tiistai 8. syyskuuta 2009

Se noutaa!

Lopultakin loksahteli palaset paikoilleen, tänäaamuna naksuteltiin noutoa, ensin irtorullilla eteentuontia, ja sitten otin kunnon noutokapulan (ohutlaipallinen ohjatunnouto, meidän tavallinen on jossain "tallessa"). Otin ensin pari kertaa eteen tuloa kapula suussa, annoin sille sen siis suuhun. Sitten laitoin pennun istumaan, vein kapulan muutaman metrin päähän ja sanoin "tuo" ja sehän toi, istui eteen ja odotti että naksutan!! Otin myös metallilla ja sama juttu, superhienotaitava!! Ja ei ole pitkä aika siitä kun tuskailin, etten saa sitä ikinä noutamaan, kun yritin nakustella että se maasta ottaisi. Mutta tuo suuhun antaminen ja siitä takaperin lähtö on auttanut. Nyt vaan sit vahvistellaan tätä tosi vahvaksi, etenkin niitä rullia.

Pentu laatikkoon -temppu on myös siinä mallilla että se useimmiten menee laatikkoon kaikilla neljällä jalalla ja naksautan siitä samantien, mutta en ole vielä saanut aika pidennettyä, vaan se tulee samantien pois. Käänsin laatikon ympäri ja naksuttelin sitä laatikon päälle, aluksi näytti että se hoksasi heti ja homma toimi hienosti, mutta sitten se muka yhtäkkiä ei osannutkaan ja tarjosi vaan etujalat laatikolla, eikä enää osannutkaan mennä myös takapäällä. Ja tuskinpa illalla koulussa malttaa keskittyä koko laatikkoon.... Laatikkotemppu aiheutti myös pientä vikinää, jos ei palkkaa tullut ja pieni pää hahmottanut mitä olisi pitänyt yrittää. Mutta se tykkää hirveesti, häntä heiluu ja pikkukoira nauraa.

Eilen naksuttelin myös kosketuskeppiä, ja sain sillä istumista ja maahanmenoa, peruuttamista en ole yrittänytkään. Kosketusalustallekin sain yhdellä naksuttelusetillä tassukosketuksen. Käsikosketus on hyvä ja vahva (se nuolaisee aina ;D) ja sillä otin pientä ylöspäin hyppyä, eli käsi niin korkeella ettei ihan istuen yletä vaan joutui vähän pomppaamaan. Eli ollaan me nyt sit kuitekin vähän treenattu noita läksyjä, kuin hyvä se olis jos oltasi ahkerastikin harjoiteltu?!

Ei kommentteja: