keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Vähän kaikkee, osa 2

Agitreenit oli peruttu pakkasen takia. Harmi, koska Hillin Satun piti olla meille kouluttajana. No, ei jääty ihmettelemään, vaan keksittiin muuta ohjelmaa.

Ensin yksi reagointiharjoitus jälleen Veikkolan hallin parkkialueella. Tällä kertaa reagointi meni hienosti ja figu löytyi, mutta rulla tipahteli ja sitä mälvättiin. Otettiin pieni paikkaava, mutta edelleen rulla oli vähän herkällä otteella. Hitsi. Sitten yritettiin taas kiintorullaa. Voi taivas sitä sähläämistä. Koiralla ei ollut mitään hajua mitä pitäisi tehdä, se vaan pyöri ja hääräsi ja täpinöi. Kyllä se rulla sieltä aina lopulta palautui, mutta oli se vaikeeta. Ja lopulta kun se sen sitten jotenkin keksi, se alkoi ottaa sitä suuhun ihan muuten vaan. Nyt sitten pitäisi kulkea rulla kaulassa, että oppisi että sitä ei oteta muulloin kun maalimiehellä. Ja että siellä maalimiehellä se rulla pitäisi ottaa, eikä vaan sählätä. Näitä siis jatketaan.

Sitten mentiin tokoilemaan. Ja kas kun siellä sattui olemaan ihana ihminen paikalla, niin Kit veti heti alkuun hullut kierrokset, eikä sen jälkeen tullut hommista oikein mitään. Seuraamisessa edisti tai otti liikaa sivuetäisyyttä. Liikkeestä maahan ja seiso ok, noudot oli hyvät (palautti kyllä sivulle), otettiin erikseen noudon palautusta eteen. Luoksetulossa (suoraan sivulle) hidasti lopussa. Otin sitten yhden pallo-lentää-taakse-luoksetulon, mutta kun tilaa tuolla massavuorolla on vähän vähän, en sitten ottanut enempää. Yksi pakallaolo tehtiin, kohtalainen. Harjoiteltiin kontaktin pitoa, kun kaveri häiriökäskytti vieressä. Aluksi reagoi kaikkeen, mutta lopulta hiffasi juonen. Luoksepäästävyyttä tehtiin niin, että se ihana ihminen pääsi lähelle ja Kit piti kontaktin. Ihan ok treenit, vaikka vähän jäi fiilis, että koira ei keskity ja vaan sählää.

Lopuksi tein A:lla nenäkontaktia. Heti alkoi keskittyä, ja muistui se oikea A:n suoritustapakin sieltä. Tosin meni sitten taas hitaasti, mutta eipä tullut kontaktilta pois ilman lupaa.

Ja lopuksi metsään ja sen jälkeen vielä penkankaivuuta kotona lumitöiden merkeissä.

Ei kommentteja: