
Ensin matalalla puomilla pelkkää alastuloa namialustalla nami siinä valmiina. Yritin pitää hännästä kiinni, mutta nyki vähän turhaan, joten pidin rintakehästä käsi etujalkojen välistä. Ihan kohtalainen. Sitten tehtiin myös kokonaista puomia ensin niin, että Nanna piti kiinni ja minä juoksin. Oli tosi paljon mun liikkeessä kiinni. Sitten niin, että itse vaan pidin kiinni ja hetsasin, ja juostiin yhdessä. Tehtiin myös sitä "härnäämistä" pelkällä alasmenolla, että parista ekasta ei tulekaan palkkaa, vaan pitää yrittää entistä lujemmin. Ehkä hieman yllätyksenä se oikeasti nosti Kittyä, se jopa kiljahti yhdessä välissä, että "no kele". Olin ajatellut, että se alkaa sluibata. Puomi meni siis ihan kohtalaisesti, mutta vielä sais olla lisää raivoa. Eli lisää treeniä.

Tehtiin myös A:ta muutama kerta, mutta koira oli siinä vaiheessa hieman väskä. Meni kohtalaisesti, mutta on silti selvästi huompi ja hitaampi kun puomi.
Siinä sitten kontaktille köykkimisen jälkeen istuskelin maassa kuvaamassa Puma-pentua, ja noustessa ylös meni selkä ihan umpi jumiin. Illalla en meinannut päästä kävelemään, enkä tänäänkään sitten kyennyt lenkille, vaikka liikkua pitäisi. Onneksi saatiin ihan parasta seuraa meitä viihdyttämään, kun Euroopan turneelta kotiutuneet Ärrät piipahtivat iltaa piristämässä. Kiitos seurasta! Vähän oli leikki nihkeetä, mutta jotain pientä painia kuitenkin. Roa oli saanut kesäturkin ja Kii oli hieman ihmeissään, kun ei kaverilla ollutkaan poskikarvoja joista vetää. Veti sitten kaulanahkasta, reilu meininki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti