Sunnuntaina käytiin muutaman penturyhmäläisen kanssa kokeilemassa uutta sisäagihallia Espoon Juvanmalmilla (Agimesta), kun aletaan pikkuhiljaa masentua näihin pakkasen perumiin treeneihin. En tiedä tuliko tehtyä enemmän hallaa kuin hyvää, mutta käytiinpähän kuitenkin.
Puomia tehtiin puominpala maassa, nyt se jo menee, jee! Sitten vähän keinua tuoli alla, niin että keinu pääsi kääntymään vain vähän, ehkä 5cm. Tämäkin oli sellainen hutera keinu, joka alkoi heti huojua hurjasti sivuttaissuunnassa, kun koira meni yläosan päähän. Kit kuitenkin kesti sen, vaikka näki että vähän pelotti. Mutta aina se meni innolla uudestaan, en kuitenkaan viitsinyt hirveän montaa toistoa tehdä. Pari kertaa tehtiin myös "väärinpäin" eli ylhäältä alas kontaktipinnalle, ja se meni tosi hienosti "alas" -käskyllä maahan kyynärät maassa.
Rengasta tehtiin joitain toistoja, sitähän ei montaa kertaa olla ylipäätään tehty, ihan hyvin se alkoi sujua. Pussin pää oli raskas musta muovi, ja sinne Kit ei suoraan sujahtanut, vaan tuli samaa tietä takaisin kunnes nostin päätä, ja sitten se kyllä tuli läpi asti.
Muu aika palloiltiin erinäisiä ohjauskuvioita, vähän oli säätämisen makua. Pimeestä kulmasta putkeen lähetykset toimi tällä kertaa tosi hyvin, mutta muuten ohjauksessa oli pientä irtoamisen puutetta, kääntyy liikakin hyvin, eli vetelen sitten ohi esteiden. Takaaleikkausta, valssia, takaakiertoa, välistävetoa, sylkkäriä ja tiukkaa vasen/oikea kääntymistä. Johan siinä oli treeniä, Kit kiihtyi heti alussa aika kierroksille, välillä käytiin ulkona jäähyllä. Aika kuumissaan se oli (oli muuten aika lämmintä!), läähätti kovasti ja joi jopa vettä(!), mutta se ei intoon vaikuttanut. Varattiin vuoro myös ensi sunnuntaiksi. Sitä ennen tosin käydään lauantaina Lempäälässä asti liitelemässä.
Muuten ei ihmeempiä auringon alla. Ostin Kittylle ruoaksi nyt Golden Eaglen Holistic Chicken:ä (vai mikä nyt lieneekään) piakkoin loppumassa olevan Eagle Packin sinisen tilalle. Osittain ihan vaan siksi, että Murresta saa vain tuota Golden Eaglea, niin ei tarvitse sitten lähteä erikseen metsästämään nappuloita jostain toisesta kaupasta. En ole vielä testannut, mutta kohta pitää alkaa lisäillä. Kit on mielestäni nyt aika laiha, tai ehkä just sopiva. Joko siroutuminen on aikuistumisen seurausta, tai ehkä osittain myös kylmät kelit vievät veronsa.
4 kommenttia:
Missä hinnoissa tuon hallin vuokra liikkuu viikonloppuisin? Sattuuko hallilla olemaan vinokeppejä?
Puoli hallia oli 40€, mutta kun toista puolta ei ollut vuokrattu tokoilijoille, oli meillä koko halli käytössä. Puolikas riittää tämmöisille pikkusähläreille, kyllä siinä jotain radantynkääkin mahtuu tekemään.
Ei ollut vinokeppejä, niitä itsekin kaipaisin.
En muuten ole tainnut muistaa mainita, että menee jo 10kpl vinokeppejä! Mut pystyjä ei mee, hallissa kokeilin neljällä, tyrkki vaan kakkosväliin väkisin. Joten porti-portti-portti-treeniä, tai sitten vinoilla. Taidan tyytyä jälkimmäiseen.
Ok. Ne vinokepit tarttis löytää jostain. Onkohan siellä Saaren Tuijan hallissa?
Aloita vinokepeistä siirtyminen pystykeppeihin, siten että nostat vinokeppien keskeltä keppejä pystyyn muutaman (ei tartte alkuun ihan pystyynkään nostaa, mutta pystympään kuin muut kepit). Kun tämä sujuu, nostat lisää keppejä sieltä keskeltä pystyyn/pystympään. Reunimmaiset kannattaa pitää vinossa vielä aika pitkään.
Jepjep, kun vaan pääsis vinokepeille, eli sama ongelma täällä. Kotona on ne irtokepit, mutta ne ei tuolla hangessa pysy suorassa, vaan repsottaa epämääräisen vinossa miten sattuu, etenkin sen jälkeen kun joku salamasilakka on ryysännyt niiden läpi ;D
Kunhan lauhtuis, että meillä olis taas treenejä, niin tulis mentyä hallille, mut ilman treenejä en jaksa sinne asti lähteä, laska minä.
En tiedä onko Tuijan hallissakaan vinokeppejä.
Lähetä kommentti