... ja huutamatta parempi! Eilen oli Veikkolan aksavuoro. En ollut jaksanut miettiä mitään tekniikkateemaa enkä rataa, joten radaksi tehtiin Anun päästä joku kieputus, ja toisella puolella oli hyppyjumppis, pussi ja kepit.
Yritin ensin Anun rataa, mutta kun keepi huusi lähes tauotta, muistin mitä me treenataankin. Hiljaa menemistä, suu supussa. Ja onnistuihan se, parin murahduksen ja kiellon jälkeen koira oli hiljaa. Vaatii hyvin maltillista ohjausta ja hiljaista kehua, mutta ehkä saan sen vielä korjattua. Olisi pitänyt tajuta jo aiemmin puuttua siihen huutamiseen, mutta ei tullut mieleen, että se vaan pahenee ja se olisi kuitenkin ehkä kitkettävissä pois. Tehtiinkin siis vaan pientä kieputusta - hyshys.
Jumppasarjat meni hyvin, samoin kepit menee nykyään taas loistavasti, eli olemme parantuneet viimeisen keppivälin syndroomasta. Puomin irtopäällä nokittiin alastuloa, vähän häiritsi toisten meno keskittymistä, ja kun ei olla sitä edes vahvistettu kotona, kun oli se mahatauti (seliseli). Radalla tehtiin puomi kyllä pari kertaa kokonaisena ja sehän toimi ihan kohtalaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti