Maanantaina Veikkolan vuorolla tehtiin jotain rataa, keepi oli taas pätevä, meni ja huusi lujaa. Lisäksi tehtiin pientä tokotusta mm. hyppyä (vauhtia sekä taakse pysähtymistä), seuruuta ja liikkeestä seiso.
Tiistaina öllötettiin.
Keskiviikkona Juha oli viritellyt tällaisen mahdottoman radan. Ei tehnyt hyvää kipeälle polvelle. :( Mutta saatiin kuin saatiinkin lopulta se nollalla läpi, kiitos kuuliaisen kelpin, jonka saa kääntymään vaikka putken suulta pois. Jostain syytä taivun ihan hirveän alas välistävedoisssa ja poispäinkäännöissä (väli 8-11). Elämä olisi paljon helpompaa, jos seisoisi pystyssä eikä pyllistelisi.

Torstaina tokoiltiin joukkueen kanssa Kirkkiksellä. Puhuttiin pitkään asenteesta ja vireen nostamisesta. Sivulletuloon pitää tehdä asennetta, ja luoksetuloon se vauhti. Erikseen.
- Luoksepäästävyyttä tehtin moooonta toistoa. Alkoi jo sujua taas vähän paremmin.
- Seuruut meni hyvin, ilme on naurava ja kun itse olen suorassa enkä kurki (painosta) koiraa, se nousee entistä ylemmäs. Tehtiin loivaa ympyräkaarta, ja nyt oli askellus ja asento hyviä.
- Liikkeestä seisomiseen pitää harjoitella ihan nami-nenään seisomista, ettei etujalat steppaisi eteenpäin
- Sivulletuloon ja perusasentoon harjoitellaan virettä ja iloisuutta namilla palaamalla perusteisiin.
- Luoksetuloa pohdittiin pitkään. Lopulta päädyttiin kokeilemaan, että avustaja pitää kiinni, kutsun, ja käännän koiralle selän. Käytin eri käskyä (tule), ja sehän toimi! Aluksi aikoi hidastella, mutta heti kun käänsin selän, vauhti kasvoi. Ja luokse tullessa tuli "jes" ja lelu. Ihan tunnin lopuksi otettiin vielä pari, ja meni jo loistavasti. Tästä sitten pikkuhiljaa vähennän kääntymistä, niin että se on vaan pieni olkapäiden kääntö. Ja lopulta ei mitään.
- Lopuksi paikallamakuu. Hyvin meni, vaikka oli kyllä aika lähtökuopissa olevan näköinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti