
Ikean parkkiksella, hurja tuuli vissiin pohjoisesta. Sama kaava: reagointi- ja kiintorullatreenit.
Tyypit oli menneet korkeiden aurauspenkkojen taakse tuulen yläpuolelle, ja me kuljettiin "kurussa" kahden penkkavallin välissä. Oltiin treenien loppupäässä, että alue oli hajustettu, ja sehän oli. Ensimmäinen figu meni ihan sähläämisen puolelle. Kit imuroi jälkiä eikä ollut töissä ollenkaan. Hajutkin taisivat lentää vastapuolen penkan yli pellolle. Toinen meni jo paremmin, vähän piti ihmetellä ja hakea, että mistä se haju tulee. Kolmas meni sitten jo niinkun pitäisi.
Kovasti se tarttee tätä liinassa etsimistä, että muistaa olla töissä ja uskaltaa työstää hajua, vaikka joku roikkuisikin liinan päässä.

Lopuksi kiintorullatreenit. Nyt se jo osaa ottaa rullan itse, kun huomaa ettei figulla sitä ole. Figut vaan pitää käsiä kuten olisi rulla, että käy ne tarkistamassa ensin. Ei tarvinnut auttaa kertaakaan. Vähän sillä on temppuilua, että saa rullan suuhun, mutta kyllä se saa. Ja taitaisi saada itse sen sylkäistyä poiskin, mutta olen vielä vähän avittanut kädellä, koska tähän astihan rullaa ei ole saanut tiputtaa ilman lupaa vaikka käsi olisi alla. Yhdessä välissä se temppuili rullaa suuhun näytön jälkeen useamman kerran. Pitää ottaa tosi selkeästi se pois figulta näytön jälkeen, "tämä oli nyt tässä" ettei tule mitään ajatuksia yrittää uudestaan sen rullan ottoa.
Viimeinen otettiin taas piiloon ja nyt meni reagointitreeninkin osalta just niinkun piti. Tällä kertaa jalat eivät menneet rullan väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti