perjantai 28. tammikuuta 2011

Lisää reagointia ja kiintoa

Olin tänään etähommissa ja päivällä käytiin pellolla kuvailemassa, kun oli niin kiva ilma. Peltokuvista ei tällä kertaa irronnut juuri mitään kauniita maisemakuvia lukuunottamatta. Hetki jumpattiin pihalla ennen työpäivän jatkamista, ja Kit päästi taas sisäisen lagottonsa irti - kuten kaivurikuvista näkyy.

Illalla ajeltiin lagottoystävien luokse ja tehtiin pientä treeniä koulun pihalla. Ensin pari normi-liinaetsintää irtorullilla ja sen jälkeen taas kiintorullatreeniä. Liinaetsintä meni hienosti. Heti alkuun ennen figun löytymistä Kit ehti kahteen kertaan saada jalan rullan väliin, ja vielä eri jalat. Sen jälkeen sitten ei mennytkään. Figu löytyi hyvin ja rullat kulki nyt hienosti.


Kokkareet on tuhottava!

Myös kiintorullatreeni meni tällä kertaa loistavasti. Ylimääräinen armoton sähläys puuttui. Ensimmäisellä kerralla figu joutui avustamaan, mutta seuraavilla Kit oli ottanut itse, kun oli ensin tarkistanut kädet löytyykö irtistä. Eikä kuitenkaan ottanut kiintoa suuhunsa huvikseen niinkun toissa päivänä teki. Viimeinen otettiin sitten ihan piiloon lumikasan taakse ja tehtiin kuten normaalit reagointitreenit liinassa, nyt sitten vaan kiintorullalla. Ja hienosti pelasi. Taitava Siwwi.

Lopuksi Kit ja Roa-ystävä pääsivät kirmaamaan, ja voi että oli kivaa. Ja sen jälkeen lenkille. Hihnakävelyäkin on hyvä harjoitella välillä.

Ja vähän frisbeetä kans, pliiiis!

Ja juoksuja ei vaan näy.

Ei kommentteja: