
Pakkasta oli lähes -20C ja aikamme tuossa lumipellossa tarvottuamme alkoi Kittyä selvästi palella, joten kipitettiin sitten reipasta vauhtia kotiin. Pihalla jatkui painit ja kakaran kuritus, ja tehtiin siinä sitten vähän lämpimiksemme erilaisia ohjausharjoituksia aidalla. Hyvin se menee ja kierrokset nousee, palkkaa mulla ei ollut, enkä jaksanut hakea, joten se hyppi sitten käteen kiinni. Ja palkkautuu kyllä siitä itse tekemisestäkin aika hurjasti.

Sisällä treenattiin vähän sivulla oloja ja siirtymisiä. Se ei osaa käyttää takapäätään vaan tekee aina korjatessa tai siirtyessä ison kiemuran tullessaan uudelleen sivulle. Hmm... kai sitä pitäis edetä ensin pienen askelin. Tai jos se vaan joskus sieltä tulis? Toi toko nyt ei vaan jotenkin ole se mun juttuni enää ollenkaan, mut jospa se innostus taas tulisi, kun treenit jatkuu. Tehtiin myös pari rullan tuontia sekä metallinouto, hyvin meni. Yritin sitten vähän soveltaa noudon jälkeen esineruutuun päin vivahtavaa, eli hanskan noutoa, mutta eihän se ymmärtänyt, että senkin olisi saanut ottaa suuhun.

Juoksujen jälkeen Kit on ollut jotenkin ihan avuton keksimään kotona toimintaa. Ennen se leikki kovasti itsekseen, mutta nyt se vaan istuu vieressä, painaa pään syliin ja tuijottaa vaativasti, tai säälittävästi. Mä en sille jaksa sisällä kovasti toimintaa järjestää, joten sitten vaan löhötään vierekkäin, jos ei itsekseen osaa leikkiä. Tai potkittiin me pari kertaa jalkapalloa eteisessä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti