakin pitää harjoitella. Meillä on kauheasti kuivaharjoiteltavia asioita. Pitäisi ihan tehdä treeniohjelma. Lisäksi sain lisää ohjauksia vahvistavia harjoituksia mm. puun kiertoon ympätään poispänkäännöstä, ja lähelle kauas ohjausta. Välistävedotkin meidän kannattaisi tehdä etuperin eli käsi ohjaa pois-lähelle-pois, koska peruuttaminen noin nopean kanssa on hankalaa. Ja paljon muuta.
Laitan itselleni tähän muistilistaa:
Kolme käskyä:
- mene > suoraan eteen, pitkät hypyt (hyppy)
- tiukka käännöskäsky > suorita seuraava este ja käänny tiukasti (meillä le,le ja rai, rai), joku jarrutuskäskykin pitäisi opettaa, suhina ei käy, koska tokossa tulee suhinalla sivulle
- käteentulokäsky
- huomiokäsky (ki, tämä on kyllä jo neljäs)
Kropan hallintaa:
- jumppasarja (suoraa, ja laakeaa viuhkaa)
- kavaletit
- peruutus
- purkin päällä pyöriminen
- kirjan päälle takapää > takapää seinälle > etujaloilla seisominen
- orava istuu + orava nousee takajaloille ja taas alas > takapääjumppaa
Ohjausharkkoja:
- lähelle - kauas käden liikkeestä (välistävedot, luoksetulot, kiertäminen)
- puun ympäri > kierrä, sylkkäri, poispäinkäännös
- itsenäinen eteenmeno ja esteiden itsenäinen suorittaminen ohjaajaa vilkuilematta
- takaaleikkaukset: koira istuu, ohjaaja kulkee takana ees taas ja naksuttelee, kun seuraa katseella, mutta kroppa ei saa kääntyä, vain pää
- ohjaajan mukana liikkeessä liikkuminen: sylkkärit, poispäinkäännöt, valssit, takaaleikkaus
- blind cross body line
Oli yhden tutun kanssa puhetta, että kun ei muuten saa tokoa treenattua, niin pitäisi ilmottautua kokeeseen, niin olisi pakko treenata. Jep, sama käynyt itsellä mielessä. Mutta jos nyt ensin yrittäisi edes vähän treenata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti