torstai 28. huhtikuuta 2011

Valssit vaihtoon

Tämmöisen kammoradan oli Juha eilen vääntänyt meille, teemana ennakoivat valssit. Voi polvirukkaa...

1-5 välin ehti juosta ihan kivasti, mutta ongelma tuli sitten 9-16, kun olisi pitänyt pystyä tehdä kolme valssia kovalla vauhdilla. Ei pysty tuolla rikkonaisella polvella, vaikka kuinka yritin päästä edelle lähettämällä 9:lle ja vaikka olisin vielä ehtinyt 12:lle laittamaan koiraa takaakiertoon, niin siinä vauhdissa jarruttaminen ja valssin teko rikkinäisellä polvella on sula mahdottomuus.

Jostain ihmeen syystä tein sitten kerran (noin kymmenennellä toistolla) vahingossa 9-10 väliin kuulemma saksalaisen, eli jotain persjätöntapaista - ja kas, elämä oli paljon helpompaa! Ei tarvinnut peruuttaa > ei sattunut polveen. Saman tein sitten vahingossa myös 15-16 väliin ennen keppejä ja toimi loistavasti. Ja jälkeenpäin ajatellen sitä olis ehkä voinut yrittää myös 12-13 väliin? Nyt ei auta meidän koutsin, kun alkaa opettaa mulle persjättöjä, vaikka ne eivät Juhan filosofiaan (Greg Derrett) sovikaan. Eli mahdollisuuksien mukaan pyrin vaihtamaan jatkossa valssit persjättöihin. Tai hienommin kai sokkareihin.

Puomin alasmenot oli luvattoman huonoja. Kerran jopa pysähtyi puoleen väliin alasmenoa. Ne pitää nyt saada kuntoon, Juhan vinkki oli vaan sheipata targetille ja vapauttaa pallolle. Mutta kun se ei toimi, yritetty on. Voisin kyllä vielä yrittää pallon sijasta frisbeetä. Mutta sain myös toiselta "koutsiltamme" vinkin Silvia Trkmanin neuvomasta laatikkoleikistä (skrollaa alas:pysäytyskontaktit2on2off), ja sitä me nyt yritetään!

Tämmöinen pieni mytty meillä usein löytyy eteisestä. Pykännyt siihen pyyhkeestä pesän. Ja nenä tietysti hännässä, ettei sitä palele. Huomasin, että tuossa pyyhkeessä (joka on yleensä aina levitettynä eteisen lattialla, kun koirat otetaan ulkoa sen päälle tassuputsaukseen) on reikiä, kun joku sitä niin ahkerasti muokkaa.

Ei kommentteja: