
Matokuurin aloitin eilen, pitäisi huomenissa muistaa varata se rokotusaika, josko Minna ottaisi meidät vastaan ens tiistaina?
Sunnuntain ohjelmassa oli hakutreenit, Kitille ei tehty enää makkararinkiä, kun motivaatiota ja rohkeutta tuntuu olevan ihan kivasti. Yritettiin siis tuulesta hajun hakua, mutta se meni vähän mönkään, kun tuuli pyörikin sen verran hassusti, eikä tainnut pikkukissa olla ihan vielä valmis tähän. Maalimies löytyi, kun käveltiin lähemmäs ja Kit:ä yllättäen jäännittikin hieman metsässä yhtäkkiä maassa makaava huppupäinen ihminen. Mutta kun itse menin vierelle ja juttelin maalimiehelle, joka varovasti nousi ylös, Kit tajusi että jaa tää onkin ihana ihminen! Annoin sen vielä lopuksi höseltää ihmisten keskellä, osalla oli namia osalla ei. Ens kerralla täytyy palata siihen mitä tehtiin viimeksi, ajattelin jos tekisi niin, että ripottelisi ihmisiä keskilinjan molemmin puolin ihan lähelle ja kuljettaisi siitä yhdessä ja Kit saisi niitä siitä sitten itsenäisesti bongata.
Käytiin treenien jälkeen vähän metsässä ja Kit pääsi kunnon pentupainiin vajaa 2 viikkoa vanhemman aussiepentu Dixin kanssa.
Jasukin jo esitti hieman kiinnostuneisuutta.

Varovaista tutustumista

"Alaks mun kaa?"

Ja sit mentiin!



Lauantaina oli illalla aidan maalausta. Kit ajatteli naamioitua bortsuksi ja hommasi valkoisen otsapiirron. Vai onko se kastimerkki? Aika tyylikäs kuitenkin!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti