Kahden viikon tauon jälkeen päästiin taas vakkaritreeneihin. Hallissa oli kaamea kaaos, koiria haukkua räksytti, ettei meinannut kuulla omia ajatuksiakaan, ja pari koiraa penturyhmässä rallasi vähän väliä ympäri kenttää. Kittyllä oli ymmärrettävästi hieman keskittymisvaikeuksia, ja selvästi se vähän stressasi yleistä häsinää. Että siihen nähden treenit meni ihan ok.
Tehtiin pari erää viuhkahyppysarjaa, se meni hyvin. Sitten apuohjaajan kanssa pituutta, rengasta ja muuria. Pituus (kolme palaa, ehkä n. 70cm) ja muuri (medi) menivät hienosti pallolla hetsaten. Rengas nostettiin maxiin, ja heti tuli alitus. Mutta se medi-rengaskaan ei ole kovin vahva, joten sitä pitää kyllä ensin vahvistaa ja paljon.
Keppejä tehtiin kuutta suoraa. Itsekseen kun tehtiin muutama kerta, ne meni hyvin, mutta sitten jo tunnin loppupuolella, kun yritettiin kouluttajan kanssa, niin aika paljon tuli huteja. Kun eka väli löytyy oikein, pujottelu kyllä sujuu, mutta välistä se suhaa jopa kolmanteen väliin! Minun pitäisi antaa sille enemmän tilaa. No, nyt ei oikein pystytä tuota harjoittelemaan kotona, ennen kun maa sulaa, joten edistyminen saattaa olla hidasta.
Lopuksi päästiin tekemään taas double boxilla valssiharjoituksia. Kovasti vaatisi harjoittelua, etenkin ohjaajalle. Pitänee pikkuhiljaa alkaa suunnitella aitojen nikkarointia.
Lopuksi tehtiin itseksemme keinua, kun ei keinuope ollut paikalla ja keinu oli kuitenkin siinä ihan tyrkyllä. Viimeksihän tehtiin medimuurinpalan päälle. Nyt kokeilin sitten hihnassa ihan suoriltaan ilman mitään apuvehkeitä, keinu kääntyi ja paukahti omalla voimallaan alas (aika kovaa paukahtelikin). Hienosti se meni ja jarrutteli, toki jarrutin myös itse hihnassa. Ehkä se jarrasi vähän enemmän, kun aiemmin, kun palkka on ollut apuohjaajalla keinun päässä. Mutta aivan mallikelpoisia esityksiä! Ainoastaan yhden kerran tuli pieni rimakauhu, ja se hyppäsi juuri ennen alasmenon kontaktiosaa pois, mutta uudelleen mentäessä meni taas tosi hyvin.
Eilen illalla käytiin tallailemassa ja merkkaamassa tämän aamun hakukoealuetta Nuuksiossa. 2h rämmittiin yllättävän syvässä hangessa, sai kelpielapsikin liikuntaa! Tänään sitten kokeen jälkeen en kertakaikkiaan jaksanut liikkua mihinkään, joten koiratkin joutuivat tyytymään pellonvarren tallaukseen. Kit sai kuitenkin lumipalloja jahdattavakseen, joten vähän exstraa sille.
Huomenna olis patukkaa tiedossa pitkästä aikaa! Ja vihdoin selvisi pelastuspuolen tämän kauden harjoitusryhmätkin. Saatiin iloiseksi yllätykseksi paikat sekä haku- että raunioryhmästä, niistä mihin toivottiinkin. Raunioille mennään, että Kit oppisi tarkennusta, sekä tiettykin erilaiset alustat ja paikat, sekä hallintaa.
Tässä loppukevennykseksi pääsiäisen vesileikkejä. On se vaan niin "viisas" ....
3 kommenttia:
Mitä on double box?
Se on aidoista tehty kaksi peräkkäistä neliötä, missä voi harjoitella erinäisiä ohjauskuvioita. Greg Derretin juttuja kuulemma. Emmää sen tarkemmin tiedä, mutta siinä ollaan valssailtu pari treeniä. Aiemmassa jutussa mulla oli siitä
kuva
Toinen "fiksu" sisko tekee tuota vesileikkiä silloin kun mä olen suihkussa.... tulee räpistelemään lattiasta ponnahtelevilla pisaroilla ja suihkun jälkeen syöksyy vielä hanan alle :) Onneksi se ei ole löytänyt vielä ulkoa rännien alusia.
Lähetä kommentti