Piha-aksaa

Ehkä kuukausi sitten en edes tiennyt mitä aksaa tarkoittaa, kun sen jossain blogissa näin ekan kerran. No nyt mekin jo osataan aksaa.

Ollaan eletty kuukausitolkulla kuin pellossa - ihan kirjaimellisestikin, alla kuva meidän nykyiseltä jokapäiväiseltä lenkiltämme pellolta. Ei siis olla treenattu juuri yhtään mitään, vähän pieniä sivulle tuloja ja oloja sekä rullan tuonteja sisällä pariin kertaan. Sekä se jo raportoitu extempore agin aitahyppely jokunen päivä sitten.

Tänään sitten kunnostauduttiin, ja käytiin ensin reippailemassa tuossa ryteikössä puoli tuntia (pakkasta n. -20°C) ja sen jälkeen oli tarkoitus mennä pikaisesti sisälle lämpimään. Pelasin kuitenkin pienet jalkapallot Kittyn kanssa pihalla ja sitten Nuka intouikin retuuttamaan sitä ihan urakalla, ja Kittyllä meinasi jo mennä melkein herneet nenään Nukan höykytyksestä. Eli kunnon revitystä ja raakaa painia.

Ruokatauolla. Menu: pupun tai peuranpapanoita.

Sitten kaivoin esille aidan. Kit meni ihan neuroottiseksi, ja samaan aikaan Nuka yritti tökkiä sitä pyllystä liikkeelle ja repi takista, Kit vaan odotti käskyä "joko saa mennä, joko saa mennä". Palkkana meillä oli pallo. Aloin nyt ottaa tiukkoja käännöksiä aidalla vasen tai oikea "le,le" ja "rai, rai" Muutama toisto aina kummallekin puolelle ja sitten tauko. Se menee tosi hienosti, kun sen lähettää oikein päin ja oma kroppa on oikein päin, eli koira oikealla ja oikea käsi ohjaa vasemmalle kääntymisen. Jossain vaiheessa pitää tiettykin yleistää, niin että käsky kertoo miten käännytään - ehkä, kai.

Kittyllä on luonnollista se heti siivekkeen jälkeen kääntyminen, koska me ei olla oikeastaan juuri koskaan hypätty täysiä suoraan targetille irtoavalla hypyllä. Nyt otin sitten myös sellaista pari kappaletta palloa heittämällä ja menihän sekin. Sitten tehtiin myös takaakiertoja jo selvästi pidemmälläkin matkalla, nekin se osaa tosi hyvin. Vähän twistiä ja... sylkkäriä, siinä kai sitä jo olikin. Alkoi pieni suklainen kuumeta ja olla sen verran neuroottisen näköinen, että päätin rauhoitella sen ja jätettiin aita rauhaan.

Pitkästä aikaa yritin saada irtokepit maahan pystyyn. Eihän ne kolatussa pihassa pystyssä pysyneet, mutta mentiin sitten pieneen hankeen ja siinä ne pysyivätkin. 4 keppiä suorassa linjassa, mutta pikkaisen vinossa meni jo hyvin molemmilta puolilta (ei hirveän montaa toistoa tehty, eikä kulmia mahtunut siinä tekemään). Sitten ekaa kertaa lisäsin kolmannen portin suoraan vaan sinne jonon jatkoksi. Ja sehän meni, vau!! Toi on kyllä niin uskomaton pakkaus, että musta tuntuu että se osaa ne asiat jo ennen, kun olen itse edes hahmottanut, että miten ne pitäisi yrittää opettaa. Palkaksi se sai aina pallon, mutta pallo ei hirveästi kiinnosta, kun pitäs vaan päästä tekemään lisää, ja lisää, ja lisää.

"Heitä lunta, potki lunta, ihan mitä vaan, luntaaaaa...!"

Olen käyttänyt Kittyllä takkia lenkeillä, jos on ollut yli -10°C, en tiedä tarvitseeko se vai ei, ei se tänäänkään näyttänyt palelevaiselta vaikka oli niinkin kylmä. Jalat sillä on aina ihan täynnä jääkokkareita, ja eihän niissä jaloissa ole juuri karvojakaan, mutta ei se näytä menoa haittaavan. Vielä se ei ole tassujaan nostellut, ja sen yhden ainoan kerran kun valokuvailtiin umpihangessa -20 asteessa se vähän tärisi.

Kaksi päivää on nyt ollut ankeata arkea, kun jouduin loman jälkeen palaamaan töihin ja koiratkin ovat olleet täydet päivät yksin kotona. Hyvin on mennyt, Kit asustelee kiltisti yksiössään eikä ole tuhonnut lisää seiniä tai puuhastellut mitään luvatonta. Ruokahalu noilla on nykyään kaikilla ihan pohjaton, on vissiin tuo umpihankibodaus ja tietty talven pakkasetkin sen verran energiaa kuluttavia, että ruoka maittaa. Pari kertaa on Kit odotellut ruoanlaittoa kuola suupielestä lorahdellen...