lauantai 16. heinäkuuta 2011

Kexi ja lampaat

Torstaina käytiin moikkaamassa Kexi-veljeä ja Keken kesälampaita. Tarkoitus oli myös tehdä peltojälki, mutta kun selkä on kipee, en pystynyt. Lampaita sentään käytiin moikkaamassa. Aluksi homma meni niin, että lampaat paimensivat keepiä, vaikka kyllä se niistä kiinnostunut oli. Toisella kerralla näytti jo, että keepi olisi hieman paimentanut. Keke sen sijaan oli jo ihan pätevä lampaiden kanssa.



Keke ja pässi.

Aluksi sisarusten tapaaminen oli yhtä huutoa: Kit kiljui ja Keke haukkui takaisin. Mutta lopulta tiukkis taipui ja antautui leikkiin. Kunhan iholle ei tultu, mutta Keke osaakin olla varsinainen herrasmies.

Eilen sadepäivänä tehtiin kaikenlaista pientä naksulla, pitkästä aikaa. Etujalat purkin päällä pyörien sivuasentoa - takapään käyttöä. Seinälle takajalkojen nostoa, "iskunoutoa" yms. pientä. Kyllä se vaan tykkäis tuosta naksuttelusta ja on kovin innokas, on vaan jäänyt.

Pihalla tehtiin myös keppi-ilmaisua, joka meni kohtuullisesti. Pari ihan hyvää väläytystä kunnon ilmaisusta, parilla piti huomauttaa ja loput oli sellaista semiä.


Oma veli kullan kallis.
Loput kuvat tuolla.

Ei kommentteja: