Tänään käytiin vaan "lähiökävelyllä" lähipelloilla, joten puuhasteltiin sitten pikkaisen pihalla. Tarkoitus oli kepitellä, mutta tehtiin sitten vähän tokoakin ihan extempore sen kummemmitta suunnitteluitta. On se ainakin innokas. Paremmin ja tarkemmin tekee töitä namipalkalla (palkkaan vielä aika usein, eihän me olla kovin usein treenatukaan!) kun lelulla.
Kepeissä kokeilin ekaa kertaa kotona kaikkia 12:ta ja vielä hypyn kanssa. No menihän se. Ei otettu sitten mitään vaikeita kulmia, vaan niiden harkkaamiseen riittää vielä 6 keppiä. Näki selvästi, että vaikka se puski sinnikkydellä tuon 12, niin tiukkaa teki ja vauhti alkoi hyytä ihan eri tavalla, kun 6:sta kepistä vauhti ei hyydy koskaan.
Niin joo, siellä lähiökävelyllä oli lähipellolla kaksi peuraa ottamassa aurinkoa keskellä peltojen notkelmaa. Onneksi kukaan koira ei niitä huomannut minua ennen, joten ehdin ottaa sedät kiinni ja vahdin Kittyä. Se ei huomannut peuroja, koska sen maailma tuntui pyörivän n. 1m säteellä, toki se varmaan peuran hajuja ja papanoita sieltä maasta nuuskutteli. Sitten myöhemmin mentiin tietä kohdasta, josta peurat meitä väistäessään oli menneet, niin kylläpä oli pikkukelpikin ihan täpinöissään. Tiedä sitten olisiko se kuitenkaan tullut peuran perästä kutsusta, kuten kuvittelin...
3 kommenttia:
Ei Jillakaan pujottele täyttä sarjaa jos mä jään seisomaan alkupäähän, että en olis hirveän huolissani :D
Tosi hyvältä näyttää Kittyn meneminen, tekeminen ja asenne.
Alkoi oikein hymyilyttää, niin iloiseksi tuli kun näkee noin mainiota yhteistyötä! :D
Höpöhöpö Elina, teidän meno oli paljon järkevämmän näköistä. Meillä sähläävää koiraa ohjaa sähläävä ohjaaja. Hymyilyttävää se voi kyllä olla.
Linda, hyvä huomio. Tuohon 2x2-systeemiin kun kuuluu, että koira menee itsenäisesti ja itse jäädään sinne alkuun, mutta kyllähän nyt jo tässä vaiheessa pitäisi sitten lähteä liikkeellekin.
Lähetä kommentti