maanantai 23. toukokuuta 2011

Laatikoita

Tai niiden yritelmiä. Eilen oli hakutreenit Histan kännymastolla. Tuuli just väärään suuntaan vinosti vasemmalta keskilinjaa eteenpäin. Tarkoitus oli tehdä pistoja niin, että tyyppi menee sivulinjaa vähän eteenpäin, että Kit aloittaisi laatikon. Ja ehkä joku tyhjä johonkin väliin.

Kaksi ekaa meni hienosti, tosin tuli kyllä silti hyvin pitkälle omia jälkiään takaisin vaikka minä olin edennyt reippaasti keskilinjaa eteenpäin. Kolmannella (tuulenpuolelle) se oli hyvin vakaan näköisesti päättänyt lähteä viistosti taaksepäin. Otin askeleen ja käännyin vielä selvemmin lähetyssuuntaan viistosti eteenpäin, niin eikö se silti painanut sinne takaviistoon isolle kalliolle. Lähti sitten kyllä eteenpäin, mutta tuli ilman rullaa takaisin. Lähetin uudelleen, ja taas se painui sinne samalle kalliolle. Ja kolmas lähetys, nyt löytyi figukin. Koska kolmas ei ollut onnistunut, ei voitu ottaa seuraavaksi tyhjää, joten löytö ja kun purkit loppui siihen, ei tullut tyhjiä. Ei nyt ihan auennut vielä se laatikko, vaan tyyppi sitkeesti palaa jälkiään keskilinjalle ja juoksee mua siellä sitten kiinni. Näytölle se lähti ainakin viimeiselle kuitenkin suorinta reittiä. Ja joka näytöltä yritin itse palata keskilinjalle myös laatikkomaisesti edeten. Kuinkakohan monta kertaa näitä pitää tehdä, että keepikin hiffaa mistä on kyse? Auttaisi tietty, jos olisi avoin maasto, että se näkisi jo etukäteen tullessaan että olen liikkunut.

Saapas nähdä mitä saadaan viikonloppuna hälyleirillä tämän suhteen aikaan. Iso harppaus eteen- vai taaksepäin?

Vihdoinkin löytyi myös lelu, joka kelpasi hetken loppupalkaksi. Berralta ostettu narulelu jossa on iiiiso ketunhäntä. Tosin sekin kyllä hylättiin matkalle, kun kohdattiin loppuryhmä ja ihkut ihmiset.

Jäi tuosta näyttelypostauksesta mainitsematta, että Kit vihdoin löysi itselleen kelpaavaa leikkiseuraa. Sillä synkkasi näyttelyssä pikkusisko Narrin (5kk) kanssa heti, ja painit oli melkoiset. Tarpeeksi pieni vastustaja niin Siwwikin uskaltaa leikkiä? Nukaa se toki riepottaa joka ilta, mutta sitä ei ilmisesti lasketa.

Ei kommentteja: