Perjantai- ja lauantai-iltoina oltiin siis Silvia Trkmanin kurssilla. Siitä yritän saada selonteon tehtyä jossain välissä. Videoitakin on pitkä liuta, yritän niistä koota jonkunlaisen koosteen, kunhan ehdin.

Vaikka kahdet 4 tunnin agitreenit painoivat melkoisesti ohjaajan kintuissa, tänään suunnattiin kuitenkin ensin pienimuotoisiin hakutreeneihin. Ohjelmassa oli reagointitreeniä liinassa sekä otin myös pienen erän rullatreeniä. Oltiin Espoon Latokaskessa melkoisen vilkkaalla kävelytiellä, jossa kauniissa sunnuntai-iltapäivässä lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia riitti. Hajuja siis oli vähän enemmänkin kuin tarpeeksi. Otin Kittyn liinassa samaan tyyliin, kun pari viikkoa aiemmin oltiin harjoiteltu. Hyvin se meni, touhotti kyllä ihan hirveästi maasta hajuja. Tarkoitus oli kehua, kun se saa hajun ja päästää sitten se maalimiehelle, mutta koita tuosta nyt sitten tietää millon sillä on se oikea haju, kun se kohkasi niitä hajuja kokoajan. Mutta löysi se ne kadonneetkin. Ensimmäisellä maalimiehellä meni käytös vähän pomppimiseksi ja sähläämiseksi. Maalimies odotti, että Kit istuisi, kun olin sanonut, että palkkaa vasta kun peppu on maassa. Mutta eihän se istunut, vaan pomppi yli ja jatkoi hajujen kohkaamista. Varmaan olisi rauhoittunut, jos mm olisi reagoinut heti. Toisella meni hyvin. Mutta selvästi pientä päätä sekoitti suuri hajumäärä, hyvin se kuitenkin toimi.
Rullaa otettiin neljä toistoa. Ensimmäisen tiputti just hetki ennen, kun se olisi ehtinyt käteen. Poimi kyllä sen itse ja toi käteen. Loput kolme meni palautuksen osalta paremmin, ei minkäänlaista mukellusta ja rullat tuli hienosti käteen. Mutta kakkosella meinasi lähteä rullan kanssa kohkaamaan hajuja, muisti kuitenkin tehtävän eikä sitten lähtenytkään. Sain vinkiksi, että kannattaisi kävellä reippaammin eteenpäin, että se pääsisi liikkumaan, kun liikkumisesta tykkää, eikä tarvisi palata omia jälkiä takaisinpäin. Totta, pitää muistaa.

Etsintätreenien jälkeen suunnattiin vaihteeksi Kirkkonummelle naksutokoon. Viimeksi ollaan käyty ehkä kolme viikkoa sitten, ja mitään ei olla harjoiteltu. Ohjatussa ohjelmassa oli merkkiä sekä ruutua. Kumpaakaan en ole tehnyt yhtään, targetilla mentiin - kohtalaisesti. Pitää nyt ehkä pähkiä mitä noistakin aion. Motivaatio tokoon on vaan aika hukassa edelleen, enkä oikein jaksa noista ohjatuistakaan innostua, hieman hidastempoisia ja suurin osa odottelua. Tosi se pakottaa meidät treenaamaan edes jotain, koska ei Kittyn kanssa voi olla siellä vaan odottamassa - se laulaa muuten kokoajan. Joten ehdittiin tehdä siinä noudot, targettia, suuntia (vasen), seuraamista (oli muuten aika kaunista!), liikkeestä maahan, kaukokäskyjä (i-m-i, toimii jostain parista metristä hyvin), harjoiteltiin peruuttamista ja ohjaajan jalkojen välistä pujottelua, naksuteltiin 2x2 keppejä... ja vaikka mitä.
Tunnin lopuksi tein yhdellä agihypyllä "le,le" ja "rai, rai" tiukkoja käännöshyppyjä. Se osaa ne yhdistäen ohjaavaan käteen, mutta ei osaakaan jos ohjaankin toiselta puolelta eri kädellä... Tätä yritin sitten siivekkeen takana olevan pallon avulla vahvistaa. Olipa aika vaikeaa. Mutta agia tehdessä nousi Sillin kierroksetkin ihan eri sfääreihin, melkoinen urina ja raivo oli pallon kiskomisessa. Kyllä me vaan tykätään agista niiiiiin paljon enemmän, kun tokosta.
1 kommentti:
On se vaan niin pirun sievä <3
Lähetä kommentti