maanantai 8. maaliskuuta 2010

Vuosi sitten

Eilen tuli vuosi tämän blogin aloituksesta: Projektina pentu 2009
Tuohon aikaan vielä epäröin kovasti onko rahkeita kolmeen koiraan, etenkin kelpiin, ja vielä kaupungissa. Kertaakaan en ole kuitenkaan katunut, Kitty on aivan mahtava otus! (Paitsi kun se syö kaikki pesäpeittonsa, kohta se varmaan kuolee suolitukokseen...) Kovasti sitä myös kehutaan ja sen taustoista kysellään tuolla "maailmalla" liikkuessamme. On se vaan niin - hieno! Ja taitavat sedätkin olla ihan myytyjä pikkutypylle.

Eikä olla enää kaupungissakaan, kun se "mummonmökkikin" on tässä menneen vuoden aikana löytynyt, eli paljon on mahtunut muutoksia vuoteen. Saas nähdä mitä seuraava tuo tullessaan.

Jos sitten miettii, että missä oltaisi vuoden päästä, niin enpä osaa sanoa. Olen päättänyt (ja toivottavasti päätökset edes jossain muodossa pitää), että yritän ottaa iisisti eikä mennä keskeneräisenä kisoihin tai kokeisiin, vaan treenataan ensin kaikki kuntoon. Ja kun ei meidän treenitahti päätä huimaa (lajeja on kyllä monta, mutta panostus viikossa/laji ei kovin hääppöinen ole), niin kisakuntoa saa odotella vielä tovin jos toisenkin. Mutta ehkä jo vuoden päästä olisi jossain lajissa jotain tulostakin tavoiteltu.

Eilen tosin heti tsempattiin ja tehtiin pientä pihatreeniä kaikkien kolmen kanssa. Jasu-setä (11v) oli oikein tomera ja innokas hommiin. Nuka ei näköjään osaa edes seurata... ja Kits oli innokas pieni. Tehtiin vähän tokoa, ja sitten naksuteltiin purkin päällä pyörimistä ja purkkiin menoa ja lopuksi jee-jee agihyppyjä.

3 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Ei kuule mitään ressiä kisaamisten suhteen. Jokainen etenee omalla tahdillaan :)

Kiitosta tulee tältä suunnalta hienosta blogista ja upeista kuvista!

Sari kirjoitti...

Juu, ei stressiä. Mutta kun itse malttais olla hätiköimättä sen aloittamisen kanssa ;)

Päivi ja Nala kirjoitti...

Ai kun tutun kuuloisia ajatuksia vuoden takaa: mahtuuko meille kolmatta? riittääkö sille aikaa ja energiaa? miten tämä lauma sitten pyörii? jos se on kamala niin saako sen palauttaa? :))
Täytyy itsekin myöntää että onneksi rohkeutta riitti ja elämää on (v)ihastuttamassa kelpi!