Ja eikun hommiin. Alku oli aika tahmaista ja useamman kerran mentiin hukkaan. Välillä taas oli tosi hyviä pätkiä. Mutta kyllä me koejäljellä oltais eksytty, se on fakta. Niin monta hassia tuli. Osasin kyllä jonkun verran lukeakin koiraa, mutta se ehti monesti mennä kuitenkin 10-20m hukkaan ja siitä oliskin yksin ollut vaikea enää löytää jäljelle takaisin. Sellainen aluskasviton tiheän kuusikon alusta oli selvästi helpoin, koira veti niillä kuin juna ja ohjaaja taas jäi puskiin räpiköimään. Sitten taas tiheäkasvuinen, mutta rankoja yms kulkua hankaloittava maasto aiheutti ongelmia. Riistan jäljet ja polun/ojienylitykset taas ei.
Uusi jälkiliina suopunki haittasi tällä kertaa selvästi hieman menoa, kun se useampaan puuhun tarttuessaan alkoi tahmata niihin kiinni ja keepi selvästi otti niistä vähän itseensä. No, eiköhän se opi senkin sietämään. Suopunkin on lisäksi sen verran painava, että veti valjaiden päälle kiinnitettynä kaksi kertaa koiran ulos valjaista ja valjaat kieroon. Pistin sitten lopulta alalenkkiin kiinni, niin pysyi valjaatkin paremmin, joutui mennä liina jalkojen välissä, mutta eipä se menoa haitannut. En tiedä, ei ehkä sittenkään paras liinavaihtoehto.
Mutta ne esineet. Ei todellakaan ole se itse maahanmeno meidän keppiongelman ongelma, iloisesti ja häntää heilutellen Kit nyt ilmaisi joka ikisen esineen ja meni niillä itse maahan. Ne on ne kepit, voi kepitkepit, millä niiden arvoa sais nostettua? Ei auta kun alkaa hommiin. Paljon on siis vielä työtä, että jälki on valmis. Pelastusjäljen esineet ei tarvitse vahvistusta, mutta itse jälki tarvitsee. Ja sitten toisaalta taas pk-jäljen kepit vaatii paljon paljon työtä. Eli tarvisi treenata kahdenlaisia jälkiä, toisaalta keppimotivaatiota toisaalta jäljestystarkkuutta ja varmuutta vaikeissa maastoissa ja kulmissa.
Alekorissa hieman tungosta. Siellä on Penu, Wubba ja VihreäPupu. Ja Keepi päällimmäisenä.
1 kommentti:
Mun piti vastata sulle noista jälkiesineistä jotain, mutta ei sitä yhteen blogikommenttiin saa kirjoitettua... Voisin soitella joku päivä, kun olis aikaa. Mutta kyllä ne esineet sieltä rupee nousemaan kun tarpeeksi treenaa, älä huoli :)
Lähetä kommentti