maanantai 1. marraskuuta 2010

Loppua kohti paranee

Kauden toiseksiviimeiset hakutreenit pidettiin jälleen Kattiksella. Nyt oltiin parkkiksen päässä mäen päällä, ei tarvinnut könytä kallioita ylösalas. Ihan kiva tuuli, joten otettiin ilman apuja. Meidän vuorolla oli jo pilkkopimeä, oltiin loppupäässä, joten aluekin oli jotensakin tallattu 5 koiran jäljiltä.

1 mm tuuleen, hieno. Toinen hieno, vähän oli joutunut hakemaan, oli mennyt ensin ohi, ohhoh! Mutta työsti koko ajan, kellonkilinä vaan kuului. Kolmas tuuleen, hieno. Meni siinäkin ensin vähän ohi. Tässä oli myös polun ylitys, tosin tiedä sit oliko sitä polkua kukaan ihan hetkeen kulkenut. Neljäs sitten oli se vaikea. Eli mm oli hieman tallatun alueen ulkopuolella ja siihen se sitten vähän tökkäsi. Kit lähti taas kyllä hienosti, kaarsi hieman liikaa oikealle, mutta korjasi sitten, etsi ja haki, kävi luona, lähti uudelleen, etsi ja haki. Lopulta kehuin, pyysin luokse, ja lähetin uudelleen. Nyt lähti suoraan ja tarpeeksi pitkälle, ja löysi. Hyvin teki kuitenkin hommia nyt kokoajan, eikä kysellyt ja kytännyt apuja, joten kouluttajan mielestä olisi taas aika ottaa askel eteenpäin, ja tyhjää. Apuva.

Tyhjät pitää sitten tehdä niin, etten itse tiedä lähettäessä onko tyhjä vai ei, etten tee jotain erilailla. En vaan voi kyllä vielä luottaa siihen, että jos se näyttää käyvän ihan ok pistolla, että se sitten olisi tyhjä, koska sellaista suhaamista on nämä viimeiset kerrat olleet. Mutta jostain se vaan on aloitettava. Kai se varmuus sitten joskus tulee, että voin sanoa piston olleen tyhjä, jos se sieltä palaa. Eli siis etsii piston loppuun asti niin kauan, että mm löytyy, jos se siellä on ja palaa vaan tyhjiltä. Apuva.

Ensi sunnuntaina on viimeiset ohjatut, joten pakka onkin sitten hyvä hajottaa sillon? Toki talvella jatkuu epäviralliset ja mekin jatketaan nyt ilmeisesti ainakin marraskuun. Juoksun pitäisi tulla joulukuussa, joten sitten pidetään kunnon tauko näistä hommista ihan vaan tauon vuoksi.

Ei kommentteja: