Maanantaina tehtiin ennen lenkkiä pieni esineruudunpoikanen. Tallasin ja merkkasin n. 5x40m kaistaleen, johon ripottelin kolme esinettä (sukka, hanska ja lippis (luin säännöt vasta myöhemmin, että esineet on oikeesti vähän pienempiä)). Ekaa kertaa tuommoinen isompi alue ja että Kit ei nähnyt mitä tein. Hain sen autosta, ja eikun hommiin. Esineet nousi yksi kerrallaan hyvällä temmolla ja innolla. On se vaan niin taitava. Aloitti lähemmistä ja eteni syvemmälle sitä mukaa kun läheltä ei löytynyt. Vasta tän jälkeen kyselin asiaa paremmin tuntevilta että miten kannattais treenata. :) Joten nyt pitäs sitten alkaa treenailla sitä suoraan takalinjalle menoa. Kun sais aikaiseksi, joka ilta on pitänyt mutta...
Treenin jälkeen käytiin parin tunnin reipas metsälenkki hyvässä seurassa. Ihanaa kun ilmat vähän viileni ja minäkin kykenen taas ulos!
Muina päivinä ollaan sitten työstetty tokoa ja pikkaisen puomin alasmenoakin lankun kanssa. Tokot on menneet hyvin. Toisaalta naksuttelen kontaktia, asentoa ja virettä sekä takapään käyttöä ja tiiviyttä käännöksissä, toisaalta olen treenannut palkattomuutta ja vireen säilymistä sen aikana sekä palkattomuuden jälkeen tulevaa liikkeestä seisomista, josta sitten tulee riemupalkka. Hyvin on mennyt. Vauhtinoutoon erilaisilla kapuloilla ollaan nyt myös panostettu, että tulisi se oikea fiilis siihen hommaan. Paremmalta näyttää sekin.
Illalla saatiin Ärräläiset lenkkiseuraksi ihan metsään, joten sitä ennen tein kaksi esineennoutoa takalinjalta. Näki kun tallasin ja vein. Ekan oikeen esittelin, että tänne pistän. Keepi meinas katkasta kaulansa kun kiskas hinasta, jolla oli puussa kiinni. Tokaa en sit näyttänyt varsinaisesti. Tosi kapean mutta pitäkän kaistaleen tein (oli vähän kiirus, että ehti), hienosti meni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti