Eilen Veikkolan vuorolla oli tämän näköinen rata. Sitä tehtiin pari kertaa. Ja sen jälkeen vähän vielä kontakteja. Muu aika vedettiin henkeä ja tokoiltiin. En sitten muistanut, että meidänhän piti harjoitella jarruttamista. Ja tällä radalla huomasi, että myös vinoja puomille menoja pitää harjoitella. Poispäinkääntö 6-7 sekä viskileikkaus 9- 10 toimi hienosti.

Tokostelussa naksuteltiin seuraamisen virettä ja paikkaa taas teippiin koskemisella. Nyt irtoileva teippi on korvattu pikaliimalla treeniliiviin liimatulla heijastinpalalla. Kova oli yritys, ja kivan näköistä menoa. Liikkeestä seiso epäonnistui joitain kertoja, epävarmuutta ilmassa. Lisäksi tehtiin hommia häiriökäskytyksessä, osalla meni hyvin osalla kyllä niiaili tai jäi jälkeen hieman hämillään. Luoksepäästävyyttä reenattiin, sekä hyppyä. Hypyssä sillä on pakkottava tarve korjata etutassuja käskyn jälkeen. Sakotetaankohan siitä paljonkin, kun en yhtään tiedä miten lähtisin siihen puuttumaan. Ja kaikki siis tehtiin agiradan reunalla, kun toiset meni rataa. Eli häiriötä on.
Meidän ihanat lähipuskatalvipolkulenkkeilyt on nyt sitten taas mennyttä talvea. Ojat ja polut (ja kohta koko puska) tulvii, ei ole enää mitään asiaa sinne. Ja koska tiet on vielä putsaamatta ja megakuraisia, sekä aurauspenkkojen kaventamia, ei sinnekään ole mitään asiaa. Edessä on siis tuskainen jakso "autolenkkeilyä". Masennusmaximus.
6 kommenttia:
E:lle tassuttelusta odottelun ohessa on tullut jonkinasteinen ongelma, puuttuisin varmaan Kittyn kohdalla siihen heti. Olisiko Team Maiskiksen jäsenistöllä tähän kelpien taputteluun jotain vinkkiä, Käenkaali ottaisi myös mielellään opikseen ;).
T. Kirsi
Olipas vähän huonosti kirjoitettu, en tiedä puhutaanko me Kirsin kanssa samasta asiasta :D Mutta siis sen jälkeen kun on hypännyt esteen yli ja annan paikka-käskyn, se siirtelee etujalkoja. Vinkkejä odotellen :)
Tuomarista riippuu arvostelu, mutta ei sen koiran yleensä alokkaassa tartte mitenkään salamana pysähtyä. Ja oman käskyn ajoitustakin sopii miettiä, että koira ylipäätään pystyy pysähtymään heti sen jälkeen. Toki jos teputtelee vielä siinä vaiheessa, kun ohjaaja on palaamassa sivulle niin se kannattaa kouluttaa pois, etenkin jos samaa ilmenee jäävissä. Tuoko on Eevillä ongelmana? Rivien välistä luettuna, koska hypyssähän on seisomaan pysäytys vain alokkaassa. Jillalla käytin aikanaan etupalkkaa jäävissä, että keskittyi siihen eikä steppaamiseen tai mun liikkeeseen.
E:llä steppaamista ilmenee itseasiassa pahiten ennen liikkeen alkua perusasennoissa ja joskus hieman myös jäävissä. Se ei jää rauhassa odottamaan käskyä, vaan virta purkautuu jalkoihin. Ajattelin vaan, että jos koiralla on taipumusta steppaamiseen, kannattanee se yrittää kitkeä/rauhoittaa pois aikaisessa vaiheessa, ettei "leviä". Olen tätä muillakin kelpeillä kuullut olevan, mutta Jillalle ei siis esmes ole tullut tavaksi?
Tätä työstetään nyt ahkerasti, koska vauhtiliikkeitä on mukana niin paljon ja ne vasta koukuttavatkin koiraparkaa :).
Terv. Kirsi
Kipsu siirtää vaan etujalkoja yhdet pienet askeleet paikka-käskyn jälkeen, ei siis tepsuttele. Pitää siis vähän myöhäistää käskyä :D Ja tähän asti on pysynyt paikoillaan jäävissä sekä hypyssä viereen palatessa. Toki olen ollut myös tosi tarkka, etten koskaan palkkaa, jos ottaa pienenkin liikkeen vaan sit otetaan uusiksi.
Hyvä tietää tuosta odottelun steppaamisesta, jos sellaista joskus sattuis tulemaan. Vielä ei näy, ei ole kierrokset niin korkeella tokossa. Mut ei Kit tee sitä aksassakaan, se vaan painuu alas niiaten ja tärisee.
Aksasta se meillä varmaan alkoi, paha minä :).
T. Kirsi
Lähetä kommentti